Avainsana-arkisto: uskonto

Kristillistä vai buddhalaista sadetta

Norjalainen teologi Notto R. Thelle on kertonut seuraavan tarinan opiskelustaan zen-luostarissa 1970-luvulla. Tarina on osa puhetta
”The Sound of One Hand – Zen and Christian Spirituality” kirkon seminaarissa 3.3.2003.

The Sound of One Hand

En koskaan unohda ensimmäistä kohtaamistani Zen-mestarin kanssa Kiotossa 1970-luvun alussa.

-Miksi tulet tänne? Mestari kysyi varsin tylysti. -Teillä kristityillä on myös meditaatio ja rukous, eikö niin?
Vastasin, että hän oli oikeassa, mutta olin kiinnostunut näkemään buddhalaisuuden sisältä käsin, jos mahdollista. Lisäksi kristittynä odotin saavani jotakin buddhalaisuudelta.
-Miksi ihmeessä olet niin kiinnostunut oppimaan buddhalaisuudesta tai kristillisyydestä ylipäätään?
Hän ei tuntunut vaikuttuneelta. Minun täytyy tunnustaa, ettei tilanne tuntunut kovin mukavalta.
-Tänä iltana sataa, mestari jatkoi jonkin ajan kuluttua.
Istuimme hiljaa ja kuuntelimme. Sade putoili pehmeästi sammaleelle ja yrteille temppelin pihan puutarhassa. Yht’äkkiä kuului mahdoton kysymys:
-Onko se buddhalaista vai kristillistä sadetta?
Ajatukseni sinkoilivat ympäriinsä mielessäni, mutta sade kieltäytyi vastaamasta.
-Yksinkertaisesti sataa, hän lopulta sanoi.
-Tässä on kysymyksessä oleminen. Kaikki sinun teoriasi buddhismista ja kristillisyydestä erottavat sinut olemisen yksinkertaisesta ja perustavasta kysymyksestä.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun aavistin, että usko voisi itseasiassa erottaa minut elämästä. Tai mieluummin, että spekulaatiot ja pyhät selitykset voisivat luoda muureja, jotka sulkevat todellisuuden pois. Ehkäpä uskoni täytyi murentua, ennen kuin minusta voisi tulla todellinen kristitty? Jos minun kohtaamiseni Kristuksen kanssa ei ollut auttanut minua olemaan todellisella tavalla, ehkäpä en ollutkaan kohdannut häntä?

Eräänä päivänä mestari selitti minulle kuinka minun tulisi käydä meditaatiosaliin.

-Kun tulet zendoon, sinun täytyy hylätä kaikki ajatukset, ideat ja käsitteet. Jätä taaksesi teologiasi. Unohda Jumala.

Pohdin kysymystä jokusen aikaa. Onko se mahdollista? Tulin johtopäätökseen, että se olisi paradoksaalinen teko, joka voisi olla syvällisellä tavalla kristillinen. Buddhalaisetkin jättävät taakseen tavoitteensa ja ideansa Buddhasta, valaistumisesta ja vapautuksesta. Heidän täytyy toisin sanoen jättää Buddha meditaatiohallin ulkopuolelle. Kuitenkin ensimmäinen asia mitä salissa tehdään on kunnioittava kumarrus Buddha-patsaalle. Heidän tulee unohtaa Buddha, mutta Buddha on siellä. Samoin kristityt voivat unohtaa teologiansa; ottaa vapaata meditaatiosalin ulkopuolella olevasta jumalasta. Mutta hän on siellä kun he käyvät sisään – yhtä lähellä kuin hengitys ja sydämenlyönnit.

Miksi harjoittaa?

Tiivistelmä tieteellisestä tutkimuksesta on, että meditaatio vaikuttaa positiivisesti monella tavalla. Tunteiden säätely paranee, huomiokyky paranee, verenpaine pysyy kurissa, unen laatu paranee, ahdistus vähenee, stressi vähenee, kroonisen kivun sieto paranee jne. Tarkemmin http://en.wikipedia.org/wiki/Research_on_meditation sekä http://en.wikipedia.org/wiki/B._Alan_Wallace

Miksi koira harjoittaa?

Miksi koira harjoittaa?
(Klikkaa suuremmaksi)

Entä sitten? Tupakanpoltto on haitallista. Silti monet polttavat. Liikunta on terveellistä. Oikeasti ihmiset harjoittavat liikuntaa, koska se tuntuu hyvältä. Sama koskee zenin harjoittamista. Valinta perustuu sisäsyntyiseen kokemuksellisuuteen, ei ulkoa annettuihin todisteisiin. Ihminen ensin valitsee intuitiivisesti ja sitten valitsee sopivat rationaaliset perusteet.

Kirja ”Three Pillars of Zen” alkaa motivaation pohdinnalla. Yasutani-Roshi kertoo kiinalaisen Keiho-zenjin luokittelemat viisi erilaista syytä tehdä zazenia. Tässä hyvä linkki (myöhempi lisäys) http://www.wwzc.org/book/begin-here-five-styles-zen

  • Bompu zen – tavallinen zen. Oman hyvinvoinnin lisääminen. Tämä on ainoa jota on voitu tutkia tieteellisesti.
  • Gedo zen – ulkopuolinen tie. Harjoittaa zazenia saavuttaakseen jotakin, joka ei kuulu zen-traditioon. Esimerkiksi suorituskykyä tai tukea toisen uskonnon harjoittamiseen.
  • Shojo zen – Pieni kulkuneuvo. Henkilökohtaiseen vapautumiseen tähtäävä harjoitus.
  • Daijo zen – Suuri kulkuneuvo. Pyrkimys todellisen luontoni oivaltamiseen.
  • Saijojo zen – Korkein kulkuneuvo. Harjoitus ja päämäärä yhdistyvät, se vain tapahtuu.
  • Motivaatiot vaihtuvat ajan ja harjoituksen myötä.

    Zen antaa välineitä kohdata eksistentiaalisia ja uskonnollisia kysymyksiä, jotka voivat olla hyvinkin polttavia:

  • Miten kohtaan sen mitä ei voi tietää tai hallita?
  • Miten kohtaan menetyksen?
  • Miten voin liittyä johonkin itseä suurempaan?
  • Mitä valitsen seuraavassa hetkessä?
  • Neljään valaan kiteytyy buddhalaisen perinteen viisautta monisyisellä tavalla. Ne auttavat myös pohtimaan miksi harjoittaa.

    Vannon, että vapautan lukemattomat olennot.
    Vannon, että näen sokeiden halujen läpi.
    Vannon, että aukaisen rajattomat dharma-portit.
    Vannon, että kuljen Buddhan loputtoman tien.

    Hakuin-zenjin ylistyslaulu zazenille on kirjoitettu kansanlaulun säveleen 1600-luvulla. Se on runollinen kiteytys zenin polusta ja lupaus siitä millaista kokemuksellisuutta harjoittamisesta voi seurata.

    Aikojen alusta
    ovat kaikki olennot buddhia.
    Kuten vesi ja jää,
    ilman vettä ei jäätä,
    ulkopuolellamme ei buddhia.
    Niin lähellä on totuus,
    vaikka etsimme kaukaa,
    kuten se, joka seisoo vedessä
    ja huutaa: ”Minun on jano!”.
    Kuten rikkaan perheen lapsi,
    joka kerjäläisenä vaeltaa,
    kierrämme loputtomasti
    kuutta maailmaa.

    Kärsimysten syy on egoharha.
    Olemme kulkeneet pimeää polkua
    pimeydestä pimeyteen.
    Kuinka voimme vapautua
    syntymästä ja kuolemasta?

    Portti vapauteen on zazen-samadhi –
    vertaansa vailla, ylittämätön,
    puhdas Mahayana.

    Ohjeiden noudattaminen,
    katumus ja anteliaisuus,
    loputtomat hyvät teot
    ja oikea elämäntapa
    kaikki syntyvät zazenista.

    Yksi aito samadhi hävittää pahuuden,
    puhdistaa karman ja poistaa esteet.
    Missä silloin ovat pimeät harhapolut?
    Puhtaan lootuksen maa ei ole kaukana.
    Joka kuulee tämän totuuden
    kiitollisin ja nöyrin mielin,
    ylistää sitä, ottaa sen omakseen
    ja harjoittaa sen viisautta,
    saa ääretöntä siunausta
    ja loputtomat ansiot.

    Ja jos käännymme sisäänpäin
    ja näemme oikean luontomme:
    Todellinen Itse on ei-itse,
    oma Itse on ei-itse,
    niin ylitämme egon
    ja nokkelat sanat.
    Silloin aukeaa syyn ja seurauksen
    ykseyden portti.
    Ei kahtena eikä kolmena,
    vaan suoraan eteenpäin kulkee Tie.

    Muoto on nyt ei-muoto,
    vaikka menemme ja tulemme
    emme koskaan poistu kotoa.
    Ajatus on nyt ei-ajatus,
    tanssimme ja laulumme ovat Dharman ääni.

    Kuinka korkea
    on rajattoman samadhin taivas!
    Miten kirkas ja kuultava
    viisauden kuutamo!

    Mitä on ulkopuolellamme,
    mitä meiltä puuttuu?
    Nirvana on avoinna silmiemme edessä.
    Tämä maa, jolla seisomme
    on puhtaan lootuksen maa
    ja juuri tämä ruumis on buddha.

    Miksi siis valitsen harjoituksen?

    En tiedä. Se vain tapahtuu. Jotenkin jalat vievät tyynylle ja keho-mieli hakeutuu kohti harjoitusta.

    Vannomalla paras

    Neljä valaa ja kolme kumarrusta lienee useimmin toistuvia rituaaleja traditiossamme. Ne tapahtuvat ohjatun zazenin jälkeen ja sesshinillä neljä kertaa päivässä. Ne on ehkä otettu Avatamsaka Sutrasta. Tai sitten valat ovat olleet sutran rakennusaineita.

    Neljässä valassa siis resitoidaan kolme kertaa:

    Vannon että vapautan lukemattomat olennot
    Vannon että hävitän loputtomat sokeat halut
    Vannon että läpäisen rajattomat dharmaportit
    Vannon että saavutan buddhan suuren tien.

    Ne ovat kova juttu ja niin on tarkoituskin. Yleensähän suomalainen vannoo vain kostoa. Tai sotilasvalan.

    Perinteisessä muodossa valojen jokaisella rivillä on äärettömän suuri haaste: lukematon, loputon, rajaton. Ilmeisestikin kyseessä ei ole realistinen ja vaatimaton suunnitelma. Tarkoitus ei ole käydä kauppaa mahdollisella, vaan muistuttaa äärettömästä.

    Portti ja suuri tie

    Valat on mahdollista toteuttaa vain jokahetkisellä valinnalla, olemalla hereillä. Matkaa on ikuisesti. Otan askelen, koska rakastan kävelemistä. Valat muistuttavat mihin suuntaan otan askelen. Tämä on puhdasta antamista.

    Valojen jälkeen tehdään kolme polvikumarrusta alttaria kohti. Alttarin buddhapatsas on ulkoinen symboli minun mahdollisuudelleni olla hereillä. Zen ei tunnista mitään ulkopuolista tahoa, jota kumarrettaisi. Kumartaminen tekee hyvää egolle. Se tekee hyvää selällekin istumisen jälkeen.

    Jos valat tuntuvat liian rankoilta, miten olisi:

    Haaveilen, että voisin jonkun joskus ehkä vapauttaa
    Saattaisin jostain ikävästä halusta luopuakin
    Toivon, että opettaja kertoisi minulle oikeat vastaukset
    Ihailen kooovasti Buddhan suuuurta tietä.

    Zen ei ole Tie

    Mikä on se opetus jota tulevaisuuden ja menneisyyden buddhat opettavat?

    Siis mikä on totta seuraavassa tai edellisessä universumissa? Sellainen, joka ei ole riippuvainen ihmisen luomista tarkoituksista, käsitteistä tai kulttuureista. Todellinen buddhalainen ei takerru edes buddhalaiseen identiteettiin.

    Dharmaportti on avoinna

    Äskettäin pohdin tätä erään zeniäisen kanssa. Hän totesi, että harjoittamiseen ei periaatteessa tarvita zeniä. Olen aivan samaa mieltä. Zeniä ei tarvitakaan periaatteessa vaan käytännössä.

    Se auttaa raivaamaan aikaa ja tilaa harjoitukselle, ja antaa sille merkityksellisyyttä. Buddha puhui lautasta, joka pitää jättää kun se käy tarpeettomaksi. Sogaku Harada Roshi sanoi myyvänsä vettä joen rannalla. Zen-traditiossa puhutaan dharma-portin läpäisemisestä. Zen-opettaja lupaa pitää porttia pystyssä.

    Ei ehkä kannata kiirehtiä hylkäämään lauttaa keskellä virtaa. Voi jäädä vesi juomatta, kun sitä ei enää ostakaan Harada-Roshilta.

    Miksi sitten harjoittaa juuri zeniä? Se on henkilökohtainen valinta.

    Jälleensyntymä?

    Viime torstain dharmakeskustelu jätti mieleeni kaksi kysymystä. Ensinnäkin miksi tämä meteli jälleensyntymästä? Edellyttääkö zenin harjoittaminen uskoa konkreettiseen jälleensyntymään? Toiseksi miten zen auttaa kohtaamaan oman katoavaisuuteni? Enkö voikaan turvautua jälleensyntymän ajatukseen?

    itu

    Jälleensyntymä?

    Ajatus jälleensyntymästä antaa tulkinnan vapauden. Zen-harjoituksen kannalta ei ole keskeistä, mitä minälle kuvitellaan tapahtuvan tulevaisuudessa – saat valita vapaasti mihin uskot. Jos haluat tutkia asiaa, syvenny kysymykseen: ”Mikä jälleensyntyy?”

    Samanlainen hämmennys on todennäköisesti vallinnut Buddhan aikoihin. Voimme spekuloida hänen pedagogista ratkaisuaan. Buddha käytti opetuksessaan (tietenkin) vallitsevan hindulaisen kulttuurin käsitteitä, mutta selitti ne dramaattisesti uudella tavalla. Hän myös sovitti opetuksensa kuulijoiden valmiuksiin.

    Sielunvaellus kuului vallitsevaan maailmankäsitykseen Buddhan aikana. Sen mukaan sielu, jumalainen kipinä, siirtyy kehosta toiseen, kunnes liittyy Brahmaniin, maailmansieluun. Buddha muutti mielikuvan tästä jatkuvuudesta. Sen sijaan, että olennoilla olisi sielu, atman, ne ovat tyhjiä, anatta.

    Sielunvaelluksen sijaan buddhalaisuudessa puhutaan jälleensyntymästä. Jokainen ilmiö syntyy tai on syntymättä uudestaan seuraavassa hetkessä, perustuen vallitseviin olosuhteisiin, karmaan. Menneisyyden seuraukset sekä tulevaisuuden siemenet ovat tässä hetkessä.

    2500 vuotta sitten ei myöskään ollut käsitettä prosessi. Jällensyntymä hetkestä hetkeen on ollut nerokas tapa kuvata sitä.

    Buddhan nerokkuudella on arvoa tänäänkin.

    Mielikuvat minän jatkumisesta ajassa korostavat erillisen minän jatkumista. Tällainen mielikuva voi olla kuolemanjälkeinen elämä tuonpuoleisessa, sielunvaellus toiseen ruumiiseen, taikka fyysisen elämän mittainen kaari, joka päättyy. Kaikki nämä suuntaavat huomion minän jatkuvuuteen ja erillisyyteen.

    Tästä näkökulmasta myös elämän projektinhallintaa tekevä ”nykyaikainen ja rationaalinen” ajatteleva mieli toteuttaa sielunvaellusta muistuttavaa mielikuvaa. Ainoastaan seuraavan syntymän tilalla on loppu.

    Sen sijaan mielikuva hetkestä hetkeen tapahtuvasta jälleensyntymästä kannustaa hereilläoloon ja kokemuksellisuuteen. Se antaa merkitystä sille mitä on tässä ja nyt. Vaikutan maailmaan ja maailma vaikuttaa minuun joka hetki, olen kaikkea muuta kuin erillinen. Se suuntaa huomion kosketuksissa olemiseen, minän ja maailman yhteyteen, ykseyteen.

    Mikä on merkityksellistä sen jälkeen kun kykenen päästämään irti minän jatkumiseen liittyvistä huolista? Minä olen hereillä ja teen valinnan juuri nyt. Sillä on seurauksia! Tekoni jäävät elämään omaa elämäänsä tässä maailmassa. Minkälaisen jäljen sinä haluat jättää?

    Buddha erikseen kieltäytyi vastaamasta kysymykseen onko hän olemassa kuoleman jälkeen. Kuolinvuoteellaan Buddha sanoi: ”Olen elämäni aikana opettanut kaksi asiaa, kärsimyksen ja kärsimyksen päättymisen.”

    Zen mestarit ovat käyttäneet syntymän ja kuoleman kysymystä hämmentääkseen oppilaita.

    Oppilas kysyi mestari Hakuinilta: ”Mitä valaistuneelle tapahtuu kuoleman jälkeen? Entä jos ei ole valaistunut?” Hakuin: ”Miksi minulta kysyt?” Oppilas: ”Olethan zen-mestari” Hakuin: ”Kyllä, mutta en kuollut!”

    Oppilas kysyi mestarilta: ”Mihin menet kuoleman jälkeen?” Mestari vastasi: ”Helvettiin.” Oppilas järkyttyi: ”Miten se on mahdollista!” Mestari: ”Kukas niitä piruparkoja sitten auttaisi?”

    Roshi Philip Kapleau toi meidän perimyslinjamme Japanista USA:han. Oppilas kysyi häneltä: ”Mikä sinä haluaisit olla seuraavassa elämässä?” Roshi: ”Kiinalainen ravintola.” (Keskustelu tapahtui sesshinin jälkeen kiinalaisessa ravintolassa.)

    Entä jos joku toinen jälleensyntyy minuksi? Mikä on minää, mikä toista? Mikä on se, joka jälleensyntyy?

    Mestari Mumon kommentoi koania Mu: ”… Kerro siis minulle, mikä on tämä zen-mestarien portti? Vain tämä ”Mu”. Se on zenin portti. Sitä kutsutaan zenin portittomaksi portiksi. Portin läpäisseet eivät ainoastaan näe Joshua selvästi vaan kulkevat käsi kädessä muinaisten mestarien kanssa, näkevät heidät kasvoista kasvoihin, näkevät samalla silmällä ja kuulevat samalla korvalla. Eikö se olisi ihanaa? …”

    Yhdistää mieli?

    Tulevan torstain dharmakeskustelun aihe on karma ja jälleensyntymä. Tällä kerralla alustuksesta tulee lyhyt ja keskustelusta pitkä.

    Katsotaan ehdinkö blogata tuosta aiheesta ennen vai jälkeen keskustelun. Sitä ennen jatkoa blogeille kärsimyksestä ja minästä – miten mieli erehtyy olemassaolosta.

    Ajatteleva mieli luo mielikuvan ajasta, jossa tunnistettavat ilmiöt, minä mukaan lukien, jatkuvat. Tästä näkökulmasta nykyhetki on vain kuvitteellinen mitättömän pituinen kohta, jossa tulevaisuus vaihtuu menneisyydeksi. Mieli suorittaa minän projektinhallintaa, elämän käsikirjoituksen toteuttamista. Tietenkin asiat ovat ja menevät toisin. Seuraa kärsimystä.

    Kokeva subjektiivinen mieli on kosketuksissa maailmaan kuudella aistilla juuri nyt. Ajattelu on tuo kuudes aisti buddhalaisessa maailmankuvassa. Kokemuksellisesta näkökulmasta aika, mennyt ja tuleva ovat spekulaatioita, epätodellisia.

    Itsesäilytysvaisto tai pelko tekevät ajattelusta tärkeää juuri nyt. Tulkitsen kokemukseni subjektiivisen maailmankuvani kautta. Erään tutkimuksen mukaan nisäkkäiden aivot käyttävät joutilaan ajan tutkien vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia, jotka tallentuvat muistojen joukkoon. Sieltä ne saa käyttöön kun tapahtuu jotakin. Haaveilu on siis tarkoituksenmukaista ja hyödyllistä.

    Jos suljen muut aistit ja elän ajatuksissani, en ole kosketuksissa todellisuuteen. Mikäli lopetan ajattelun, ja elän vain muiden aistien varassa, kestää hetken ennen kuin jokin tapaturma poistaa geenini evoluutiosta. Molemmat todellisuuden karttelua. Ajattelulla on siis paikkansa. Se on hyvä renki, mutta huono isäntä.

    ensotAjatteleva mieli on siis historian kokemuksen tulos, joka elää omaa elämäänsä. Se palaa kosketuksiin maailman kanssa osallistuessaan valintaan tässä hetkessä. Ja kerää seurauksista kokemusta.

    Valintojen tekemiseen tarvitaan tekijä, subjekti, keskipiste – tietoisuus. Kokeva mieli. Tietoisuus on tästä näkökulmasta tarkoituksenmukainen ja väistämätön ilmiö. Se on tietoisuuden itsensä, siis minän, näkökulmasta maailman keskipiste. Ilman keskipistettä mieli olisi kooste automaattisia prosesseja elintoimintojen tapaan. Vaikuttaako itsensä kieltäminen tässä valossa jotenkin oudolta?

    Varoituksen sana. Saatat kuulla lausahduksia, kuten ”ajattelun lopettaminen”, ”valikoinnista luopuminen” tai ”egon päättyminen”. Ajatteleva mieli tietenkin muodostaa niistä mielikuvia, zen-tavoitteita, zen-suunnitelmia. Ne jos mitkä ovat harhoja! Ei mitään kosketusta todellisuuteen! Ole siis utelias, tutki mistä oikeasti on kysymys, hanki kokemusta. Älä lukitse itseäsi harhaisiin mielikuviin. Buddhakin kokeili askeesia, itsen kieltämistä, ja ymmärsi ettei se ole tie valaistumiseen.

    Kun minä olen läsnä, siis kun maailma on läsnä, kaikki kuusi aistia ovat hereillä tässä hetkessä, tasapainossa, rentoina. Mieli on yhtä. Koen, tunnen ja ajattelen. En uneksi, enkä zombiudu. Tätä zazenissa harjoitellaan. Valitsen olla tässä, uudestaan ja uudestaan.

    Ainoa asia, jonka todellisuudessa omistan, on valintani juuri nyt.

    Mikä rikkaus! Mikä vapaus! Todellinen religio!