Avainsana-arkisto: Zazen

Suuri tuntematon

Tämä on jatkoa kirjoitukselle Karjuva hiljaisuus ei minkään reunalla.

Ivan Shishkin, "Fallen tree. Siverskaya", 1879.

Ivan Shishkin, ”Fallen tree. Siverskaya”, 1879.

Pieni mieli, ajattelu, mielikuvitus liikkuu ainoastaan tunnetulla alueella. Sen ulkopuolella oleva on käsittämätöntä. Kirjamellisesti. Meri on käsittämätön. Tähtitaivas on käsittämätön. Syntymä on käsittämätön. Kuolema on käsittämätön.

Ihmisellä on tarve tietää ja hallita. Mutta miten voin tietää tai hallita käsittämätöntä? Miten minä, joka olen tietoinen, hereillä, koen tässä hetkessä ja paikassa, voisin olla yhtä tuon suuren tuntemattoman kanssa?

Ajatteleva minä haluaisi hallita kaikkea, samoin kuin omaa kehoa, tietää ja ohjata. Valitettavasti se ei ole mahdollista. Vauvasta lähtien olen joutunut pettymään, kun maailma ei tottele. Hiukan olen oppinut, mutta alitajuinen fantasia elää edelleen.

Käsittämättömän kanssa voi olla kosketuksissa. Olen tunnetun reunalla, suuren tuntemattoman rajalla. Itseasiassa olen koko ajan, jos vain sallin itseni kokea sen. Suuri tuntematon on aika, paikka, tulevaisuus, syvyys. Kun käännän katseeni – suuri tuntematon on toiset ihmiset, koirat, linnut, kaikki tuntevat olennot, myös naapuri tässä zazenkaissa ja läheiset. Lähellä voi olla kaukana.

Zen

Mitä zen on? Tulla paremmaksi tai onnellisemmaksi? Ponnistella kohti omaa ja annettua ideaalia, mielikuvaa?

Olisiko merkityksellisempää kohdata suuri tuntematon? Toinen ihminen? Tässä ja nyt? Löytää rohkeus luopua tunnetusta ja kohdata hallitsematon? Ottaa vastuu siitä mitä valitsen seuraavaksi?

Se on mahdollista vain tässä ja nyt. Muu on mielikuvitusta, fantasiaa, projektiota tunnetusta tuntemattomaan.

Zazen

Zazen on turvallinen aika ja paikka kohdata tuntematon. Vähitellen se osa mielestä, joka on huolissaan, rauhoittuu. Tietenkin mieli läikähtelee; tuntemukset ja olotilat tulevat ja menevät. Zazen rakentaa turvallisen perustan olemiselle.

Pysyttelen tunnetun rajalla, siis tässä paikassa ja hetkessä. Yritän uudestaan, ja uudestaan. Palaan harjoitukseen. Vähitellen mieli rauhoittuu ja kohtaan välittömästi kaiken mikä on. Se paljastuu tälle subjektille hetki hetkeltä ja tässä paikassa. Sokeat halut, pelko ja huoli, vievät jatkuvasi muualle. Mutta mieleni on oppinut palaamaan tähän hetkeen.

Eräänä päivänä olen olemassa toisella tavalla. Minä tapahtuu. Kohtaan välittömästi kaiken mikä on. Kuten Buddhasta kerrotaan Timanttisuutrassa: Heräsi, kävi kerjäämässä, söi, peseytyi, istui ja kohdisti huomionsa siihen mitä hänellä oli edessään.

Surutyö

Tällainen maailmaan liittyminen on mahdollista kun päästän irti itsen erillisyydestä. Annan huolen päättyä.

Kuinka uskallan päästää irti tunnetusta ja turvallisesta? Mitä minulle sitten käy? Erityisesti suhteessa muihin ihmisiin, uskallanko olla haavoittuvainen? Ottaa pettymykset ja luopumisen vastaan.

Tämä on mahdollista, kun päästän irti myös menneestä kivusta. Mieli projisoi menneen tulevaisuuteen, ja tietenkin yrittää välttää kipua. Menneen tuskan käsittelyä kutsutaan surutyöksi. Sen oppiminen, depressiivinen positio, on keskeinen osa varhaista yksilönkehitystä. Sureminen liuottaa krampit aivoista. Sureminen liuottaa menetykseen liittyvää tuskaa ja pelkoa, ja mahdollistaa liittymisen.

Zazen on turvallinen aika ja paikka kohdata myös tuskallinen menneisyys. Sitä tapahtuu väistämättä harjoituksen myötä. Kun mieli hiljenee, menneisyyden traumat putkahtavat tietoisuuteen. Muistijälkiin on hyvä suhtautua kuten muihinkin ilmiöihin, joihin huomio tässä hetkessä kohdistuu. Hyväksyy, ei kiellä, mutta merkityksellisempää kuin jäädä muistoihin ja mielikuvitukseen on kohdata suuri tuntematon, tässä ja nyt. En jää märehtimään, koska seuraava hetki on todellinen ja kiehtova. Tällä tavoin surutyö tapahtuu zazenissa luonnollisesti ja sopivina annoksina. Jos tarpeen, zazenin ulkopuolella voi käyttää kaikkia viisaita keinoja kuten terapiaa.

Tavallista

Muutama päivä sitten olimme koirien kanssa metsässä kävelyllä. Näimme vanhan kaatuneen kuusen, jonka tiheät oksat olivat naavan peitossa. Otin kuusen sisääni. Näin sen vatsallani. Metsässä kävellessäni polku on mieleni sisällä. Ei mitenkään kuohuttavalla tai erinomaisella tavalla, vaan tavallisesti, huolettomana.

Miksi harjoittaa?

Tiivistelmä tieteellisestä tutkimuksesta on, että meditaatio vaikuttaa positiivisesti monella tavalla. Tunteiden säätely paranee, huomiokyky paranee, verenpaine pysyy kurissa, unen laatu paranee, ahdistus vähenee, stressi vähenee, kroonisen kivun sieto paranee jne. Tarkemmin http://en.wikipedia.org/wiki/Research_on_meditation sekä http://en.wikipedia.org/wiki/B._Alan_Wallace

Miksi koira harjoittaa?

Miksi koira harjoittaa?
(Klikkaa suuremmaksi)

Entä sitten? Tupakanpoltto on haitallista. Silti monet polttavat. Liikunta on terveellistä. Oikeasti ihmiset harjoittavat liikuntaa, koska se tuntuu hyvältä. Sama koskee zenin harjoittamista. Valinta perustuu sisäsyntyiseen kokemuksellisuuteen, ei ulkoa annettuihin todisteisiin. Ihminen ensin valitsee intuitiivisesti ja sitten valitsee sopivat rationaaliset perusteet.

Kirja ”Three Pillars of Zen” alkaa motivaation pohdinnalla. Yasutani-Roshi kertoo kiinalaisen Keiho-zenjin luokittelemat viisi erilaista syytä tehdä zazenia. Tässä hyvä linkki (myöhempi lisäys) http://www.wwzc.org/book/begin-here-five-styles-zen

  • Bompu zen – tavallinen zen. Oman hyvinvoinnin lisääminen. Tämä on ainoa jota on voitu tutkia tieteellisesti.
  • Gedo zen – ulkopuolinen tie. Harjoittaa zazenia saavuttaakseen jotakin, joka ei kuulu zen-traditioon. Esimerkiksi suorituskykyä tai tukea toisen uskonnon harjoittamiseen.
  • Shojo zen – Pieni kulkuneuvo. Henkilökohtaiseen vapautumiseen tähtäävä harjoitus.
  • Daijo zen – Suuri kulkuneuvo. Pyrkimys todellisen luontoni oivaltamiseen.
  • Saijojo zen – Korkein kulkuneuvo. Harjoitus ja päämäärä yhdistyvät, se vain tapahtuu.
  • Motivaatiot vaihtuvat ajan ja harjoituksen myötä.

    Zen antaa välineitä kohdata eksistentiaalisia ja uskonnollisia kysymyksiä, jotka voivat olla hyvinkin polttavia:

  • Miten kohtaan sen mitä ei voi tietää tai hallita?
  • Miten kohtaan menetyksen?
  • Miten voin liittyä johonkin itseä suurempaan?
  • Mitä valitsen seuraavassa hetkessä?
  • Neljään valaan kiteytyy buddhalaisen perinteen viisautta monisyisellä tavalla. Ne auttavat myös pohtimaan miksi harjoittaa.

    Vannon, että vapautan lukemattomat olennot.
    Vannon, että näen sokeiden halujen läpi.
    Vannon, että aukaisen rajattomat dharma-portit.
    Vannon, että kuljen Buddhan loputtoman tien.

    Hakuin-zenjin ylistyslaulu zazenille on kirjoitettu kansanlaulun säveleen 1600-luvulla. Se on runollinen kiteytys zenin polusta ja lupaus siitä millaista kokemuksellisuutta harjoittamisesta voi seurata.

    Aikojen alusta
    ovat kaikki olennot buddhia.
    Kuten vesi ja jää,
    ilman vettä ei jäätä,
    ulkopuolellamme ei buddhia.
    Niin lähellä on totuus,
    vaikka etsimme kaukaa,
    kuten se, joka seisoo vedessä
    ja huutaa: ”Minun on jano!”.
    Kuten rikkaan perheen lapsi,
    joka kerjäläisenä vaeltaa,
    kierrämme loputtomasti
    kuutta maailmaa.

    Kärsimysten syy on egoharha.
    Olemme kulkeneet pimeää polkua
    pimeydestä pimeyteen.
    Kuinka voimme vapautua
    syntymästä ja kuolemasta?

    Portti vapauteen on zazen-samadhi –
    vertaansa vailla, ylittämätön,
    puhdas Mahayana.

    Ohjeiden noudattaminen,
    katumus ja anteliaisuus,
    loputtomat hyvät teot
    ja oikea elämäntapa
    kaikki syntyvät zazenista.

    Yksi aito samadhi hävittää pahuuden,
    puhdistaa karman ja poistaa esteet.
    Missä silloin ovat pimeät harhapolut?
    Puhtaan lootuksen maa ei ole kaukana.
    Joka kuulee tämän totuuden
    kiitollisin ja nöyrin mielin,
    ylistää sitä, ottaa sen omakseen
    ja harjoittaa sen viisautta,
    saa ääretöntä siunausta
    ja loputtomat ansiot.

    Ja jos käännymme sisäänpäin
    ja näemme oikean luontomme:
    Todellinen Itse on ei-itse,
    oma Itse on ei-itse,
    niin ylitämme egon
    ja nokkelat sanat.
    Silloin aukeaa syyn ja seurauksen
    ykseyden portti.
    Ei kahtena eikä kolmena,
    vaan suoraan eteenpäin kulkee Tie.

    Muoto on nyt ei-muoto,
    vaikka menemme ja tulemme
    emme koskaan poistu kotoa.
    Ajatus on nyt ei-ajatus,
    tanssimme ja laulumme ovat Dharman ääni.

    Kuinka korkea
    on rajattoman samadhin taivas!
    Miten kirkas ja kuultava
    viisauden kuutamo!

    Mitä on ulkopuolellamme,
    mitä meiltä puuttuu?
    Nirvana on avoinna silmiemme edessä.
    Tämä maa, jolla seisomme
    on puhtaan lootuksen maa
    ja juuri tämä ruumis on buddha.

    Miksi siis valitsen harjoituksen?

    En tiedä. Se vain tapahtuu. Jotenkin jalat vievät tyynylle ja keho-mieli hakeutuu kohti harjoitusta.

    Vannomalla paras

    Neljä valaa ja kolme kumarrusta lienee useimmin toistuvia rituaaleja traditiossamme. Ne tapahtuvat ohjatun zazenin jälkeen ja sesshinillä neljä kertaa päivässä. Ne on ehkä otettu Avatamsaka Sutrasta. Tai sitten valat ovat olleet sutran rakennusaineita.

    Neljässä valassa siis resitoidaan kolme kertaa:

    Vannon että vapautan lukemattomat olennot
    Vannon että hävitän loputtomat sokeat halut
    Vannon että läpäisen rajattomat dharmaportit
    Vannon että saavutan buddhan suuren tien.

    Ne ovat kova juttu ja niin on tarkoituskin. Yleensähän suomalainen vannoo vain kostoa. Tai sotilasvalan.

    Perinteisessä muodossa valojen jokaisella rivillä on äärettömän suuri haaste: lukematon, loputon, rajaton. Ilmeisestikin kyseessä ei ole realistinen ja vaatimaton suunnitelma. Tarkoitus ei ole käydä kauppaa mahdollisella, vaan muistuttaa äärettömästä.

    Portti ja suuri tie

    Valat on mahdollista toteuttaa vain jokahetkisellä valinnalla, olemalla hereillä. Matkaa on ikuisesti. Otan askelen, koska rakastan kävelemistä. Valat muistuttavat mihin suuntaan otan askelen. Tämä on puhdasta antamista.

    Valojen jälkeen tehdään kolme polvikumarrusta alttaria kohti. Alttarin buddhapatsas on ulkoinen symboli minun mahdollisuudelleni olla hereillä. Zen ei tunnista mitään ulkopuolista tahoa, jota kumarrettaisi. Kumartaminen tekee hyvää egolle. Se tekee hyvää selällekin istumisen jälkeen.

    Jos valat tuntuvat liian rankoilta, miten olisi:

    Haaveilen, että voisin jonkun joskus ehkä vapauttaa
    Saattaisin jostain ikävästä halusta luopuakin
    Toivon, että opettaja kertoisi minulle oikeat vastaukset
    Ihailen kooovasti Buddhan suuuurta tietä.

    Zen-rituaalien tarkoituksenmukaisuus

    Zazen on helpotetut olosuhteet harjoitella läsnäoloa ja keskittymistä. (Hyvä keskittymiskunto mahdollistaa monia asioita, kuten työskentelyn suuren kysymyksen kanssa.) Helpotetut olosuhteet vaikuttaa kummalliselta ilmaisulta, kun opettelee istumaan tyynyllä jalat ristissä. Selkää ja polvia kivistää. Lopuksi tehdään joukolla kummallisia rituaaleja, ”neljä valaa ja kolme kumarrusta”.

    Zazen on mielen lenkkeilyä. Se rajaa arjen hässäkästä ajan ja paikan, jossa tähän hetkeen ja paikkaan keskittyminen on maailman tärkein asia. Zazentreenin jälkeen minulla on kykyä keskittyä syvemmin johonkin muuhun tärkeään. Tästä näkökulmasta zazeniin liittyvät perinteiset toimintatavat ovat tarkoituksenmukaisia. Zazen palvelee harjoittajaa, ei ketään muuta.

    Zengårdenin Inkin-kelloRituaalit ehdollistavat. Kun tulen samaan aikaan samaan paikkaan ja tunnen suitsukkeen tuoksun, mieli kirjaimellisesti siirtyy toisenlaiseen tilaan. Kun kello kilahtaa, minun on itseasiassa helppo istua 30 minuuttia liikkumatta. Koska olen tottunut.

    Säännönmukaisesti samanlaisina toistuvilla rituaaleilla on keskeinen rooli ajan ja paikan rajaamisessa. Ne ovat myös siirtymäriitti arjesta zazeniin ja takaisin. Vaikutus on vahvempi, kun rituaaliin liittyy mahdollisimman monipuolinen aistimus: haju, näkö, kuulo, tunto, ajattelu, resitaatio sekä oma koko kehon liike kumarruksessa.

    Vahvat rajat mahdollistavat suuren vapauden rajojen sisällä. Mieti hetki – lujat, turvalliset, luotettavat, itse rakentamani rajat. Niiden sisällä voin kokea, tuntea, tutkia, heittäytyä, päästää irti, luottaa.

    Rituaalit ja tyhjä tila ovat myös hyvin todellisia. Ajatteluun perustuvat ohjeet ja aikomukset ovat mielikuvitusta. Zazen on todellista. Zenin ajattelu tai siitä lukeminen ovat mielikuvitusta.

    Toisaalta, mitä merkityksellisemmiksi koen rajat, sitä lujemmiksi ne kasvavat. Siksi tradition kunnioittaminen tai rituaalien uskottavuus ja koskettavuus ovat tärkeitä. On helpompi pitää zazenia tärkeänä, kun siihen liittyvät mielikuvat ovat positiivisia ja sopusoinnussa oman maailmankuvan kanssa.

    Rituaalit tarjoavat mielelle kiinnekohdan, johon se liittää kokemuksia ja näkemyksiä. Esimerkiksi kun kuulen neljän valan sanat ensimmäisen kerran, ne herättävät joitakin ajatuksia. Ehkä minulle kerrotaan niistä jotakin 15 minuutissa. Kun olen istunut joitakin vuosia, minulle on kertynyt kokemusta zazenista, joka mielessäni liittyy valoihin. Olen pohtinut mitä valat minulle tarkoittavat. Niihin assosioituu merkityksiä ja tunteita. Niistä alkaa tulla todellisia.

    Yhteys toimii myös toiseen suuntaan. Kun resitoin neljä valaa, niihin liittyvät alitajuiset muistot virkistyvät. Valoihin liittyvien kokemusten ja ajatusten muistijäljet vahvistuvat.

    Rituaalien on myös hyvä erottua riittävästi tavanomaisesta. Silloin mieleen rakentuu vaihtoehto ja vertailukohta. Se auttaa tiedostamaan mielen ja jokapäiväisen kulttuurin perusoletuksia, joita en ole koskaan pysähtynyt kyseenalaistamaan. Ne ovat olleet neljän valan mainitsemia sokeita haluja. Voin esimerkiksi olettaa itsestäänselvyytenä, että ihmisen kuuluu olla onnellinen. Siis on pakko?

    Zenin perinteiset rituaalit ovat myös tradition suositus. Jollakin tavalla juuri ne ovat valikoituneet ja säilyneet. Ne osoittavat johonkin inhimilliseen kokemukseen, joka on osoittautunut hyväksi ajan saatossa. Harjoituksen myötä syntyy henkilökohtainen kokemus tuosta jostakin, joka ei välity selittämällä.

    Makyot, harhat

    Japaninkielinen sana makyo, kirjaimellisesti huono ilmiö, esitellään jo johdantokurssilla. Sillä tarkoitetaan erilaisia harha-aistimuksia, joita istuessa ilmaantuu. Huono ilmiö on huono ainoastaan tarkoituksen­mukaisuuden vuoksi; se pyrkii viemään huomioni pois harjoituksesta.

    Naama seinässä.

    Yksinkertaisimmillaan makyo on vaikkapa outo näköaistimus. Seinässä saattaa näkyä kasvoja, eläimiä tai kirjaimia. Seinän toisella puolella voi näkyä kolmiulotteinen huone. Näkökenttä saattaa kaventua, tummua tai kirkastua. Mielemme on tottunut käsittelemään näköaistimuksia. Kun zazenissa ei ole paljoa visuaalisia virikkeitä, mieli alkaa kehittää niitä. Hiljentynyt mieli myös havaitsee kaikenlaiset ilmiöt herkeimmin, myös makyot.

    Näitä aistimuksia voi olla monenlaisia. Voi tuntua, että kasvan suureksi. Voi tuntua, että painovoiman suunta muuttuu ja istunkin katossa. Voi kutittaa tai olla kipuja. Kaikki aistit, näkö, tunto, kuulo, haju, maku ja ajattelu ovat alttiita.

    Istuessa on tarkoituksenmukaista keskittyä harjoitukseen niin kauan kuin mahdollista, makyoista huolimatta. Sitten kun ei enää pysty keskittymään, makyo kannattaa särkeä. Esimerkiksi näköaistimuksen saa pois räpäyttämällä silmiä. Tai avaamalla ne. Kokemuksen myötä tulet huomaamaan, että makyot saavat vallan kun päästää silmät kiinni.

    Makyot voivat olla myös sitkeämpiä. On vaikea karkottaa päässä soivaa biisiä tai sinnikästä ajatusta. Mielentilat ja vahvat tunteet ovat vielä väkevämpiä ja lisäksi vaikeasti tunnistettavia. Ne ovat minä. Minulle kävi vuosikausia niin, että sesshinin keskivaiheilla tunteet menivät vuoristorataa, välillä masensi ja välillä oli hyvin onnellista. Ehkä työstin jotakin traumaa taikka karmaa, mitä sanaa haluaakaan käyttää. Tässäkin perusohje pätee – keskity harjoitukseen.

    Ja sitten on suuri Makyo, suuri illuusio: takertuminen omaan sisäiseen maailman malliin, buddhalaisuuden tunnistama kärsimyksen syy.

    Mielikuvitus

    Makyot ovat siis mielikuvitusta. Kysynkin psykologian sanoin: Minkä palveluksessa mielikuvitukseni on? Ovatko motiivini sokeat halut, pelko ja pako? Silloin puhuisin makyosta. Mutta mielikuvitus on myös käytännöllistä ja tuottaa iloa. Se on hyvin keskeistä ihmisen olemuksessa.

    On minun taiteellinen valintani, mihin suuntaan huomioni, ja sillä on seurauksia. Kuinka hereillä olen? Kuinka vapaana ja tietoisena teen tuon valinnan? Joskus kannattaa puhkaista kupla ja palata kosketuksiin ympäröivän todellisuuden kanssa. Sitä harjoittelen zazenissa joka hetki, herkkänä ja valppaana. Harjaannun havaitsemaan makyon ja valitsemaan. Silloin pelko ja tietämättömyys eivät pidä minua illuusion vankina.

    Monet kertovat harjoituksen opettaneen hyvin konkreettisella tavalla, että mielentilat tulevat ja menevät. Makyoiden kanssa painiminen on siis käytännön elämän harjoittelua. Toivottavasti tämä lohduttaa turhautumisen hetkenä ja saa ponnistelemaan vielä kerran.

    Tarinan mukaan eräs Jesuiitta kävi Japanissa kauan sitten ja pääsi vierailemaan luostarissa. Hän oli hyvin vaikuttunut nähdessään hiljaa mietiskelevät munkit, ja kysyi opettajalta: ”Mitä he ajattelevat.” Opettaja vastasi realistisesti: ”Sitä tavallista: naisia ja lounasta.”

    Tietoisuus ja zazen

    Eilen pohdin tietoisuutta nykytieteen näkökulmasta. Sekä varhaisen buddhalaisuuden että mahayanan yleinen kommentti on, että tietoisuus erehtyy, on se mitä tahansa. Tässä haluan ottaa esille kolme huomiota, joilla on merkitystä zazenille.

    1) Tietoisuus on subjekti, keskus

    Evoluutionäkökulmasta tietoisuus on syntynyt, jotta erillinen olento selviäisi. Ilman yhtä keskusta en voi toimia yhtenä. Buddhalaiset sutrat mainitsevat, että tietoisuus on sidoksissa mieli-ruumiiseen, toista ei ole ilman toista. Tietoisuus tekee mieli-ruumiin eläväksi.

    Zazen tunnustaa tämän. Myös kamppailulajeissa, erityisesti aikidossa, puhutaan paljon keskustasta. Istuessani keskityn haraan, kehon keskipisteeseen, ja mielikuvani saattaa olla ”koko universumi keskittyy haraan.”

    Se, että olen yhtä maailman kanssa ei poista tätä keskusta. Olen hereillä ja kykenevä toimimaan. Zenkei Shibayama puhui ”heräämisestä subjektiiviseen todellisuuteen.”

    2) Tietoisuus on suhde tai suhteiden summa

    Buddhalaisen maailmankuvan mukaan tietoisuus syntyy aistiperustan ja vastaavan ilmiön kohdatessa. Esimerkiksi kuuloon liittyvä tietoisuus syntyy kun kyky kuulla kohtaa äänen. Kuudenteen aistiin eli mieleen liittyvä tietoisuus syntyy kun kyky ajatella kohtaa fyysisiä aistikokemuksia. Vertaa tieteellisiin spekulaatioihin edellisessä blogissa…

    Tietoisuus, keskus, subjekti siis syntyy potentiaalin ja sopivan herätteen kohtaamisesta. Buddhalaisuus ei tunnista (tietenkään) pysyvää tietoisuutta, vaan tietoisuuden virran. Intuitiivisesti voi ajatella, että tietoisuus tapahtuu.

    Tämä keskus koostuu lukemattomista suhteista, on katoava ja vailla itsenäistä olemassaoloa. Ydinsutran mukaan ”tietoisuus itsessään samoin on tyhjää.”

    Suhteessa on subjekti ja objekti. Zazenissa objekti, huomion kohde, on kaikki tai ei mitään, mikä on sama asia. (Numerot laskemisessa ovat hyvin lähellä ei-mitään.) Timanttisutrassa Buddha keskittyi siihen mitä hänellä oli edessään. Zazenissa objekti on tuntematon, pysymätön ja vaatii jatkuvaa hereilläoloa. Jos päästän itseni herpaantumaan, mieli välittömästi luo jonkin mielikuvan johon takerrun.

    3) 12 Nidanaa, riippuvainen yhtaikaa syntyminen

    Tämä on varsin laaja teoria, joka löytyy Abhidharmasta, varhaisesta buddhalaisesta maailmanselityksestä. Aivan lyhyesti, jälleensyntymä tapahtuu seuraavanlaisen ketjun tuloksena:
    Tietämättämyys -> mielen rakenteet -> tietoisuus -> mieli-ruumis -> kuusi aistikanavaa -> kontakti aistikohteisiin -> tunne -> kaipaus -> takertuminen -> joksikintuleminen -> syntymä -> vanheneminen ja kuolema.

    Nämä syntyvät silmänräpäyksessä toisistaan riippuvaisina. Perättäinen esitysmuoto saattaa osin johtua esim. suullisen perinteen rajoituksista. Tarkemmin Wikipediassa tai Sante-Sensein kirjassa :”Bortom alla begrepp.”

    Tätä voi zazenissa hyvin havainnoida.

    Elollisen olentona, tietoisuuteni herää vähän väliä. Tietoisena voin aistia ja tunnistaa ilmiöitä. Tämä on 12 nidanan alkuosa.

    Voin valita tarkkaavaisen läsnäolon yhä uudelleen. Taikka, riippuen tietämättömyydestäni, mielikuvitus, spekulatiivinen mieli, sisäinen omaa elämäänsä elävä maailman malli saa vallan. Seuraa ajatusprosessin vanheneminen ja lopulta kuolema. Mitä syvemmälle mielikuvamaailmaan antaudun, sitä voimakkaampi on tämä kokemus. Tämä on 12 nidanan loppuosa.

    Pienessä mittakaavassa tätä tulee seurattua zazenissa kun palaa harjoitukseen uudelleen ja uudelleen. Suuremmassa mittakaavassa tämä näkyy vaikka retriitillä, kun mieli takertuu johonkin elämää suurempaan kuvitelmaan, makyoon.

    Jatkuva jälleensyntyminen ei ole sinänsä hyvä tai paha, oikein tai väärin. Valinta on jokaisen oma. Zazen paljastaa oman tietoisuuden toimintaa, antaa tahdonvoimaa valita ja auttaa elämään tätä elämää tasapainossa.

    Dokusan ja daisan

    Viikko sitten oli zazenkaissa eli kokopäivänistumisessa jälleen yli 20 osallistujaa. Moni kävi daisanissa, mihin tässä lämpimästi kannustan.

    Koskaan ei tiedä mitä dokusanissa paljastuu.

    Zen-traditio tarjoaa henkilökohtaista opetusta. Se tapahtuu oleellisesti dokusanissa, yksityisessä kohtaamisessa opettajan kanssa. Dokusan on luova tilanne; ei voi tietää etukäteen, mitä siellä tapahtuu tai mitä seurauksia siitä on. Netistä löytyi kaunis kuvaus.

    Dokusaniin mennään zazenin aikana, kukin halukas vuorollaan. Opettajalla on kokemus omasta 15-20 vuotta päätoimisesta harjoituksestaan. Lisäksi opettaja on seurannut muutaman sadan oppilaan kehitystä, ja on siksi kykenevä auttamaan monenlaisissa tilanteissa.

    Zengårdenissa dokusaniin pääsee muutaman kerran viikossa ja sesshinillä (intensiivinen retriitti) kolme kertaa päivässä. Suomessa opettaja käy muutaman kerran vuodessa. Helsingissä saa viikottain henkilökohtaista opastusta daisanissa. Daisan on kuten dokusan, jossa opettajan tilalla on kokenut ohjaaja.

    Daisaniin pääsee usein, se on suomeksi, ja monet käytännön kysymykset harjoittamisesta ratkeavat siellä. Tavallinen keskustelu käytännön ongelmista olisi auttanut minua paljon zen-urani alkuvaiheessa. Myös turha jännitys dokusanissa vähenee, kun on harjoitellut daisanissa. Kokeneemmat voivat käyttää daisania säilyttämään tuntumaa ja lisäämään intensiteettiä, kun dokusaniin pääsee harvemmin.

    Minulta on kysytty selityksiä miksi käydä dokusanissa… kas tässä:

    1) Zazenissa harjoitellaan olemaan hereillä, tässä. Ihmisellä on taipumus vetäytyä omaan sisäiseen maailmaansa. On hienoa, jos zazen tarjoaa turvapaikan rauhoittua ja levätä. Sinne ei kuitenkaan ole tarkoitus erakoitua. Dokusan vetää vuorovaikutukseen, pois omista maailmoista. Se on hyväksi, vaikka ei aina haluaisikaan luopua yksityisestä rauhastaan.

    2) Zazenissa tulee joskus kehiteltyä monenlaisia harhakuvitelmia. Suoraviivaisimmat ovat aistimuksia, vaikeammin havaittavat piintyneitä ajatuksia tai emootioita. Länsimainen psykologia sanoisi niitä defensseiksi. Zen kutsuu niitä nimellä makyo, huono ilmiö. Dokusan hyvin usein puhkaisee kuplan ja vetää takaisin realiteetteihin.

    3) Harjoituksen näyttäminen opettajalle tekee harjoituksesta merkityksellistä. Se lisää intensiteettiä sekä ennen että jälkeen dokusanin. Tämän huomaa erityisesti, kun koan-harjoituksen myötä on tarkoitus demonstroida opettajalle vastausta. (Koan-harjoituksessa etsitään ratkaisua suureen kysymykseen.)

    Vuorovaikutus virtaa dokusanissa.

    4) Kun tekee Koan harjoitusta, on tarkoituksenmukaista käydä usein dokusanissa. Silloin vuorovaikutus alkaa sujua, aivan tavallinen jännitys lievenee ja vastauksia alkaa löytyä. Daisania kannattaa käyttää harjoitusvastuksena ensimmäisen koanin kanssa, vaikkei ohjaaja voikaan vastauksia hyväksyä. Vain opettaja hyväksyy vastauksen. Koan harjoituksen myötä syntyy myös helposti makyoita, joten edellinenkin kohta on relevantti.

    5) Dokusan kertoo paljon minusta itsestäni, tärkeistä vuorovaikutussuhteistani vanhempiin ja auktoriteetteihin. Onko minulla taipumus ottaa suorituspaineita? Miten reagoin vastoinkäymisiin? Vetäydynkö kuoreeni jos kohtaan vaikeuksia? Mitä kuvittelen opettajasta? Tai itsestäni? Onko minulla käsittelemättömiä traumoja?

    Lopuksi vielä myytti suomalaisesta kansanluonteesta. Sisu. Ominaisuus, jota zenissä tarvitaan. Periksiantamattomuutta ja sitoutumista parhaimmillaan. Ei vinguta pienistä. Kolikolla on kuitenkin vaarallinen kääntöpuoli: puhumattomuus, yksin pärjääminen ja häpeä. Sisukas zeniäinen puree hammasta, kärsii fyysisiä ja psyykkisiä kipuja, on pihalla, ei kerro kenellekään ja häpeää yksin. Vaikka vuosikausia. Käykää mieluummin dokusanissa.