Avainsana-arkisto: tieteellinen maailmankuva

Miksi harjoittaa?

Tiivistelmä tieteellisestä tutkimuksesta on, että meditaatio vaikuttaa positiivisesti monella tavalla. Tunteiden säätely paranee, huomiokyky paranee, verenpaine pysyy kurissa, unen laatu paranee, ahdistus vähenee, stressi vähenee, kroonisen kivun sieto paranee jne. Tarkemmin http://en.wikipedia.org/wiki/Research_on_meditation sekä http://en.wikipedia.org/wiki/B._Alan_Wallace

Miksi koira harjoittaa?

Miksi koira harjoittaa?
(Klikkaa suuremmaksi)

Entä sitten? Tupakanpoltto on haitallista. Silti monet polttavat. Liikunta on terveellistä. Oikeasti ihmiset harjoittavat liikuntaa, koska se tuntuu hyvältä. Sama koskee zenin harjoittamista. Valinta perustuu sisäsyntyiseen kokemuksellisuuteen, ei ulkoa annettuihin todisteisiin. Ihminen ensin valitsee intuitiivisesti ja sitten valitsee sopivat rationaaliset perusteet.

Kirja ”Three Pillars of Zen” alkaa motivaation pohdinnalla. Yasutani-Roshi kertoo kiinalaisen Keiho-zenjin luokittelemat viisi erilaista syytä tehdä zazenia. Tässä hyvä linkki (myöhempi lisäys) http://www.wwzc.org/book/begin-here-five-styles-zen

  • Bompu zen – tavallinen zen. Oman hyvinvoinnin lisääminen. Tämä on ainoa jota on voitu tutkia tieteellisesti.
  • Gedo zen – ulkopuolinen tie. Harjoittaa zazenia saavuttaakseen jotakin, joka ei kuulu zen-traditioon. Esimerkiksi suorituskykyä tai tukea toisen uskonnon harjoittamiseen.
  • Shojo zen – Pieni kulkuneuvo. Henkilökohtaiseen vapautumiseen tähtäävä harjoitus.
  • Daijo zen – Suuri kulkuneuvo. Pyrkimys todellisen luontoni oivaltamiseen.
  • Saijojo zen – Korkein kulkuneuvo. Harjoitus ja päämäärä yhdistyvät, se vain tapahtuu.
  • Motivaatiot vaihtuvat ajan ja harjoituksen myötä.

    Zen antaa välineitä kohdata eksistentiaalisia ja uskonnollisia kysymyksiä, jotka voivat olla hyvinkin polttavia:

  • Miten kohtaan sen mitä ei voi tietää tai hallita?
  • Miten kohtaan menetyksen?
  • Miten voin liittyä johonkin itseä suurempaan?
  • Mitä valitsen seuraavassa hetkessä?
  • Neljään valaan kiteytyy buddhalaisen perinteen viisautta monisyisellä tavalla. Ne auttavat myös pohtimaan miksi harjoittaa.

    Vannon, että vapautan lukemattomat olennot.
    Vannon, että näen sokeiden halujen läpi.
    Vannon, että aukaisen rajattomat dharma-portit.
    Vannon, että kuljen Buddhan loputtoman tien.

    Hakuin-zenjin ylistyslaulu zazenille on kirjoitettu kansanlaulun säveleen 1600-luvulla. Se on runollinen kiteytys zenin polusta ja lupaus siitä millaista kokemuksellisuutta harjoittamisesta voi seurata.

    Aikojen alusta
    ovat kaikki olennot buddhia.
    Kuten vesi ja jää,
    ilman vettä ei jäätä,
    ulkopuolellamme ei buddhia.
    Niin lähellä on totuus,
    vaikka etsimme kaukaa,
    kuten se, joka seisoo vedessä
    ja huutaa: ”Minun on jano!”.
    Kuten rikkaan perheen lapsi,
    joka kerjäläisenä vaeltaa,
    kierrämme loputtomasti
    kuutta maailmaa.

    Kärsimysten syy on egoharha.
    Olemme kulkeneet pimeää polkua
    pimeydestä pimeyteen.
    Kuinka voimme vapautua
    syntymästä ja kuolemasta?

    Portti vapauteen on zazen-samadhi –
    vertaansa vailla, ylittämätön,
    puhdas Mahayana.

    Ohjeiden noudattaminen,
    katumus ja anteliaisuus,
    loputtomat hyvät teot
    ja oikea elämäntapa
    kaikki syntyvät zazenista.

    Yksi aito samadhi hävittää pahuuden,
    puhdistaa karman ja poistaa esteet.
    Missä silloin ovat pimeät harhapolut?
    Puhtaan lootuksen maa ei ole kaukana.
    Joka kuulee tämän totuuden
    kiitollisin ja nöyrin mielin,
    ylistää sitä, ottaa sen omakseen
    ja harjoittaa sen viisautta,
    saa ääretöntä siunausta
    ja loputtomat ansiot.

    Ja jos käännymme sisäänpäin
    ja näemme oikean luontomme:
    Todellinen Itse on ei-itse,
    oma Itse on ei-itse,
    niin ylitämme egon
    ja nokkelat sanat.
    Silloin aukeaa syyn ja seurauksen
    ykseyden portti.
    Ei kahtena eikä kolmena,
    vaan suoraan eteenpäin kulkee Tie.

    Muoto on nyt ei-muoto,
    vaikka menemme ja tulemme
    emme koskaan poistu kotoa.
    Ajatus on nyt ei-ajatus,
    tanssimme ja laulumme ovat Dharman ääni.

    Kuinka korkea
    on rajattoman samadhin taivas!
    Miten kirkas ja kuultava
    viisauden kuutamo!

    Mitä on ulkopuolellamme,
    mitä meiltä puuttuu?
    Nirvana on avoinna silmiemme edessä.
    Tämä maa, jolla seisomme
    on puhtaan lootuksen maa
    ja juuri tämä ruumis on buddha.

    Miksi siis valitsen harjoituksen?

    En tiedä. Se vain tapahtuu. Jotenkin jalat vievät tyynylle ja keho-mieli hakeutuu kohti harjoitusta.

    Zen-rituaalien tarkoituksenmukaisuus

    Zazen on helpotetut olosuhteet harjoitella läsnäoloa ja keskittymistä. (Hyvä keskittymiskunto mahdollistaa monia asioita, kuten työskentelyn suuren kysymyksen kanssa.) Helpotetut olosuhteet vaikuttaa kummalliselta ilmaisulta, kun opettelee istumaan tyynyllä jalat ristissä. Selkää ja polvia kivistää. Lopuksi tehdään joukolla kummallisia rituaaleja, ”neljä valaa ja kolme kumarrusta”.

    Zazen on mielen lenkkeilyä. Se rajaa arjen hässäkästä ajan ja paikan, jossa tähän hetkeen ja paikkaan keskittyminen on maailman tärkein asia. Zazentreenin jälkeen minulla on kykyä keskittyä syvemmin johonkin muuhun tärkeään. Tästä näkökulmasta zazeniin liittyvät perinteiset toimintatavat ovat tarkoituksenmukaisia. Zazen palvelee harjoittajaa, ei ketään muuta.

    Zengårdenin Inkin-kelloRituaalit ehdollistavat. Kun tulen samaan aikaan samaan paikkaan ja tunnen suitsukkeen tuoksun, mieli kirjaimellisesti siirtyy toisenlaiseen tilaan. Kun kello kilahtaa, minun on itseasiassa helppo istua 30 minuuttia liikkumatta. Koska olen tottunut.

    Säännönmukaisesti samanlaisina toistuvilla rituaaleilla on keskeinen rooli ajan ja paikan rajaamisessa. Ne ovat myös siirtymäriitti arjesta zazeniin ja takaisin. Vaikutus on vahvempi, kun rituaaliin liittyy mahdollisimman monipuolinen aistimus: haju, näkö, kuulo, tunto, ajattelu, resitaatio sekä oma koko kehon liike kumarruksessa.

    Vahvat rajat mahdollistavat suuren vapauden rajojen sisällä. Mieti hetki – lujat, turvalliset, luotettavat, itse rakentamani rajat. Niiden sisällä voin kokea, tuntea, tutkia, heittäytyä, päästää irti, luottaa.

    Rituaalit ja tyhjä tila ovat myös hyvin todellisia. Ajatteluun perustuvat ohjeet ja aikomukset ovat mielikuvitusta. Zazen on todellista. Zenin ajattelu tai siitä lukeminen ovat mielikuvitusta.

    Toisaalta, mitä merkityksellisemmiksi koen rajat, sitä lujemmiksi ne kasvavat. Siksi tradition kunnioittaminen tai rituaalien uskottavuus ja koskettavuus ovat tärkeitä. On helpompi pitää zazenia tärkeänä, kun siihen liittyvät mielikuvat ovat positiivisia ja sopusoinnussa oman maailmankuvan kanssa.

    Rituaalit tarjoavat mielelle kiinnekohdan, johon se liittää kokemuksia ja näkemyksiä. Esimerkiksi kun kuulen neljän valan sanat ensimmäisen kerran, ne herättävät joitakin ajatuksia. Ehkä minulle kerrotaan niistä jotakin 15 minuutissa. Kun olen istunut joitakin vuosia, minulle on kertynyt kokemusta zazenista, joka mielessäni liittyy valoihin. Olen pohtinut mitä valat minulle tarkoittavat. Niihin assosioituu merkityksiä ja tunteita. Niistä alkaa tulla todellisia.

    Yhteys toimii myös toiseen suuntaan. Kun resitoin neljä valaa, niihin liittyvät alitajuiset muistot virkistyvät. Valoihin liittyvien kokemusten ja ajatusten muistijäljet vahvistuvat.

    Rituaalien on myös hyvä erottua riittävästi tavanomaisesta. Silloin mieleen rakentuu vaihtoehto ja vertailukohta. Se auttaa tiedostamaan mielen ja jokapäiväisen kulttuurin perusoletuksia, joita en ole koskaan pysähtynyt kyseenalaistamaan. Ne ovat olleet neljän valan mainitsemia sokeita haluja. Voin esimerkiksi olettaa itsestäänselvyytenä, että ihmisen kuuluu olla onnellinen. Siis on pakko?

    Zenin perinteiset rituaalit ovat myös tradition suositus. Jollakin tavalla juuri ne ovat valikoituneet ja säilyneet. Ne osoittavat johonkin inhimilliseen kokemukseen, joka on osoittautunut hyväksi ajan saatossa. Harjoituksen myötä syntyy henkilökohtainen kokemus tuosta jostakin, joka ei välity selittämällä.

    Tietoisuus evoluution näkökulmasta

    Ihmeellistä miten voin tarkkailla paitsi ulkoista maailmaa, myös itseäni… olla tietoinen. Tietoisuuden kokemus on selittämätön. Seuraavassa pohdintaa torstain dharmakeskustelun alustukseksi.

    Evoluution näkökulmasta tietoisuus on hyvin tarkoituksenmukaista. Olioille on hyväksi hahmottaa ympäristöä ja reagoida siihen. Hahmontunnistuskyvyn parantuessa ne pystyivät tekemään yhä monimutkaisempia malleja ympäristöstään – ja selviämään olemassaolon kilpailussa.

    Mielikuvitus auttaa selviämään yöelämässä.

    Näin luonto-ohjelmassa mielenkiintoisen spekulaation. Pienet alkunisäkkäät ajautuivat yöeläimiksi koska päivällä oli vaarallista. Tasalämpöisyys ja karvapeite auttoivat yön kylmässä. Päivällä näkö antaa erittäin hyvän kuvan mitä ympäristössä tapahtuu. Nähtyyn voi reagoida välittömästi, joten aivojen tietojenkäsittely on suoraviivaista. Kun kuulee äänen yöllä, tarvitaankin mielikuvitusta maailman hahmottamiseen, jotta voisi ymmärtää mikä äänen aiheuttaa ja mitä kannattaa tehdä. Siksi ajattelukyky kehittyi monimutkaisemmaksi.

    Kykyjen kasvaessa syntyi kyky tunnistaa yksilöitä ja ennakoida sosiaalista toimintaa, sekä kyky tunnistaa itse erillisenä erityisenä yksilönä. Tietääkseni ihmisapinat, papukaijat ja delfiinit tunnistavat itsensä peilikuvastaan. Ainakin toistaiseksi ajattelukyky on ollut eduksi eloonjäämiskamppailussa. Mielenkiintoista myös, että ajattelu on kehittynyt kahdessa toisistaan riippumattomassa evoluution haarassa; papukaijathan polveutuvat dinosauruksista.

    Tietoisuutta siis tarvitaan, jotta yksilö pystyisi tekemään hyviä valintoja. Jos en olisi tietoinen vaan esimerkiksi tajuton, elintoiminnot kyllä jatkuisivat mutta en kykenisi kokonaisena yksilönä tekemään päätöksiä.

    Tieteellisen selityksen mukaan tietoisuus on siis pitkän tarkoituksenmukaisen kehityksen tulos. Se on hyvin monimutkainen, mutta ei tuonpuoleinen. Tietoisuuden kokemus on kuitenkin sen verran ihmeellinen, että se on esimerkiksi saanut ihmisen uskomaan lajinsa ainutlaatuisuuteen. Ehkäpä tarkoituksenmukaisen kehityksen (eloonjäämisen) sivuvaikutuksena on syntynyt hyvin monimuotoinen tietoisuus, kyky itsensä tunnistamiseen, eksistentiaaliset kysymyksen jne.?

    Toinen näkökulma on, miten tietoisuus rakentuu yksilönkehityksen myötä. Kun sikiön aivot ovat riittävän kehittyneitä, ne alkavat tallettaa kokemuksia mikrotarinoiden muodossa. Ensin tallentuu yksinkertaisia aistimussarjoja. Jokaiseen sarjaan liittyy kehollinen kokemus, miellyttävä tai epämiellyttävä. Näin muistiin jääneille kokemuksille syntyy merkitys. Yksinkertaisista kokemussarjoista rakentuu monimutkaisempia, kunnes päädytään ihmisen kykyyn hahmottaa maailmaa ja valita.

    Myös psykologian objektisuhdeteoria perustuu minän ja maailman suhteeseen. Vauvan suhde äitiin kasvaa aikuisen suhteeksi ympäröivään maailmaan.

    Tietoisuus on luonnollisesti varsin keskeinen ilmiö buddhalaisessa kirjallisuudessa. Wikistä saa esimakua. Muistetaan kuitenkin mitä Buddha sanoi: ”Olen opettanut vain kaksi asia, kärsimyksen ja kärsimyksen päättymisen.”

    Palaan huomenna asiaan teemana tietoisuus zenin näkökulmasta.

    Jälleensyntymä?

    Viime torstain dharmakeskustelu jätti mieleeni kaksi kysymystä. Ensinnäkin miksi tämä meteli jälleensyntymästä? Edellyttääkö zenin harjoittaminen uskoa konkreettiseen jälleensyntymään? Toiseksi miten zen auttaa kohtaamaan oman katoavaisuuteni? Enkö voikaan turvautua jälleensyntymän ajatukseen?

    itu

    Jälleensyntymä?

    Ajatus jälleensyntymästä antaa tulkinnan vapauden. Zen-harjoituksen kannalta ei ole keskeistä, mitä minälle kuvitellaan tapahtuvan tulevaisuudessa – saat valita vapaasti mihin uskot. Jos haluat tutkia asiaa, syvenny kysymykseen: ”Mikä jälleensyntyy?”

    Samanlainen hämmennys on todennäköisesti vallinnut Buddhan aikoihin. Voimme spekuloida hänen pedagogista ratkaisuaan. Buddha käytti opetuksessaan (tietenkin) vallitsevan hindulaisen kulttuurin käsitteitä, mutta selitti ne dramaattisesti uudella tavalla. Hän myös sovitti opetuksensa kuulijoiden valmiuksiin.

    Sielunvaellus kuului vallitsevaan maailmankäsitykseen Buddhan aikana. Sen mukaan sielu, jumalainen kipinä, siirtyy kehosta toiseen, kunnes liittyy Brahmaniin, maailmansieluun. Buddha muutti mielikuvan tästä jatkuvuudesta. Sen sijaan, että olennoilla olisi sielu, atman, ne ovat tyhjiä, anatta.

    Sielunvaelluksen sijaan buddhalaisuudessa puhutaan jälleensyntymästä. Jokainen ilmiö syntyy tai on syntymättä uudestaan seuraavassa hetkessä, perustuen vallitseviin olosuhteisiin, karmaan. Menneisyyden seuraukset sekä tulevaisuuden siemenet ovat tässä hetkessä.

    2500 vuotta sitten ei myöskään ollut käsitettä prosessi. Jällensyntymä hetkestä hetkeen on ollut nerokas tapa kuvata sitä.

    Buddhan nerokkuudella on arvoa tänäänkin.

    Mielikuvat minän jatkumisesta ajassa korostavat erillisen minän jatkumista. Tällainen mielikuva voi olla kuolemanjälkeinen elämä tuonpuoleisessa, sielunvaellus toiseen ruumiiseen, taikka fyysisen elämän mittainen kaari, joka päättyy. Kaikki nämä suuntaavat huomion minän jatkuvuuteen ja erillisyyteen.

    Tästä näkökulmasta myös elämän projektinhallintaa tekevä ”nykyaikainen ja rationaalinen” ajatteleva mieli toteuttaa sielunvaellusta muistuttavaa mielikuvaa. Ainoastaan seuraavan syntymän tilalla on loppu.

    Sen sijaan mielikuva hetkestä hetkeen tapahtuvasta jälleensyntymästä kannustaa hereilläoloon ja kokemuksellisuuteen. Se antaa merkitystä sille mitä on tässä ja nyt. Vaikutan maailmaan ja maailma vaikuttaa minuun joka hetki, olen kaikkea muuta kuin erillinen. Se suuntaa huomion kosketuksissa olemiseen, minän ja maailman yhteyteen, ykseyteen.

    Mikä on merkityksellistä sen jälkeen kun kykenen päästämään irti minän jatkumiseen liittyvistä huolista? Minä olen hereillä ja teen valinnan juuri nyt. Sillä on seurauksia! Tekoni jäävät elämään omaa elämäänsä tässä maailmassa. Minkälaisen jäljen sinä haluat jättää?

    Buddha erikseen kieltäytyi vastaamasta kysymykseen onko hän olemassa kuoleman jälkeen. Kuolinvuoteellaan Buddha sanoi: ”Olen elämäni aikana opettanut kaksi asiaa, kärsimyksen ja kärsimyksen päättymisen.”

    Zen mestarit ovat käyttäneet syntymän ja kuoleman kysymystä hämmentääkseen oppilaita.

    Oppilas kysyi mestari Hakuinilta: ”Mitä valaistuneelle tapahtuu kuoleman jälkeen? Entä jos ei ole valaistunut?” Hakuin: ”Miksi minulta kysyt?” Oppilas: ”Olethan zen-mestari” Hakuin: ”Kyllä, mutta en kuollut!”

    Oppilas kysyi mestarilta: ”Mihin menet kuoleman jälkeen?” Mestari vastasi: ”Helvettiin.” Oppilas järkyttyi: ”Miten se on mahdollista!” Mestari: ”Kukas niitä piruparkoja sitten auttaisi?”

    Roshi Philip Kapleau toi meidän perimyslinjamme Japanista USA:han. Oppilas kysyi häneltä: ”Mikä sinä haluaisit olla seuraavassa elämässä?” Roshi: ”Kiinalainen ravintola.” (Keskustelu tapahtui sesshinin jälkeen kiinalaisessa ravintolassa.)

    Entä jos joku toinen jälleensyntyy minuksi? Mikä on minää, mikä toista? Mikä on se, joka jälleensyntyy?

    Mestari Mumon kommentoi koania Mu: ”… Kerro siis minulle, mikä on tämä zen-mestarien portti? Vain tämä ”Mu”. Se on zenin portti. Sitä kutsutaan zenin portittomaksi portiksi. Portin läpäisseet eivät ainoastaan näe Joshua selvästi vaan kulkevat käsi kädessä muinaisten mestarien kanssa, näkevät heidät kasvoista kasvoihin, näkevät samalla silmällä ja kuulevat samalla korvalla. Eikö se olisi ihanaa? …”

    Yhdistää mieli?

    Tulevan torstain dharmakeskustelun aihe on karma ja jälleensyntymä. Tällä kerralla alustuksesta tulee lyhyt ja keskustelusta pitkä.

    Katsotaan ehdinkö blogata tuosta aiheesta ennen vai jälkeen keskustelun. Sitä ennen jatkoa blogeille kärsimyksestä ja minästä – miten mieli erehtyy olemassaolosta.

    Ajatteleva mieli luo mielikuvan ajasta, jossa tunnistettavat ilmiöt, minä mukaan lukien, jatkuvat. Tästä näkökulmasta nykyhetki on vain kuvitteellinen mitättömän pituinen kohta, jossa tulevaisuus vaihtuu menneisyydeksi. Mieli suorittaa minän projektinhallintaa, elämän käsikirjoituksen toteuttamista. Tietenkin asiat ovat ja menevät toisin. Seuraa kärsimystä.

    Kokeva subjektiivinen mieli on kosketuksissa maailmaan kuudella aistilla juuri nyt. Ajattelu on tuo kuudes aisti buddhalaisessa maailmankuvassa. Kokemuksellisesta näkökulmasta aika, mennyt ja tuleva ovat spekulaatioita, epätodellisia.

    Itsesäilytysvaisto tai pelko tekevät ajattelusta tärkeää juuri nyt. Tulkitsen kokemukseni subjektiivisen maailmankuvani kautta. Erään tutkimuksen mukaan nisäkkäiden aivot käyttävät joutilaan ajan tutkien vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia, jotka tallentuvat muistojen joukkoon. Sieltä ne saa käyttöön kun tapahtuu jotakin. Haaveilu on siis tarkoituksenmukaista ja hyödyllistä.

    Jos suljen muut aistit ja elän ajatuksissani, en ole kosketuksissa todellisuuteen. Mikäli lopetan ajattelun, ja elän vain muiden aistien varassa, kestää hetken ennen kuin jokin tapaturma poistaa geenini evoluutiosta. Molemmat todellisuuden karttelua. Ajattelulla on siis paikkansa. Se on hyvä renki, mutta huono isäntä.

    ensotAjatteleva mieli on siis historian kokemuksen tulos, joka elää omaa elämäänsä. Se palaa kosketuksiin maailman kanssa osallistuessaan valintaan tässä hetkessä. Ja kerää seurauksista kokemusta.

    Valintojen tekemiseen tarvitaan tekijä, subjekti, keskipiste – tietoisuus. Kokeva mieli. Tietoisuus on tästä näkökulmasta tarkoituksenmukainen ja väistämätön ilmiö. Se on tietoisuuden itsensä, siis minän, näkökulmasta maailman keskipiste. Ilman keskipistettä mieli olisi kooste automaattisia prosesseja elintoimintojen tapaan. Vaikuttaako itsensä kieltäminen tässä valossa jotenkin oudolta?

    Varoituksen sana. Saatat kuulla lausahduksia, kuten ”ajattelun lopettaminen”, ”valikoinnista luopuminen” tai ”egon päättyminen”. Ajatteleva mieli tietenkin muodostaa niistä mielikuvia, zen-tavoitteita, zen-suunnitelmia. Ne jos mitkä ovat harhoja! Ei mitään kosketusta todellisuuteen! Ole siis utelias, tutki mistä oikeasti on kysymys, hanki kokemusta. Älä lukitse itseäsi harhaisiin mielikuviin. Buddhakin kokeili askeesia, itsen kieltämistä, ja ymmärsi ettei se ole tie valaistumiseen.

    Kun minä olen läsnä, siis kun maailma on läsnä, kaikki kuusi aistia ovat hereillä tässä hetkessä, tasapainossa, rentoina. Mieli on yhtä. Koen, tunnen ja ajattelen. En uneksi, enkä zombiudu. Tätä zazenissa harjoitellaan. Valitsen olla tässä, uudestaan ja uudestaan.

    Ainoa asia, jonka todellisuudessa omistan, on valintani juuri nyt.

    Mikä rikkaus! Mikä vapaus! Todellinen religio!

    Kuka minä olen?

    Nyt siis paneudumme maailman merkittävimpään ilmiöön. Minä. Se käsittää noin puolet olemassa olevasta todellisuudesta. Seuraavassa todistus.

    Viime blogissani (kannattaa lukea ensin…) puhuin pyörteestä, millä tavoin se on olemassa ja ei. Sama koskee kaikkia ilmiöitä. Minäkin olen pyörre tapahtumien virrassa, karmapyörre. Mielikuvani minästä perustuu ajattelun rajoitteisiin, todellisuudessa olen jotain muuta. En tarkoita mitään erikoista tai tuonpuoleista, ainoastaan että erehdyn.

    Mitä siis tarkoitan kun sanon minä? Olenko varpaani? Oleellisesti jotain muuta. Olenko aivoni? Ilmankaan ei pärjäisi, mutta myös muuta. Mieli? Ruumis? Mieli-ruumis? Myös jotain muuta? Kokemushistoriani? Haaveeni? Minä on ilmeisestikin kooste ilmiöitä, hyvin paljon asiayhteydestä riippuen. Esimerkiksi identiteettiäni kuvaa parhaiten mihin ryhmiin liityn.

    Entä olenko sama kuin syntyessä? 5 vuoden ikäisenä? Vuosi sitten? Tänä aamuna? Juuri äsken? Entä jos aivovaurion seurauksena persoonallisuus muuttuu, tai muisti katoaa? Tai iän myötä? Atomit, joista keho koostuu vaihtuvat lähes täysin 7 vuoden kuluessa. Mikä on tuo sama? Mikä on vain syntynyt seuraavassa hetkessä melkein samanlaisena? Ajatteleva mieleni hahmottaa minän suhteessa sosiaaliseen ympäristöön. Ulkoisen tarkkailijan objektina olen aivan ilmeisesti karmapyörre!

    Myös subjekti minä rakentuu suhteessa maailmaan.

    Arkinen tietoisuutemme rakentuu vähitellen mikrotarinoista. Ne ovat rytmin avulla tallentuneita aistimusten sarjoja. Jokaiseen mikrotarinaan liittyy kehollinen kokemus. Olemassa olevia mikrotarinoita käytetään uusien muodostamisessa. Lopulta päädytään esimerkiksi puhuttuun kieleen, sosiaaliseen koulutukseen tai maailmankuvaan. Myös edellisissä kappaleissa mainitut tavat ajatella minää ovat näitä tarinoita, niihinkin liittyy kehollinen kokemus.

    Tietoisuutemme siis rakentuu tarinoista, joissa on aina kaksi osapuolta: Havainto ”maailmasta” sekä minän kokemus. Minä on siis maailma, ja maailma on minä. Toista ei ole ilman toista. Nuo keholliset kokemukset arvottavat kohtaamiamme ilmiöitä, ja käytämme niitä valitsemiseen, siis subjektina toimimiseen.

    Kiertelevä munkki pysähtyi luostariin joksikin aikaa. Hänen lähtiessään mestari kysyi: ”Näetkö tuon kiven? Onko se mielessä?” Munkki vastasi asianmukaisesti: ”Kyllä on.” Mestari kysyi: ”Miksi raahaat tuollaista painavaa kiveä matkoillasi?” Munkki päätti jäädä luostariin.

    Objektisuhdeteoria pohtii yksilönkehitystä suhteessa ympäröivään maailmaan. Vauva toimii ensin vaistonvaraisesti, sitten hahmottaa äidin, muita ihmisiä ja aikuisena tuo objekti on koko maailma. Kun olen vuorovaikutuksessa maailman kanssa, maailmankuvani (jotkut sanovat kulttuuri) selittää tapahtuneen ja antaa sille merkityksen. Näihin kaikkiin tietenkin liittyy kehollinen kokemus.

    Tässä yksilönkehityksessä on varhainen vaihe, jossa maailmankuva on vielä epäjatkuva, sirpaleinen ja arvaamaton. Se on äärimmäisen ahdistavaa. Meillä jokaisella on muisto tuosta tilasta ja mieli tekee mitä tahansa välttääkseen tuon ahdistuksen. Subjekti-minän, siis maalimankuvan, hajoaminen on kadotus, totaalinen annihilaatio tai hulluus.

    Tarvitsemme maailmankuvan joka on pysyvä, ehjä ja saa jatkuvasti vahvistusta. Siksi maailmankatsomukselliset ja kulttuurilliset asiat ovat ihmisille niin tärkeitä. Siksi uskonnoilla on valtaa. Siksi maailmankuvan muuttuminen pelottaa ja ahdistaa. Siksi ihmiset puolustavat kulttuuriaan äärimmäisin keinoin. Ahdistuksen hallinta on mielen primääri tehtävä.

    Pelolla on konkreettinen kohde, opittu tai vaistonvarainen. Pelkoa voi hallita ajattelemalla tai kieltämällä. Tuntematon ja hallitsematon herättävät ahdistusta.

    Zazen vahvistaa kohtaamaan ja kestämään pelkoa ja ahdistusta. Zenin maailmankuva on hyvin salliva – on lupa nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat. Kun mieli on riittävän vakaa, siihen jopa kannustetaan.

    Zeniäinen! Kuka olet!

    Intensiivistä zen meditaatioretriittiä kutsutaan nimellä sesshin. Se tarkoittaa kirjaimellisesti yhdistää mieli. Hmm. religere (yhdistää, eheyttää, parantaa) muinaisessa blogissa!!!

    Ahdistuneen mielen harhapolut eivät päättyneet… Yhdistää mieli.

    Onko elämä kärsimystä?

    Katso ympärillesi!

    Vanhustenhuolto. Häkkikanalat. Finanssikriisi. Kasvihuoneilmiö. Afganistan. Sotien jäljet suomalaisessa alitajunnassa. Syöpä. Huumausaineet. Hulluus. Masennus. Onnella on aina kääntöpuoli, tiedämme sen. Syntymästä seuraa kuolema. Kysymys kuuluu siis miten elän tässä maailmassa? Pakenenko tätä todellisuutta? Onko se kieltämistä vai oleelliseen keskittymistä? Voinko kohdata karun todellisuuden onnellisena? Mitä tuo onnellisuus on? Onko se edes sosiaalisesti sallittua?

    Tämä oli Buddhan suuri kysymys. Oivalluksensa jälkeen Buddha mietti pitkään, onko edes mahdollista välittää muille ihmisille sitä minkä hän oli kokenut. Siitä pohdinnasta syntyi buddhalaisen opin perusta, neljä jaloa totuutta ja kahdeksanosainen polku.

    Tyly versio, jonka kuulin 17 ikäisenä lukion uskonnontunnilla: 1) Elämä on kärsimystä, 2) Kärsimyksen syy on elämänjano, 3) Elämänjano on sammutettava, 4) Keino tähän on buddhalainen harjoitus. Ajattelin, että tässä on ylivoimaisesti typerin nihilistinen uskonto, josta olen ikinä kuullut. Tuon kanssa en ainakaan halua olla missään tekemisissä! Päätös kestikin toistakymmentä vuotta…

    Buddhan kiteytys olemassaolon luonteesta oli, että ilmiöt muuttuvat ja katoavat (anicca), ovat tyhjiä ja hallitsemattomia (anatta), sekä ovat epäluotettavia eivätkä tuota todellista onnellisuutta (dukkha). Opettajiemme puheita: Sensei Kanja: Olemassaolon kolme tunnusmerkkiä sekä Sensei Sante: Buddhan tie – kärsimyksestä vapautuminen.

    Buddhan analyysi on sopusoinnussa esimerkiksi kompleksisuusteorian, modernin fysiikan tai tietoisuustutkimuksen kanssa. Hämmästyttävää ottaen huomioon ihmisten käsitteelliset valmiudet 2500 vuotta sitten.

    Andromeda

    Andromeda

    Kärsimyksen ongelma liittyy oleellisesti ihmisen mielen rakenteeseen ja rajoituksiin, jotka olivat oivallettavissa meditaation avulla jo tuolloin. Kuten lääkekin. Miten Buddhan havaintoja voisi kuvata nykytietämyksen näkökulmasta?

    Maailma on simulaatio mielessä

    Ihmisen aistit, aistimusten tulkinta sekä käsitteellinen ajattelu ovat nerokas väline. Niiden avulla ihmisolio voi hahmottaa ympäröivää maailmaa ja tehdä parempia valintoja. Tuo maailman malli on kuitenkin ristiriidassa todellisuuden kanssa. Silti se on ainoamme ja takerrumme siihen vajavaisuuksineen – ja petymme.

    Purossa virtaava vesi saa aikaan pyörteen. Se koostuu molekyyleistä, jotka liikkuvat tietyllä tavalla. Minä voin ulkopuolisena tarkkailijana havaita pysyvän muodon ja kutsua sitä pyörteeksi. Todellisuus on virtaavaa vettä, pyörre on simulaatio mielessäni.

    Jos piirrän numeron 5 taululle ja kysyn mitä siinä on, lähes kaikki vastaavat viisi. Taululla on väriä. Merkitys viisi on mielessä. Väritkin ovat mielen kokemuksellinen tulkinta valon aallonpituuksista.

    Kieli ja käsitteellinen ajattelu ovat jo toimintaperiaatteeltaan animistisia. Mieleni olettaa automaattisesti, että Pyörre on olemassa sinänsä, an sich, että sillä on ”sielu”. Tämä on hyvin käytännöllinen oletus. Se mahdollistaa assosiaatiot, käsitteellisen ajattelun, monimutkaisen systeemimallin rakentamisen ympäröivästä maailmasta.

    Pyörrettä ei kuitenkaan ole olemassa sellaisena kuin ajattelumme sen hahmottaa. Tätä tarkoittaa anatta, tyhjyys. Tai Mahayana laveammin: ”Muoto on vain tyhjyyttä, tyhjyys vain muotoa.” Pyörre ei tunnu kovin suurelta menetykseltä, mutta sama koskee kaikkia mielen tunnistamia ilmiöitä.

    Mieli tekee toisenkin perusoletuksen. Ilmiöt ovat pysyviä, ”samoja”. Muutos, syntymä ja kuolema ovat poikkeuksia. Tämäkin on käytännöllistä, mutta vain rajallisesti totta. Kun raja ylitetään, seuraa pettymys.

    Todellisuudessa pyörteen molekyylit vaihtuvat vilkkaasti. Sen muoto horjuu. Jos patoan puron, pyörre katoaa. Kun avaan padon se ilmestyy. Onko se sama? Onko se sama, jos patoan puron tietämättäsi? Mikä siinä on ”sama”? Vastaus: Paikka. Siis asiayhteys, konteksti. Mieli pitää Pyörrettä samana, koska se on samassa paikassa. Syntyy joka hetki uudestaan lähes samanlaisena. Tämä koskee jälleen kaikkia mielen hahmottamia ilmiöitä.

    Voimme rationaalisesti päätellä, ilmiöiden tyhjyyden ja pysymättömyyden. Se on kuitenkin mielen pinnallista (siis hyvin jalostunutta) toimintaa. Vaatii ponnistelua päästä kokemuksellisesti kosketuksiin näiden realiteettien kanssa. Zazenissa niitä voi lähestyä omaa turvallista vauhtia.

    Kuka minä olen?

    Ajattelevan mielen harhapolut eivät jää tähän… seuraavaksi Kuka minä olen?.