Avainsana-arkisto: masennus

Eksistentiaalinen ahdistus ja masennus

calvin-significant
Joillekin tämä asia on äärimmäisen merkityksellinen. Joitakin universumin vastaus ahdistaa.

Kiitos Vilholle ja Facebookille blogikirjoituksesta “Existential Depression in Gifted Children”. Kirjoitus osui sen verran lähelle omia nuoruuden muistoja, että lähetin sen muutamille tuttaville ja sain yllättävän suuria vastauksia kuten:

wou. ensimmäinen kappale tiivisti minut: ‘If we must die, if we construct our own world, and if each of us is ultimately alone, then what meaning does life have?’

tai

Arvaa vain osuuko? Muistan hyvin fiiliksiä jostain ala-asteelta kun mietin että tuossa tähdet, tässä kosmos, tässä hiekanjyvä nimeltä maa ja tuossa minä. Mitä merkitystä omalla tulikärpäsen tuikahdusta muistuttavalla elämällä on? Aaaaaargh! Ei silleen että ajatus olisi masentanut mutta enemmän sellainen lentokonehangaariin hukkuvan hyttysen fiilis. Aika huimia juttuja kakaralle. 🙂

Flora Courtois kirjoittaa kirjassaan ”Valaistuminen”:

Joskus seitsemännentoista ikävuoteni aikana, hiljaa ja huomaamatta, alkoi prosessi, joka tulisi kasvamaan usean vuoden ajan, kunnes se kirjaimellisesti ottaisi elämäni haluunsa. Se alkoi kasvavana epäilyksen tunteena, joka laajeni kunnes se käsitti kaiken mitä minulle oli opetettu ja kaiken minkä tiesin. Talossa, jossa asuimme oli kirjoja, joissa oli eri aikakauden suurmiesten mietelauseita. Luin niitä ja kokosin lempisanontojani muistikirjaan, joka minulla on vieläkin. Aloin kuitenkin pitää kummallisena, että kaikista maailman opaskirjoista, kaikista laeista tai kaikista vanhempien, opettajien, pappien ja muiden aikuisten kehotuksista huolimatta ei ollut mitään, mikä olisi varmistanut sen, että elän kokonaisvaltaisesti jokaisena hetkenä, sillä onhan jokainen hetki ainutlaatuinen. Kuinka voi sovittaa jonkin säännön todellisuuteen, kun löydettyään oikean säännön on hetki jo mennyt?

Epämääräisesti hapuillen aloin etsiä jotakin yhtä ainoaa luonnonlakia, jotakin yhtä perustavaa Todellisuutta, jotakin niin alkuperäistä, että se läpäisisi kaiken muun. Minut oli kasvatettu katoliseksi. Joka sunnuntai osallistuin messuun ilman paljoakaan ymmärrystä tai todellista osallistumisen tunnetta. Olin sivustakatsoja ja häpesin sitä.

Oman kokemukseni mukaan yksinäisyys korreloi eksistentiaalisen masennuksen kanssa. Olin lähes 30-vuotias ennen kuin löysin ihmisiä, jotka pystyivät ja jaksoivat keskustella kanssani näistä kysymyksistä.

Siispä minun piti hoitaa masennukseni ja ahdistukseni ihan itse. Kirjallisuuden vihjeiden perusteella tein meditaatiota. Zazenin tapaista istumameditaatioon ei löytynyt ohjeita – ”Three Pillars of Zen” olisi varmasti kolahtanut. Siispä kun ahdisti niin lähdin ulos. Kesällä istuin rannalla hiljaa ja tuijotin vettä ja maisemaa kunnes tuli kylmä ja alkoi väsyttää. Toinen keino oli kävelymeditaatio. Kävelin sattumanvaraisesti, katsoin eteenpäin ja palasin aina katsomiseen kun ajatuksia ilmaantui. Yleensä puolitoista tuntia riitti, sitten väsytti riittävästi. Joskus piti kävellä kolme tuntia. Vähitellen tästä kävelystä tuli hyvin merkityksellinen osa elämää.

Entäs maailmanhistorian kenties tunnetuin tapauskertomus Gautama Siddhartha? Hänen itsehoitomenetelmänsä on sittemmin jäänyt elämään.

Blogikirjoittaja viittaa muutamiin lähteisiin, joita seuraamalla löytyy joitakin eksistentiaalisen terapian traditioita. Listasta yllättäen puuttui zen, vaikka se on täsmälääke juuri tähän vaivaan.