Avainsana-arkisto: tarina

Kuinka Flora Courtois: ”Valaistuminen” kääntyi

Flora Courtois: ”An Experience of Enlightenment” on klassikko valaistumiskokemuksesta kertovien tarinoiden joukossa. Googlettamalla löytyy paljon viitteitä ja muutamia vuosia sitten alkuteoksesta pyydettiin bookfinder.com:ssa 300 dollaria. Helsinki Zen Center käänsi kirjan paperiversioksi 2002. Nyt, kun velvoitteemme kustantajaa kohtaan on täytetty, julkaisimme sen ilmaisena verkkoversiona.

Alkuteoksen kansi

Alkuteoksen kansikuva

Millaisten vaiheiden kautta tähän on tultu?

Kun olin harjoittanut muutamia vuosia kävimme perheen kanssa Zengårdenissa. Sensei mainitsi ohimennen Floran, ja kiinnostuin heti. Zengårdenin kirjastosta löytyi vanha kulunut vihkonen, jonka luin samantien. Kun tekstiäkään ei ollut liikaa, kirja oli mahdollista kääntää.

Seuraavaksi lähdin etsimään julkaisuoikeuksia. Flora viittasi kirjassaan Los Angelesiin, joten lähetin sähköpostia LA Zen Centeriin. Tässä vastaus 7.11.2001:

Dear Ari Tikka,

Zen Center of Los Angeles owns the copyright for ”An Experience of Enlightenment.” It will appear again in English in a combined Zen book we are publishing through Wisdom Publications.

Flora Eko Courtois was a founding member of ZCLA. She was not a resident, but lived in Santa Barbara, CA, about 1-1/2 hour drive from here. She died February 14, 2000–alert and sharp as can be in her early 80s. She would be most thrilled that you are being inspired by her experience.

For your purposes, you have permission to translate it into Finnish. Please let me know how it goes. I wish you and your group the very best.

In Dharma,
Wendy Egyoku Nakao
Abbot and Head Teacher

Tein suurimman osan käännöstyöstä junassa työmatkalla. Onneksi kieli oli selkeää ja helposti käännettävää. Apunani oli muutamia Zen Centerin harjoittajia. Heistä haluan erityisesti mainita Raija Raumanin, joka toimi kääntäjänä patenttitoimistossa. Häneltä tuli hyvin tarkkoja merkitysten säilymiseen liittyviä huomioita. Vaimoni Marja tarkisti tekstiä moneen kertaan. Joistakin yksityiskohdista väiteltiin kovastikin. Minä kuitenkin tein lopulliset valinnat ja olen siis vastuussa virheistä.

Käännöksen kansi

Käännöksen kansi

Kun teksti alkoi olla valmiina, lähdin etsimään kustantajaa. Tarjosin tekstiä Like kustannukselle, ja he ottivat sen jonoon. Mutta sitten alkoikin vääntö, että milloin saadaan itse työ tehtyä. Muistan käyneeni useita kertoja Liken toimitusjohtaja Hannu Paloviidan puheilla. Hän oli varsien epätyypillinen toimitusjohtaja, rokkarin näköinen heppu jolla oli pieni työpöytä kellaripainon nurkassa, kirjapinojen keskellä. Hän mutisi: ”Miten minä tulinkaan luvanneeksi. Tappiota tulee kuitenkin. No tehdään kuitenkin kun ehditään.” Meillä oli hyvin erilaiset veikkaukset menekistä. Minä sanoin, että tämä on klassikko, kaikki tulee myytyä ajan mittaan. Hän ehkä ajatteli että kyseessä on satunnainen omakustanne.

Painokseksi päätettiin muistaakseni 600 kpl, joista parinsadan myynnillä katettaisiin kustannukset. Kun aikanaan hain loput Zen Centerin käännöspalkkiosta, 80 vapaakappaletta, hän oli hyvin iloisesti yllättynyt menekistä. Painos on ollut loppu jo jonkin aikaa, ja meillä on zendossa tusinan verran myyntikappaleita jäljellä. Ehkäpä nekin ovat joskus 300 dollarin keräilyharvinaisuuksia.

Makyot, harhat

Japaninkielinen sana makyo, kirjaimellisesti huono ilmiö, esitellään jo johdantokurssilla. Sillä tarkoitetaan erilaisia harha-aistimuksia, joita istuessa ilmaantuu. Huono ilmiö on huono ainoastaan tarkoituksen­mukaisuuden vuoksi; se pyrkii viemään huomioni pois harjoituksesta.

Naama seinässä.

Yksinkertaisimmillaan makyo on vaikkapa outo näköaistimus. Seinässä saattaa näkyä kasvoja, eläimiä tai kirjaimia. Seinän toisella puolella voi näkyä kolmiulotteinen huone. Näkökenttä saattaa kaventua, tummua tai kirkastua. Mielemme on tottunut käsittelemään näköaistimuksia. Kun zazenissa ei ole paljoa visuaalisia virikkeitä, mieli alkaa kehittää niitä. Hiljentynyt mieli myös havaitsee kaikenlaiset ilmiöt herkeimmin, myös makyot.

Näitä aistimuksia voi olla monenlaisia. Voi tuntua, että kasvan suureksi. Voi tuntua, että painovoiman suunta muuttuu ja istunkin katossa. Voi kutittaa tai olla kipuja. Kaikki aistit, näkö, tunto, kuulo, haju, maku ja ajattelu ovat alttiita.

Istuessa on tarkoituksenmukaista keskittyä harjoitukseen niin kauan kuin mahdollista, makyoista huolimatta. Sitten kun ei enää pysty keskittymään, makyo kannattaa särkeä. Esimerkiksi näköaistimuksen saa pois räpäyttämällä silmiä. Tai avaamalla ne. Kokemuksen myötä tulet huomaamaan, että makyot saavat vallan kun päästää silmät kiinni.

Makyot voivat olla myös sitkeämpiä. On vaikea karkottaa päässä soivaa biisiä tai sinnikästä ajatusta. Mielentilat ja vahvat tunteet ovat vielä väkevämpiä ja lisäksi vaikeasti tunnistettavia. Ne ovat minä. Minulle kävi vuosikausia niin, että sesshinin keskivaiheilla tunteet menivät vuoristorataa, välillä masensi ja välillä oli hyvin onnellista. Ehkä työstin jotakin traumaa taikka karmaa, mitä sanaa haluaakaan käyttää. Tässäkin perusohje pätee – keskity harjoitukseen.

Ja sitten on suuri Makyo, suuri illuusio: takertuminen omaan sisäiseen maailman malliin, buddhalaisuuden tunnistama kärsimyksen syy.

Mielikuvitus

Makyot ovat siis mielikuvitusta. Kysynkin psykologian sanoin: Minkä palveluksessa mielikuvitukseni on? Ovatko motiivini sokeat halut, pelko ja pako? Silloin puhuisin makyosta. Mutta mielikuvitus on myös käytännöllistä ja tuottaa iloa. Se on hyvin keskeistä ihmisen olemuksessa.

On minun taiteellinen valintani, mihin suuntaan huomioni, ja sillä on seurauksia. Kuinka hereillä olen? Kuinka vapaana ja tietoisena teen tuon valinnan? Joskus kannattaa puhkaista kupla ja palata kosketuksiin ympäröivän todellisuuden kanssa. Sitä harjoittelen zazenissa joka hetki, herkkänä ja valppaana. Harjaannun havaitsemaan makyon ja valitsemaan. Silloin pelko ja tietämättömyys eivät pidä minua illuusion vankina.

Monet kertovat harjoituksen opettaneen hyvin konkreettisella tavalla, että mielentilat tulevat ja menevät. Makyoiden kanssa painiminen on siis käytännön elämän harjoittelua. Toivottavasti tämä lohduttaa turhautumisen hetkenä ja saa ponnistelemaan vielä kerran.

Tarinan mukaan eräs Jesuiitta kävi Japanissa kauan sitten ja pääsi vierailemaan luostarissa. Hän oli hyvin vaikuttunut nähdessään hiljaa mietiskelevät munkit, ja kysyi opettajalta: ”Mitä he ajattelevat.” Opettaja vastasi realistisesti: ”Sitä tavallista: naisia ja lounasta.”

Miksi päädyin zeniin

Minua on aina kiinnostanut, miten ilmiöt toimivat. Lapsena luin tieteestä ja teknologiasta. Teininä urheilin ja korjailin mopoja. Kuten varmaan jokainen, makasin yöllä nurmikolla, katselin tähtiä, ja ihmettelin kuinka kaukana ne todella ovat. Sitten kuvaan tulivat normaalit kokeilut seurustelun ja viinan kanssa.

Kuka ei olisi ihmetellyt tähtitaivasta?

Armeija oli masentava kokemus. Heti sen jälkeen eräs ystäväni tarjosi new age kirjoja, joita kaupat nykyään pursuavat. Silloin valikoima oli hyvin rajallinen, eikä internettiä ollut!

Otin kirjat vastaan lähinnä kohteliaisuudesta. Astraalijutut eivät kolahtaneet, mutta meditaatio, valaistumiskokemus ja henkinen kehitys kiinnostivat. Eksistentiaaliset kysymykset heräsivät. Kuka minä olen? Mitä minun todella pitäisi tehdä? Mikä olisi arvokasta? Mikä on todellista? Miten voisin ylittää arkisen tietämisen rajat? Olin noin 20.

Pidin Carlos Castanedan kirjoista, parista ensimmäisestä. Niissä oli paljon hauskaa ja oivaltavaa kritiikkiä arkista typeryyttä kohtaan. Niissä oli myös nuorelle miehelle sopivia sankarillisia ihanteita, henkinen soturi, voiman kerääminen tai maailman pysäyttäminen. Myöhempien kirjojen sekoilusta en innostunut.

J Krishnamurtiin suhtauduin vakavammin. Kysymys tarkkailijasta, joka tarkkailee itseään askarrutti vähän väliä ja koko ajan. Tein monen tunnin kävelymeditaatioita, kiitos Castanedan ehdotuksen, ja yritin ”pysäyttää maailman” taikka ymmärtää, mikä tuo tarkkailja on. Lopulta oivallus vapautti minut kysymyksestä. Aiemmin luin K:n kirjoja hyvin intensiivisesti, nyt ne olivat ikävystyttäviä. Valitettavasti minulla ei ollut perinnettä, joka olisi auttanut jatkamaan, eikä edes ystävää joka olisi jakanut kiinnostukseni. Olin 27 ja seuraavaksi otinkin kovan läksyn tavallisesta elämästä. Mm. perustin yrityksen juuri -90 laman alkaessa.

Olin 33, kun veljeni sattumalta osti divarista kirjan Zenkei Shibayaman ”Zen Comments on Mumonkan”, ja antoi minulle. Painos oli loppu, ja kirja oli itseasiassa harvinaisuus. Se on edelleen paras tuntemani zen-kirja.

Olin täysin myyty. Joitakin vuosia kuljetin kirjaa aina mukanani ja luin sen läpi monta kertaa. En löytänyt siitä yhtään väitettä, jota sisäinen rationaalinen skeptikkoni ei olisi hyväksynyt. Silti kirja vastasi, tai lupasi vastata, kaikkiin kysymyksiin jotka minua kiehtoivat. Ymmärsin, että on olemassa eläviä opettajia, ja että myös minä voin harjoittaa – eikä siihen tarvitse olla valittu tai erityinen.

Ryhdyin siis etsimään zen-opettajaa. Kohta löysin Sensei Sante Poromaan osoitteen internetistä. Minulla oli edessä zazenin opettelu perusteista lähtien. Kesällä 1994 lähdin ensimmäiselle sesshinille Zengårdeniin.

Jälleensyntymä?

Viime torstain dharmakeskustelu jätti mieleeni kaksi kysymystä. Ensinnäkin miksi tämä meteli jälleensyntymästä? Edellyttääkö zenin harjoittaminen uskoa konkreettiseen jälleensyntymään? Toiseksi miten zen auttaa kohtaamaan oman katoavaisuuteni? Enkö voikaan turvautua jälleensyntymän ajatukseen?

itu

Jälleensyntymä?

Ajatus jälleensyntymästä antaa tulkinnan vapauden. Zen-harjoituksen kannalta ei ole keskeistä, mitä minälle kuvitellaan tapahtuvan tulevaisuudessa – saat valita vapaasti mihin uskot. Jos haluat tutkia asiaa, syvenny kysymykseen: ”Mikä jälleensyntyy?”

Samanlainen hämmennys on todennäköisesti vallinnut Buddhan aikoihin. Voimme spekuloida hänen pedagogista ratkaisuaan. Buddha käytti opetuksessaan (tietenkin) vallitsevan hindulaisen kulttuurin käsitteitä, mutta selitti ne dramaattisesti uudella tavalla. Hän myös sovitti opetuksensa kuulijoiden valmiuksiin.

Sielunvaellus kuului vallitsevaan maailmankäsitykseen Buddhan aikana. Sen mukaan sielu, jumalainen kipinä, siirtyy kehosta toiseen, kunnes liittyy Brahmaniin, maailmansieluun. Buddha muutti mielikuvan tästä jatkuvuudesta. Sen sijaan, että olennoilla olisi sielu, atman, ne ovat tyhjiä, anatta.

Sielunvaelluksen sijaan buddhalaisuudessa puhutaan jälleensyntymästä. Jokainen ilmiö syntyy tai on syntymättä uudestaan seuraavassa hetkessä, perustuen vallitseviin olosuhteisiin, karmaan. Menneisyyden seuraukset sekä tulevaisuuden siemenet ovat tässä hetkessä.

2500 vuotta sitten ei myöskään ollut käsitettä prosessi. Jällensyntymä hetkestä hetkeen on ollut nerokas tapa kuvata sitä.

Buddhan nerokkuudella on arvoa tänäänkin.

Mielikuvat minän jatkumisesta ajassa korostavat erillisen minän jatkumista. Tällainen mielikuva voi olla kuolemanjälkeinen elämä tuonpuoleisessa, sielunvaellus toiseen ruumiiseen, taikka fyysisen elämän mittainen kaari, joka päättyy. Kaikki nämä suuntaavat huomion minän jatkuvuuteen ja erillisyyteen.

Tästä näkökulmasta myös elämän projektinhallintaa tekevä ”nykyaikainen ja rationaalinen” ajatteleva mieli toteuttaa sielunvaellusta muistuttavaa mielikuvaa. Ainoastaan seuraavan syntymän tilalla on loppu.

Sen sijaan mielikuva hetkestä hetkeen tapahtuvasta jälleensyntymästä kannustaa hereilläoloon ja kokemuksellisuuteen. Se antaa merkitystä sille mitä on tässä ja nyt. Vaikutan maailmaan ja maailma vaikuttaa minuun joka hetki, olen kaikkea muuta kuin erillinen. Se suuntaa huomion kosketuksissa olemiseen, minän ja maailman yhteyteen, ykseyteen.

Mikä on merkityksellistä sen jälkeen kun kykenen päästämään irti minän jatkumiseen liittyvistä huolista? Minä olen hereillä ja teen valinnan juuri nyt. Sillä on seurauksia! Tekoni jäävät elämään omaa elämäänsä tässä maailmassa. Minkälaisen jäljen sinä haluat jättää?

Buddha erikseen kieltäytyi vastaamasta kysymykseen onko hän olemassa kuoleman jälkeen. Kuolinvuoteellaan Buddha sanoi: ”Olen elämäni aikana opettanut kaksi asiaa, kärsimyksen ja kärsimyksen päättymisen.”

Zen mestarit ovat käyttäneet syntymän ja kuoleman kysymystä hämmentääkseen oppilaita.

Oppilas kysyi mestari Hakuinilta: ”Mitä valaistuneelle tapahtuu kuoleman jälkeen? Entä jos ei ole valaistunut?” Hakuin: ”Miksi minulta kysyt?” Oppilas: ”Olethan zen-mestari” Hakuin: ”Kyllä, mutta en kuollut!”

Oppilas kysyi mestarilta: ”Mihin menet kuoleman jälkeen?” Mestari vastasi: ”Helvettiin.” Oppilas järkyttyi: ”Miten se on mahdollista!” Mestari: ”Kukas niitä piruparkoja sitten auttaisi?”

Roshi Philip Kapleau toi meidän perimyslinjamme Japanista USA:han. Oppilas kysyi häneltä: ”Mikä sinä haluaisit olla seuraavassa elämässä?” Roshi: ”Kiinalainen ravintola.” (Keskustelu tapahtui sesshinin jälkeen kiinalaisessa ravintolassa.)

Entä jos joku toinen jälleensyntyy minuksi? Mikä on minää, mikä toista? Mikä on se, joka jälleensyntyy?

Mestari Mumon kommentoi koania Mu: ”… Kerro siis minulle, mikä on tämä zen-mestarien portti? Vain tämä ”Mu”. Se on zenin portti. Sitä kutsutaan zenin portittomaksi portiksi. Portin läpäisseet eivät ainoastaan näe Joshua selvästi vaan kulkevat käsi kädessä muinaisten mestarien kanssa, näkevät heidät kasvoista kasvoihin, näkevät samalla silmällä ja kuulevat samalla korvalla. Eikö se olisi ihanaa? …”

Kuinka tuli ymmärsi oman sielunsa

Saara Tikka, 6 vuotta, 30.11.1999

KLASSINEN TARINA,
KUINKA TULI YMMÄRSI OMAN SIELUNSA

tuli

Olipa kerran tyttö. Tyttö katseli yleensä tulta reiästä. Kerran tyttö näki vain mustaa ja valkoista. Kun äiti kysyi, mitä tyttö näki, niin tämä vastasi: ”Pelkkää mustaa ja valkoista.” Äiti sanoi, että mietitään sitä myöhemmin, kun minulla on töitä. Tyttö mietti päänsä puhki, kunnes tiesi vastauksen. Tyttö ymmärsi siis näin: ”Valkoinen on tulen hyvä puoli, kuinka kaunis se on ja kuinka ihanasti se lämmittää. Ja musta on tulen paha puoli, kuinka se voi tappaa ja murhata toisia.” Kun tuli kuuli sanan murha, se pinkaisi ylös ja lähti pakoon pahaa sieluaan, koska se ei ymmärtänyt hyvää puoltaan. Niinpä se pinkoi ja pinkoi eikä päässyt pakoon pahaa puoltaan, kunnes se hyppäsi miehen takkaan juuri kun tämä oli sytyttämässä sitä. Mies ei
ehtinyt edes sytyttää, kun tuli syttyi. Heti sen jälkeen pisara tippui tulen päälle. Tuli sammui ja ymmärsi, mikä hänen hyvä puolensa on. Niinpä tuli käänsi päänsä ja laukkasi takaisin tytön luokse, jotta tämä voisi tutkia tulen sielua. Joka päivä tyttö näki erilaisen mustavalkoisen kuvion ja joka päivä se tarkoitti erilaista olemusta.

Isän komentti:

Saara mietti tätä tarinaa ensin päiväkodin päivälevolla ja sitten yöllä, kun ei saanut unta ja kertoi heti aamulla minulle ja kirjoitin sen ylös. Sanavalinnat ovat Saaran. Emme ole löytäneet tarinalle esikuvaa.