Avainsana-arkisto: zen ja nykaika

Vannomalla paras

Neljä valaa ja kolme kumarrusta lienee useimmin toistuvia rituaaleja traditiossamme. Ne tapahtuvat ohjatun zazenin jälkeen ja sesshinillä neljä kertaa päivässä. Ne on ehkä otettu Avatamsaka Sutrasta. Tai sitten valat ovat olleet sutran rakennusaineita.

Neljässä valassa siis resitoidaan kolme kertaa:

Vannon että vapautan lukemattomat olennot
Vannon että hävitän loputtomat sokeat halut
Vannon että läpäisen rajattomat dharmaportit
Vannon että saavutan buddhan suuren tien.

Ne ovat kova juttu ja niin on tarkoituskin. Yleensähän suomalainen vannoo vain kostoa. Tai sotilasvalan.

Perinteisessä muodossa valojen jokaisella rivillä on äärettömän suuri haaste: lukematon, loputon, rajaton. Ilmeisestikin kyseessä ei ole realistinen ja vaatimaton suunnitelma. Tarkoitus ei ole käydä kauppaa mahdollisella, vaan muistuttaa äärettömästä.

Portti ja suuri tie

Valat on mahdollista toteuttaa vain jokahetkisellä valinnalla, olemalla hereillä. Matkaa on ikuisesti. Otan askelen, koska rakastan kävelemistä. Valat muistuttavat mihin suuntaan otan askelen. Tämä on puhdasta antamista.

Valojen jälkeen tehdään kolme polvikumarrusta alttaria kohti. Alttarin buddhapatsas on ulkoinen symboli minun mahdollisuudelleni olla hereillä. Zen ei tunnista mitään ulkopuolista tahoa, jota kumarrettaisi. Kumartaminen tekee hyvää egolle. Se tekee hyvää selällekin istumisen jälkeen.

Jos valat tuntuvat liian rankoilta, miten olisi:

Haaveilen, että voisin jonkun joskus ehkä vapauttaa
Saattaisin jostain ikävästä halusta luopuakin
Toivon, että opettaja kertoisi minulle oikeat vastaukset
Ihailen kooovasti Buddhan suuuurta tietä.

Zen työssä

Periaatteessa zen-meditaatiota tehdään kahdella tavalla:

Intensiivinen keskittyminen on oleellista laskemisessa, hengitykseen keskittymisessä ja shikantazassa (pelkkä istuminen). Niitä tehdessä palaan harjoitukseen yhä uudestaan. Vähitellen pystyn keskittymäään yhteen asiaan, ja päädyn silloin tällöin samadhiin, keskittyneeseen tilaan. Harjoitukseni syvenee, harjaannun, ja samadhi seuraa useammin. Elämänlaatu paranee.

Suuri kysymys, eli koan. Harjoituksen myötä, tai jo aikaisemmin, minua alkaa polttaa kysymys. Mikä tämä on oikeasti? Kuka minä olen? Mikä on todellista? Mitä minun oikeasti pitää tehdä? Pidän kysymystä yllä, päivin ja öin. Zazenissa intensiivisesti, muuten tilanteen mukaan. Vähitellen syntyy oivalluksia.

Pelon, ahdistuksen ja menetyksen kohtaaminen – kärsimys

Kun on hyvinä aikoina vahvistanut mieltään, niin vaikeuksien kohtaaminen on helpompaa.

Meditaatioharjoitus palauttaa mielen tasapainoon. Ilmiöiden todellisen luonnon näkeminen auttaa hyväksymään tapahtunutta. Harjaantunut mieli on lujempi.

Zen tukee kriisissä muillakin tavoin. Harjoitukseen kuuluvat rituaalit, tottumukset ja mielikuvat luovat turvaa alitajunnalle. Samoin tekevät yhteisöllisyys, zendo tilana, ohjattu zazen sekä muiden harjoittajien läsnäolo. Opettajan kokemus auttaa.

Zen työssä

Kun palaan perustehtävään uudestaan ja uudestaan se alkaa onnistua. Vähitellen tottumus ja taito kasvavat, syntyy flow, yhä useammin. Työ sujuu.

Kokemuksen myötä syntyy ihmettelyä ja kyseenalaistusta myös työn suhteen. Miksi oikein teemme tätä, miksi juuri näin? Mitä ihmettä oikein tapahtuu? Jatkuva valppaus ja kysyvä mielentila tuottavat oivalluksia työssäkin. Ne synnyttävät oppimista, ymmärrystä ja innovaatioita. Luovuus on mielentila.

Ahdistuksen hallinta työssä

Organisaatiot käyttävät valtavasti energiaa ahdistuksen hallintaan. Ahdistuksesta seuraa usein huonoja päätöksiä. Johtoryhmissä on painetta ja ahdistusta aina, hyvinäkin aikoina.

Kun on hyvinä aikoina rakentanut toimivan työkulttuurin, niin vaikeuksien kohtaaminen on helpompaa.

Toimivat rutiinit ja perustehtävään palaaminen auttavat. Jatkuva oppiminen johtaa parempiin valintoihin. Konflikti, hallitsemattomuus, ennustamattomuus ja epävarmuus kannattaa hyväksyä ja toimia sen mukaan.

Yksilönä voin käyttää perustehtävään keskittymistä ja kysyvää mielentilaa. Jos olen harjoitellut niitä hyvinä aikoina, minulla on valmius siihen kriisinkin aikana.

Ryhmä voi harjaantua keskittymään yhteiseen työhön, ja olemaan utelias ja erilaisuuteen kannustava. Ahdistusta voi oppia käsittelemään.

Johtajana tai muuten vaikutusvaltaisena voin ottaa oppia zenin kokemuksista rakentaessani organisaatiota. Esimerkiksi Toyotalta peräisin oleva Lean traditio tarjoaa hyllymetreittäin konkreettisia tapoja. Minun tarvitsee vain keskittyä ja kysyä. Mitä ihmettä oikein tapahtuu?

Tietoisuus ja zazen

Eilen pohdin tietoisuutta nykytieteen näkökulmasta. Sekä varhaisen buddhalaisuuden että mahayanan yleinen kommentti on, että tietoisuus erehtyy, on se mitä tahansa. Tässä haluan ottaa esille kolme huomiota, joilla on merkitystä zazenille.

1) Tietoisuus on subjekti, keskus

Evoluutionäkökulmasta tietoisuus on syntynyt, jotta erillinen olento selviäisi. Ilman yhtä keskusta en voi toimia yhtenä. Buddhalaiset sutrat mainitsevat, että tietoisuus on sidoksissa mieli-ruumiiseen, toista ei ole ilman toista. Tietoisuus tekee mieli-ruumiin eläväksi.

Zazen tunnustaa tämän. Myös kamppailulajeissa, erityisesti aikidossa, puhutaan paljon keskustasta. Istuessani keskityn haraan, kehon keskipisteeseen, ja mielikuvani saattaa olla ”koko universumi keskittyy haraan.”

Se, että olen yhtä maailman kanssa ei poista tätä keskusta. Olen hereillä ja kykenevä toimimaan. Zenkei Shibayama puhui ”heräämisestä subjektiiviseen todellisuuteen.”

2) Tietoisuus on suhde tai suhteiden summa

Buddhalaisen maailmankuvan mukaan tietoisuus syntyy aistiperustan ja vastaavan ilmiön kohdatessa. Esimerkiksi kuuloon liittyvä tietoisuus syntyy kun kyky kuulla kohtaa äänen. Kuudenteen aistiin eli mieleen liittyvä tietoisuus syntyy kun kyky ajatella kohtaa fyysisiä aistikokemuksia. Vertaa tieteellisiin spekulaatioihin edellisessä blogissa…

Tietoisuus, keskus, subjekti siis syntyy potentiaalin ja sopivan herätteen kohtaamisesta. Buddhalaisuus ei tunnista (tietenkään) pysyvää tietoisuutta, vaan tietoisuuden virran. Intuitiivisesti voi ajatella, että tietoisuus tapahtuu.

Tämä keskus koostuu lukemattomista suhteista, on katoava ja vailla itsenäistä olemassaoloa. Ydinsutran mukaan ”tietoisuus itsessään samoin on tyhjää.”

Suhteessa on subjekti ja objekti. Zazenissa objekti, huomion kohde, on kaikki tai ei mitään, mikä on sama asia. (Numerot laskemisessa ovat hyvin lähellä ei-mitään.) Timanttisutrassa Buddha keskittyi siihen mitä hänellä oli edessään. Zazenissa objekti on tuntematon, pysymätön ja vaatii jatkuvaa hereilläoloa. Jos päästän itseni herpaantumaan, mieli välittömästi luo jonkin mielikuvan johon takerrun.

3) 12 Nidanaa, riippuvainen yhtaikaa syntyminen

Tämä on varsin laaja teoria, joka löytyy Abhidharmasta, varhaisesta buddhalaisesta maailmanselityksestä. Aivan lyhyesti, jälleensyntymä tapahtuu seuraavanlaisen ketjun tuloksena:
Tietämättämyys -> mielen rakenteet -> tietoisuus -> mieli-ruumis -> kuusi aistikanavaa -> kontakti aistikohteisiin -> tunne -> kaipaus -> takertuminen -> joksikintuleminen -> syntymä -> vanheneminen ja kuolema.

Nämä syntyvät silmänräpäyksessä toisistaan riippuvaisina. Perättäinen esitysmuoto saattaa osin johtua esim. suullisen perinteen rajoituksista. Tarkemmin Wikipediassa tai Sante-Sensein kirjassa :”Bortom alla begrepp.”

Tätä voi zazenissa hyvin havainnoida.

Elollisen olentona, tietoisuuteni herää vähän väliä. Tietoisena voin aistia ja tunnistaa ilmiöitä. Tämä on 12 nidanan alkuosa.

Voin valita tarkkaavaisen läsnäolon yhä uudelleen. Taikka, riippuen tietämättömyydestäni, mielikuvitus, spekulatiivinen mieli, sisäinen omaa elämäänsä elävä maailman malli saa vallan. Seuraa ajatusprosessin vanheneminen ja lopulta kuolema. Mitä syvemmälle mielikuvamaailmaan antaudun, sitä voimakkaampi on tämä kokemus. Tämä on 12 nidanan loppuosa.

Pienessä mittakaavassa tätä tulee seurattua zazenissa kun palaa harjoitukseen uudelleen ja uudelleen. Suuremmassa mittakaavassa tämä näkyy vaikka retriitillä, kun mieli takertuu johonkin elämää suurempaan kuvitelmaan, makyoon.

Jatkuva jälleensyntyminen ei ole sinänsä hyvä tai paha, oikein tai väärin. Valinta on jokaisen oma. Zazen paljastaa oman tietoisuuden toimintaa, antaa tahdonvoimaa valita ja auttaa elämään tätä elämää tasapainossa.

Tietoisuus evoluution näkökulmasta

Ihmeellistä miten voin tarkkailla paitsi ulkoista maailmaa, myös itseäni… olla tietoinen. Tietoisuuden kokemus on selittämätön. Seuraavassa pohdintaa torstain dharmakeskustelun alustukseksi.

Evoluution näkökulmasta tietoisuus on hyvin tarkoituksenmukaista. Olioille on hyväksi hahmottaa ympäristöä ja reagoida siihen. Hahmontunnistuskyvyn parantuessa ne pystyivät tekemään yhä monimutkaisempia malleja ympäristöstään – ja selviämään olemassaolon kilpailussa.

Mielikuvitus auttaa selviämään yöelämässä.

Näin luonto-ohjelmassa mielenkiintoisen spekulaation. Pienet alkunisäkkäät ajautuivat yöeläimiksi koska päivällä oli vaarallista. Tasalämpöisyys ja karvapeite auttoivat yön kylmässä. Päivällä näkö antaa erittäin hyvän kuvan mitä ympäristössä tapahtuu. Nähtyyn voi reagoida välittömästi, joten aivojen tietojenkäsittely on suoraviivaista. Kun kuulee äänen yöllä, tarvitaankin mielikuvitusta maailman hahmottamiseen, jotta voisi ymmärtää mikä äänen aiheuttaa ja mitä kannattaa tehdä. Siksi ajattelukyky kehittyi monimutkaisemmaksi.

Kykyjen kasvaessa syntyi kyky tunnistaa yksilöitä ja ennakoida sosiaalista toimintaa, sekä kyky tunnistaa itse erillisenä erityisenä yksilönä. Tietääkseni ihmisapinat, papukaijat ja delfiinit tunnistavat itsensä peilikuvastaan. Ainakin toistaiseksi ajattelukyky on ollut eduksi eloonjäämiskamppailussa. Mielenkiintoista myös, että ajattelu on kehittynyt kahdessa toisistaan riippumattomassa evoluution haarassa; papukaijathan polveutuvat dinosauruksista.

Tietoisuutta siis tarvitaan, jotta yksilö pystyisi tekemään hyviä valintoja. Jos en olisi tietoinen vaan esimerkiksi tajuton, elintoiminnot kyllä jatkuisivat mutta en kykenisi kokonaisena yksilönä tekemään päätöksiä.

Tieteellisen selityksen mukaan tietoisuus on siis pitkän tarkoituksenmukaisen kehityksen tulos. Se on hyvin monimutkainen, mutta ei tuonpuoleinen. Tietoisuuden kokemus on kuitenkin sen verran ihmeellinen, että se on esimerkiksi saanut ihmisen uskomaan lajinsa ainutlaatuisuuteen. Ehkäpä tarkoituksenmukaisen kehityksen (eloonjäämisen) sivuvaikutuksena on syntynyt hyvin monimuotoinen tietoisuus, kyky itsensä tunnistamiseen, eksistentiaaliset kysymyksen jne.?

Toinen näkökulma on, miten tietoisuus rakentuu yksilönkehityksen myötä. Kun sikiön aivot ovat riittävän kehittyneitä, ne alkavat tallettaa kokemuksia mikrotarinoiden muodossa. Ensin tallentuu yksinkertaisia aistimussarjoja. Jokaiseen sarjaan liittyy kehollinen kokemus, miellyttävä tai epämiellyttävä. Näin muistiin jääneille kokemuksille syntyy merkitys. Yksinkertaisista kokemussarjoista rakentuu monimutkaisempia, kunnes päädytään ihmisen kykyyn hahmottaa maailmaa ja valita.

Myös psykologian objektisuhdeteoria perustuu minän ja maailman suhteeseen. Vauvan suhde äitiin kasvaa aikuisen suhteeksi ympäröivään maailmaan.

Tietoisuus on luonnollisesti varsin keskeinen ilmiö buddhalaisessa kirjallisuudessa. Wikistä saa esimakua. Muistetaan kuitenkin mitä Buddha sanoi: ”Olen opettanut vain kaksi asia, kärsimyksen ja kärsimyksen päättymisen.”

Palaan huomenna asiaan teemana tietoisuus zenin näkökulmasta.

Roshi Bodhin Kjolheden opetuspuheita

Roshi Bodhin Kjolhede

Perimyslinjamme pääopettaja, Roshi Bodhin Kjolhede, Philip Kapelaun seuraaja on tunnettu muun muassa kauniista äänestään.

Rochester Zen Centerin sivuilla on tarjolla satakunta nauhoitettua opetuspuhetta. Vaikkapa ”Free Will vs. Karma”,
”Zen Practice Maturing Beyond Special to Real”,
”The No-Thingness of Zen Practice and Teaching” tai ”Working With Anger”. Ylläolevan linkin lisäksi niitä voi tilata vaikkapa iTunesin podcasteina.

Zenin juurtuminen on USAssa noin 40 vuotta edellä meitä. Esimerkiksi Chicagossa paikalliset zen-keskukset ilmoittavat sanomalehdessä lauantain opetuspuheen aiheen, ja ihmiset valitsevat mieleisensä.

Jälleensyntymä?

Viime torstain dharmakeskustelu jätti mieleeni kaksi kysymystä. Ensinnäkin miksi tämä meteli jälleensyntymästä? Edellyttääkö zenin harjoittaminen uskoa konkreettiseen jälleensyntymään? Toiseksi miten zen auttaa kohtaamaan oman katoavaisuuteni? Enkö voikaan turvautua jälleensyntymän ajatukseen?

itu

Jälleensyntymä?

Ajatus jälleensyntymästä antaa tulkinnan vapauden. Zen-harjoituksen kannalta ei ole keskeistä, mitä minälle kuvitellaan tapahtuvan tulevaisuudessa – saat valita vapaasti mihin uskot. Jos haluat tutkia asiaa, syvenny kysymykseen: ”Mikä jälleensyntyy?”

Samanlainen hämmennys on todennäköisesti vallinnut Buddhan aikoihin. Voimme spekuloida hänen pedagogista ratkaisuaan. Buddha käytti opetuksessaan (tietenkin) vallitsevan hindulaisen kulttuurin käsitteitä, mutta selitti ne dramaattisesti uudella tavalla. Hän myös sovitti opetuksensa kuulijoiden valmiuksiin.

Sielunvaellus kuului vallitsevaan maailmankäsitykseen Buddhan aikana. Sen mukaan sielu, jumalainen kipinä, siirtyy kehosta toiseen, kunnes liittyy Brahmaniin, maailmansieluun. Buddha muutti mielikuvan tästä jatkuvuudesta. Sen sijaan, että olennoilla olisi sielu, atman, ne ovat tyhjiä, anatta.

Sielunvaelluksen sijaan buddhalaisuudessa puhutaan jälleensyntymästä. Jokainen ilmiö syntyy tai on syntymättä uudestaan seuraavassa hetkessä, perustuen vallitseviin olosuhteisiin, karmaan. Menneisyyden seuraukset sekä tulevaisuuden siemenet ovat tässä hetkessä.

2500 vuotta sitten ei myöskään ollut käsitettä prosessi. Jällensyntymä hetkestä hetkeen on ollut nerokas tapa kuvata sitä.

Buddhan nerokkuudella on arvoa tänäänkin.

Mielikuvat minän jatkumisesta ajassa korostavat erillisen minän jatkumista. Tällainen mielikuva voi olla kuolemanjälkeinen elämä tuonpuoleisessa, sielunvaellus toiseen ruumiiseen, taikka fyysisen elämän mittainen kaari, joka päättyy. Kaikki nämä suuntaavat huomion minän jatkuvuuteen ja erillisyyteen.

Tästä näkökulmasta myös elämän projektinhallintaa tekevä ”nykyaikainen ja rationaalinen” ajatteleva mieli toteuttaa sielunvaellusta muistuttavaa mielikuvaa. Ainoastaan seuraavan syntymän tilalla on loppu.

Sen sijaan mielikuva hetkestä hetkeen tapahtuvasta jälleensyntymästä kannustaa hereilläoloon ja kokemuksellisuuteen. Se antaa merkitystä sille mitä on tässä ja nyt. Vaikutan maailmaan ja maailma vaikuttaa minuun joka hetki, olen kaikkea muuta kuin erillinen. Se suuntaa huomion kosketuksissa olemiseen, minän ja maailman yhteyteen, ykseyteen.

Mikä on merkityksellistä sen jälkeen kun kykenen päästämään irti minän jatkumiseen liittyvistä huolista? Minä olen hereillä ja teen valinnan juuri nyt. Sillä on seurauksia! Tekoni jäävät elämään omaa elämäänsä tässä maailmassa. Minkälaisen jäljen sinä haluat jättää?

Buddha erikseen kieltäytyi vastaamasta kysymykseen onko hän olemassa kuoleman jälkeen. Kuolinvuoteellaan Buddha sanoi: ”Olen elämäni aikana opettanut kaksi asiaa, kärsimyksen ja kärsimyksen päättymisen.”

Zen mestarit ovat käyttäneet syntymän ja kuoleman kysymystä hämmentääkseen oppilaita.

Oppilas kysyi mestari Hakuinilta: ”Mitä valaistuneelle tapahtuu kuoleman jälkeen? Entä jos ei ole valaistunut?” Hakuin: ”Miksi minulta kysyt?” Oppilas: ”Olethan zen-mestari” Hakuin: ”Kyllä, mutta en kuollut!”

Oppilas kysyi mestarilta: ”Mihin menet kuoleman jälkeen?” Mestari vastasi: ”Helvettiin.” Oppilas järkyttyi: ”Miten se on mahdollista!” Mestari: ”Kukas niitä piruparkoja sitten auttaisi?”

Roshi Philip Kapleau toi meidän perimyslinjamme Japanista USA:han. Oppilas kysyi häneltä: ”Mikä sinä haluaisit olla seuraavassa elämässä?” Roshi: ”Kiinalainen ravintola.” (Keskustelu tapahtui sesshinin jälkeen kiinalaisessa ravintolassa.)

Entä jos joku toinen jälleensyntyy minuksi? Mikä on minää, mikä toista? Mikä on se, joka jälleensyntyy?

Mestari Mumon kommentoi koania Mu: ”… Kerro siis minulle, mikä on tämä zen-mestarien portti? Vain tämä ”Mu”. Se on zenin portti. Sitä kutsutaan zenin portittomaksi portiksi. Portin läpäisseet eivät ainoastaan näe Joshua selvästi vaan kulkevat käsi kädessä muinaisten mestarien kanssa, näkevät heidät kasvoista kasvoihin, näkevät samalla silmällä ja kuulevat samalla korvalla. Eikö se olisi ihanaa? …”

Yhdistää mieli?

Tulevan torstain dharmakeskustelun aihe on karma ja jälleensyntymä. Tällä kerralla alustuksesta tulee lyhyt ja keskustelusta pitkä.

Katsotaan ehdinkö blogata tuosta aiheesta ennen vai jälkeen keskustelun. Sitä ennen jatkoa blogeille kärsimyksestä ja minästä – miten mieli erehtyy olemassaolosta.

Ajatteleva mieli luo mielikuvan ajasta, jossa tunnistettavat ilmiöt, minä mukaan lukien, jatkuvat. Tästä näkökulmasta nykyhetki on vain kuvitteellinen mitättömän pituinen kohta, jossa tulevaisuus vaihtuu menneisyydeksi. Mieli suorittaa minän projektinhallintaa, elämän käsikirjoituksen toteuttamista. Tietenkin asiat ovat ja menevät toisin. Seuraa kärsimystä.

Kokeva subjektiivinen mieli on kosketuksissa maailmaan kuudella aistilla juuri nyt. Ajattelu on tuo kuudes aisti buddhalaisessa maailmankuvassa. Kokemuksellisesta näkökulmasta aika, mennyt ja tuleva ovat spekulaatioita, epätodellisia.

Itsesäilytysvaisto tai pelko tekevät ajattelusta tärkeää juuri nyt. Tulkitsen kokemukseni subjektiivisen maailmankuvani kautta. Erään tutkimuksen mukaan nisäkkäiden aivot käyttävät joutilaan ajan tutkien vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia, jotka tallentuvat muistojen joukkoon. Sieltä ne saa käyttöön kun tapahtuu jotakin. Haaveilu on siis tarkoituksenmukaista ja hyödyllistä.

Jos suljen muut aistit ja elän ajatuksissani, en ole kosketuksissa todellisuuteen. Mikäli lopetan ajattelun, ja elän vain muiden aistien varassa, kestää hetken ennen kuin jokin tapaturma poistaa geenini evoluutiosta. Molemmat todellisuuden karttelua. Ajattelulla on siis paikkansa. Se on hyvä renki, mutta huono isäntä.

ensotAjatteleva mieli on siis historian kokemuksen tulos, joka elää omaa elämäänsä. Se palaa kosketuksiin maailman kanssa osallistuessaan valintaan tässä hetkessä. Ja kerää seurauksista kokemusta.

Valintojen tekemiseen tarvitaan tekijä, subjekti, keskipiste – tietoisuus. Kokeva mieli. Tietoisuus on tästä näkökulmasta tarkoituksenmukainen ja väistämätön ilmiö. Se on tietoisuuden itsensä, siis minän, näkökulmasta maailman keskipiste. Ilman keskipistettä mieli olisi kooste automaattisia prosesseja elintoimintojen tapaan. Vaikuttaako itsensä kieltäminen tässä valossa jotenkin oudolta?

Varoituksen sana. Saatat kuulla lausahduksia, kuten ”ajattelun lopettaminen”, ”valikoinnista luopuminen” tai ”egon päättyminen”. Ajatteleva mieli tietenkin muodostaa niistä mielikuvia, zen-tavoitteita, zen-suunnitelmia. Ne jos mitkä ovat harhoja! Ei mitään kosketusta todellisuuteen! Ole siis utelias, tutki mistä oikeasti on kysymys, hanki kokemusta. Älä lukitse itseäsi harhaisiin mielikuviin. Buddhakin kokeili askeesia, itsen kieltämistä, ja ymmärsi ettei se ole tie valaistumiseen.

Kun minä olen läsnä, siis kun maailma on läsnä, kaikki kuusi aistia ovat hereillä tässä hetkessä, tasapainossa, rentoina. Mieli on yhtä. Koen, tunnen ja ajattelen. En uneksi, enkä zombiudu. Tätä zazenissa harjoitellaan. Valitsen olla tässä, uudestaan ja uudestaan.

Ainoa asia, jonka todellisuudessa omistan, on valintani juuri nyt.

Mikä rikkaus! Mikä vapaus! Todellinen religio!