Avainsana-arkisto: kristinusko

Kristillistä vai buddhalaista sadetta

Norjalainen teologi Notto R. Thelle on kertonut seuraavan tarinan opiskelustaan zen-luostarissa 1970-luvulla. Hän on siis kertoja, olen vain kääntänyt tarinan tähän blogiin. Se on alunperin osa puhetta kirkon seminaarissa 3.3.2003:
”The Sound of One Hand – Zen and Christian Spirituality”

The Sound of One Hand

En koskaan unohda ensimmäistä kohtaamistani Zen-mestarin kanssa Kiotossa 1970-luvun alussa.

-Miksi tulet tänne? Mestari kysyi varsin tylysti. -Teillä kristityillä on myös meditaatio ja rukous, eikö niin?
Vastasin, että hän oli oikeassa, mutta olin kiinnostunut näkemään buddhalaisuuden sisältä käsin, jos mahdollista. Lisäksi kristittynä odotin saavani jotakin buddhalaisuudelta.
-Miksi ihmeessä olet niin kiinnostunut oppimaan buddhalaisuudesta tai kristillisyydestä ylipäätään?
Hän ei tuntunut vaikuttuneelta. Minun täytyy tunnustaa, ettei tilanne tuntunut kovin mukavalta.
-Tänä iltana sataa, mestari jatkoi jonkin ajan kuluttua.
Istuimme hiljaa ja kuuntelimme. Sade putoili pehmeästi sammaleelle ja yrteille temppelin pihan puutarhassa. Yht’äkkiä kuului mahdoton kysymys:
-Onko se buddhalaista vai kristillistä sadetta?
Ajatukseni sinkoilivat ympäriinsä mielessäni, mutta sade kieltäytyi vastaamasta.
-Yksinkertaisesti sataa, hän lopulta sanoi.
-Tässä on kysymyksessä oleminen. Kaikki sinun teoriasi buddhismista ja kristillisyydestä erottavat sinut olemisen yksinkertaisesta ja perustavasta kysymyksestä.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun aavistin, että usko voisi itseasiassa erottaa minut elämästä. Tai mieluummin, että spekulaatiot ja pyhät selitykset voisivat luoda muureja, jotka sulkevat todellisuuden pois. Ehkäpä uskoni täytyi murentua, ennen kuin minusta voisi tulla todellinen kristitty? Jos minun kohtaamiseni Kristuksen kanssa ei ollut auttanut minua olemaan todellisella tavalla, ehkäpä en ollutkaan kohdannut häntä?

Eräänä päivänä mestari selitti minulle kuinka minun tulisi käydä meditaatiosaliin.

-Kun tulet zendoon, sinun täytyy hylätä kaikki ajatukset, ideat ja käsitteet. Jätä taaksesi teologiasi. Unohda Jumala.

Pohdin kysymystä jokusen aikaa. Onko se mahdollista? Tulin johtopäätökseen, että se olisi paradoksaalinen teko, joka voisi olla syvällisellä tavalla kristillinen. Buddhalaisetkin jättävät taakseen tavoitteensa ja ideansa Buddhasta, valaistumisesta ja vapautuksesta. Heidän täytyy toisin sanoen jättää Buddha meditaatiohallin ulkopuolelle. Kuitenkin ensimmäinen asia mitä salissa tehdään on kunnioittava kumarrus Buddha-patsaalle. Heidän tulee unohtaa Buddha, mutta Buddha on siellä. Samoin kristityt voivat unohtaa teologiansa; ottaa vapaata meditaatiosalin ulkopuolella olevasta jumalasta. Mutta hän on siellä kun he käyvät sisään – yhtä lähellä kuin hengitys ja sydämenlyönnit.

Onko zen uskonto – ja mitä sekin tarkoittaa

Minulta kysytään usein onko zen uskonto. Ihmiset tunnistavat, että zen on jotain muuta kuin valtauskontomme. (sekä nimellinen kristinusko, että todellinen mammonanpalvonta) Mikä olisi sitten sopiva yleiskäsite? Filosofia, elämäntapa, harjoitus, perinne? Kyllä, mutta myös jotain muuta.

Valitettavasti kulttuurimme on romuttanut sekä sanan uskonto merkityksen, että sen mitä uskonnon harjoittaminen on. (Tämä on itseasiassa hyvin hyvin surullista – sen seuraukset pääsevät uutisiin.) Siksi usein vastaan vain, että zen on jotain muuta. Tällä kertaa pidempi selitys…

Suomen kielen sana uskonto on pahasti harhaanjohtava. Kansainvälinen uskontoa tarkoittava sana on peräisin latinan sanasta religere, yhdistää, parantaa. Sillä on siis vain rajallisesti tekemistä uskomusten kanssa. Käytänkin artikkelissa tästä eteenpäin valikoiden sanaa religio.

Ymmärrän kyllä harhan historian. Religioilla on pääpiirteissään kaksi keinoa tehtävässään, auttaa ihmistä kohtaamaan todellisuutta tai antaa uskoa paremmasta. Zen oleellisesti painottuu todellisuuden kohtaamiseen sekä siihen, miten sitä voi kestää.

Uskonto?

Uskonto?

Miksi religiot ovat syntyneet? Ne ovat ihmisen keino hallita ahdistusta.

Jokainen ratkaisee omalla tavallaan miten kohtaan menetyksen, kuoleman, sen mitä ei voi tietää tai hallita, moraalisen valinnan, tai miten liityn johonkin itseä suurempaan. Erilaiset religioperinteet ovat syntyneet näistä tarpeista. Valitettavasti nämä tarpeet yhdessä laumavaistojen kanssa antavat religiolle pelottavan suuren vallan, jota onkin kautta aikojen käytetty surutta hyväksi. Näin ovat syntyneet uskonnolliset instituutiot.

Subjektiivinen mielipiteeni on, että zen vastaa ihmisen, harjoittajan, tarpeisiin ylivertaisen hyvin – on religio. Zen yhdistää ja parantaa; auttaa kohtaamaan ahdistusta ja menetystä; auttaa tekemään valintoja koko olemuksellaan.

Mikä parasta, zen on religio, jota älyllisesti rehellinen voi harjoittaa.

Ei tarvitse olla tieteenharjoittaja kokeakseen ristiriitaa esimerkiksi kristillisen teologian ja arjen havaintojen välillä. Juuri tämä ristiriita on tehnyt ”uskonnosta” marginaalisen nykyaikana.

Zen ei siis perustu sokeaan uskoon. Jokin motivoiva mielikuva tai tarina saa aloittamaan harjoituksen, mutta oleellisesti voit käyttää tieteellistä lähestymistapaa: kokeilla harjoitusta ja jatkaa, jos se tuntuu tarkoituksenmukaiselta. Ei ole myöskään auktoriteettia joka käskisi.

Teen pienen sivupolun torjuakseni skeptikon ensimmäisen kysymyksen: jälleensyntymä? Niin mitä itseasiassa tarkoitat? Zen-mestari voisi sanoa, ”en tiedä kun en ole vielä kuollut.” Sekoitetaanko tässä sama ja samanlainen? Jos oivallan mikä on se joka ”jälleensyntyy”, kysymys muuttuu epäoleelliseksi. Jälleensyntymän voi esimerkiksi käsittää 2500 vanhaksi mielikuvaksi prosessista – synnyn joka hetki uudelleen. Buddhalaisuudessa on tästä monenlaisia mielikuvia – jokaisella on väistämättä omansa.

Zen siis mahdollistaa rationaaliselle skeptikolle ehjän maailmankuvan – ja religion. Mutta miksi vaivautua?

Ennemminkin, zen haastaa paitsi uskomisen myös tietämisen – niiden erohan on todistettavuudessa. ”Kaikki mallit ovat vääriä, jotkut ovat käyttökelpoisia.” (Matemaatikko – George EP Box) Kun pysähtyy miettimään olemassaolon luonnetta, törmää pysymättömyyteen ja tyhjyyteen, väistämättä. Tietämisenkin illuusiosta joutuu luopumaan.

En voi tietää tai hallita, mutta voin olla kosketuksissa, tässä ja nyt. Kun luin Zenkei Shibayama kirjasta “Zen Comments on the Mumonkan” heräämisestä subjektiiviseen todellisuuteen, pidin sitä käsitteellisenä erehdyksenä. Nykyään (ihmisen) mielikuva objektiivisesta todellisuudesta tuntuu kaikkivoipaiselta harhalta.

Kaikki religiot käyttävät samanlaisia inhimillisesti tarkoituksenmukaisia menetelmiä: rukous/meditaatio, ryhmässä harjoittaminen, laulu/resitaatio, kokemuksen kunnioittaminen, alitajuinen ehdollistuminen, ajan ja tilan rajaaminen, toistuvat rituaalit, rituaaliesineet ja -symbolit. Zenissä meditaatioharjoituksella on erittäin suuri merkitys, muutoin se on samanlainen kuin moni muu religio. Vain ulkoa annetun uskomuksen paikalla on suuri kysymys.