Avainsana-arkisto: filosofia

Vannomalla paras

Neljä valaa ja kolme kumarrusta lienee useimmin toistuvia rituaaleja traditiossamme. Ne tapahtuvat ohjatun zazenin jälkeen ja sesshinillä neljä kertaa päivässä. Ne on ehkä otettu Avatamsaka Sutrasta. Tai sitten valat ovat olleet sutran rakennusaineita.

Neljässä valassa siis resitoidaan kolme kertaa:

Vannon että vapautan lukemattomat olennot
Vannon että hävitän loputtomat sokeat halut
Vannon että läpäisen rajattomat dharmaportit
Vannon että saavutan buddhan suuren tien.

Ne ovat kova juttu ja niin on tarkoituskin. Yleensähän suomalainen vannoo vain kostoa. Tai sotilasvalan.

Perinteisessä muodossa valojen jokaisella rivillä on äärettömän suuri haaste: lukematon, loputon, rajaton. Ilmeisestikin kyseessä ei ole realistinen ja vaatimaton suunnitelma. Tarkoitus ei ole käydä kauppaa mahdollisella, vaan muistuttaa äärettömästä.

Portti ja suuri tie

Valat on mahdollista toteuttaa vain jokahetkisellä valinnalla, olemalla hereillä. Matkaa on ikuisesti. Otan askelen, koska rakastan kävelemistä. Valat muistuttavat mihin suuntaan otan askelen. Tämä on puhdasta antamista.

Valojen jälkeen tehdään kolme polvikumarrusta alttaria kohti. Alttarin buddhapatsas on ulkoinen symboli minun mahdollisuudelleni olla hereillä. Zen ei tunnista mitään ulkopuolista tahoa, jota kumarrettaisi. Kumartaminen tekee hyvää egolle. Se tekee hyvää selällekin istumisen jälkeen.

Jos valat tuntuvat liian rankoilta, miten olisi:

Haaveilen, että voisin jonkun joskus ehkä vapauttaa
Saattaisin jostain ikävästä halusta luopuakin
Toivon, että opettaja kertoisi minulle oikeat vastaukset
Ihailen kooovasti Buddhan suuuurta tietä.

Tietoisuus ja zazen

Eilen pohdin tietoisuutta nykytieteen näkökulmasta. Sekä varhaisen buddhalaisuuden että mahayanan yleinen kommentti on, että tietoisuus erehtyy, on se mitä tahansa. Tässä haluan ottaa esille kolme huomiota, joilla on merkitystä zazenille.

1) Tietoisuus on subjekti, keskus

Evoluutionäkökulmasta tietoisuus on syntynyt, jotta erillinen olento selviäisi. Ilman yhtä keskusta en voi toimia yhtenä. Buddhalaiset sutrat mainitsevat, että tietoisuus on sidoksissa mieli-ruumiiseen, toista ei ole ilman toista. Tietoisuus tekee mieli-ruumiin eläväksi.

Zazen tunnustaa tämän. Myös kamppailulajeissa, erityisesti aikidossa, puhutaan paljon keskustasta. Istuessani keskityn haraan, kehon keskipisteeseen, ja mielikuvani saattaa olla ”koko universumi keskittyy haraan.”

Se, että olen yhtä maailman kanssa ei poista tätä keskusta. Olen hereillä ja kykenevä toimimaan. Zenkei Shibayama puhui ”heräämisestä subjektiiviseen todellisuuteen.”

2) Tietoisuus on suhde tai suhteiden summa

Buddhalaisen maailmankuvan mukaan tietoisuus syntyy aistiperustan ja vastaavan ilmiön kohdatessa. Esimerkiksi kuuloon liittyvä tietoisuus syntyy kun kyky kuulla kohtaa äänen. Kuudenteen aistiin eli mieleen liittyvä tietoisuus syntyy kun kyky ajatella kohtaa fyysisiä aistikokemuksia. Vertaa tieteellisiin spekulaatioihin edellisessä blogissa…

Tietoisuus, keskus, subjekti siis syntyy potentiaalin ja sopivan herätteen kohtaamisesta. Buddhalaisuus ei tunnista (tietenkään) pysyvää tietoisuutta, vaan tietoisuuden virran. Intuitiivisesti voi ajatella, että tietoisuus tapahtuu.

Tämä keskus koostuu lukemattomista suhteista, on katoava ja vailla itsenäistä olemassaoloa. Ydinsutran mukaan ”tietoisuus itsessään samoin on tyhjää.”

Suhteessa on subjekti ja objekti. Zazenissa objekti, huomion kohde, on kaikki tai ei mitään, mikä on sama asia. (Numerot laskemisessa ovat hyvin lähellä ei-mitään.) Timanttisutrassa Buddha keskittyi siihen mitä hänellä oli edessään. Zazenissa objekti on tuntematon, pysymätön ja vaatii jatkuvaa hereilläoloa. Jos päästän itseni herpaantumaan, mieli välittömästi luo jonkin mielikuvan johon takerrun.

3) 12 Nidanaa, riippuvainen yhtaikaa syntyminen

Tämä on varsin laaja teoria, joka löytyy Abhidharmasta, varhaisesta buddhalaisesta maailmanselityksestä. Aivan lyhyesti, jälleensyntymä tapahtuu seuraavanlaisen ketjun tuloksena:
Tietämättämyys -> mielen rakenteet -> tietoisuus -> mieli-ruumis -> kuusi aistikanavaa -> kontakti aistikohteisiin -> tunne -> kaipaus -> takertuminen -> joksikintuleminen -> syntymä -> vanheneminen ja kuolema.

Nämä syntyvät silmänräpäyksessä toisistaan riippuvaisina. Perättäinen esitysmuoto saattaa osin johtua esim. suullisen perinteen rajoituksista. Tarkemmin Wikipediassa tai Sante-Sensein kirjassa :”Bortom alla begrepp.”

Tätä voi zazenissa hyvin havainnoida.

Elollisen olentona, tietoisuuteni herää vähän väliä. Tietoisena voin aistia ja tunnistaa ilmiöitä. Tämä on 12 nidanan alkuosa.

Voin valita tarkkaavaisen läsnäolon yhä uudelleen. Taikka, riippuen tietämättömyydestäni, mielikuvitus, spekulatiivinen mieli, sisäinen omaa elämäänsä elävä maailman malli saa vallan. Seuraa ajatusprosessin vanheneminen ja lopulta kuolema. Mitä syvemmälle mielikuvamaailmaan antaudun, sitä voimakkaampi on tämä kokemus. Tämä on 12 nidanan loppuosa.

Pienessä mittakaavassa tätä tulee seurattua zazenissa kun palaa harjoitukseen uudelleen ja uudelleen. Suuremmassa mittakaavassa tämä näkyy vaikka retriitillä, kun mieli takertuu johonkin elämää suurempaan kuvitelmaan, makyoon.

Jatkuva jälleensyntyminen ei ole sinänsä hyvä tai paha, oikein tai väärin. Valinta on jokaisen oma. Zazen paljastaa oman tietoisuuden toimintaa, antaa tahdonvoimaa valita ja auttaa elämään tätä elämää tasapainossa.

Tietoisuus evoluution näkökulmasta

Ihmeellistä miten voin tarkkailla paitsi ulkoista maailmaa, myös itseäni… olla tietoinen. Tietoisuuden kokemus on selittämätön. Seuraavassa pohdintaa torstain dharmakeskustelun alustukseksi.

Evoluution näkökulmasta tietoisuus on hyvin tarkoituksenmukaista. Olioille on hyväksi hahmottaa ympäristöä ja reagoida siihen. Hahmontunnistuskyvyn parantuessa ne pystyivät tekemään yhä monimutkaisempia malleja ympäristöstään – ja selviämään olemassaolon kilpailussa.

Mielikuvitus auttaa selviämään yöelämässä.

Näin luonto-ohjelmassa mielenkiintoisen spekulaation. Pienet alkunisäkkäät ajautuivat yöeläimiksi koska päivällä oli vaarallista. Tasalämpöisyys ja karvapeite auttoivat yön kylmässä. Päivällä näkö antaa erittäin hyvän kuvan mitä ympäristössä tapahtuu. Nähtyyn voi reagoida välittömästi, joten aivojen tietojenkäsittely on suoraviivaista. Kun kuulee äänen yöllä, tarvitaankin mielikuvitusta maailman hahmottamiseen, jotta voisi ymmärtää mikä äänen aiheuttaa ja mitä kannattaa tehdä. Siksi ajattelukyky kehittyi monimutkaisemmaksi.

Kykyjen kasvaessa syntyi kyky tunnistaa yksilöitä ja ennakoida sosiaalista toimintaa, sekä kyky tunnistaa itse erillisenä erityisenä yksilönä. Tietääkseni ihmisapinat, papukaijat ja delfiinit tunnistavat itsensä peilikuvastaan. Ainakin toistaiseksi ajattelukyky on ollut eduksi eloonjäämiskamppailussa. Mielenkiintoista myös, että ajattelu on kehittynyt kahdessa toisistaan riippumattomassa evoluution haarassa; papukaijathan polveutuvat dinosauruksista.

Tietoisuutta siis tarvitaan, jotta yksilö pystyisi tekemään hyviä valintoja. Jos en olisi tietoinen vaan esimerkiksi tajuton, elintoiminnot kyllä jatkuisivat mutta en kykenisi kokonaisena yksilönä tekemään päätöksiä.

Tieteellisen selityksen mukaan tietoisuus on siis pitkän tarkoituksenmukaisen kehityksen tulos. Se on hyvin monimutkainen, mutta ei tuonpuoleinen. Tietoisuuden kokemus on kuitenkin sen verran ihmeellinen, että se on esimerkiksi saanut ihmisen uskomaan lajinsa ainutlaatuisuuteen. Ehkäpä tarkoituksenmukaisen kehityksen (eloonjäämisen) sivuvaikutuksena on syntynyt hyvin monimuotoinen tietoisuus, kyky itsensä tunnistamiseen, eksistentiaaliset kysymyksen jne.?

Toinen näkökulma on, miten tietoisuus rakentuu yksilönkehityksen myötä. Kun sikiön aivot ovat riittävän kehittyneitä, ne alkavat tallettaa kokemuksia mikrotarinoiden muodossa. Ensin tallentuu yksinkertaisia aistimussarjoja. Jokaiseen sarjaan liittyy kehollinen kokemus, miellyttävä tai epämiellyttävä. Näin muistiin jääneille kokemuksille syntyy merkitys. Yksinkertaisista kokemussarjoista rakentuu monimutkaisempia, kunnes päädytään ihmisen kykyyn hahmottaa maailmaa ja valita.

Myös psykologian objektisuhdeteoria perustuu minän ja maailman suhteeseen. Vauvan suhde äitiin kasvaa aikuisen suhteeksi ympäröivään maailmaan.

Tietoisuus on luonnollisesti varsin keskeinen ilmiö buddhalaisessa kirjallisuudessa. Wikistä saa esimakua. Muistetaan kuitenkin mitä Buddha sanoi: ”Olen opettanut vain kaksi asia, kärsimyksen ja kärsimyksen päättymisen.”

Palaan huomenna asiaan teemana tietoisuus zenin näkökulmasta.

Zen ei ole Tie

Mikä on se opetus jota tulevaisuuden ja menneisyyden buddhat opettavat?

Siis mikä on totta seuraavassa tai edellisessä universumissa? Sellainen, joka ei ole riippuvainen ihmisen luomista tarkoituksista, käsitteistä tai kulttuureista. Todellinen buddhalainen ei takerru edes buddhalaiseen identiteettiin.

Dharmaportti on avoinna

Äskettäin pohdin tätä erään zeniäisen kanssa. Hän totesi, että harjoittamiseen ei periaatteessa tarvita zeniä. Olen aivan samaa mieltä. Zeniä ei tarvitakaan periaatteessa vaan käytännössä.

Se auttaa raivaamaan aikaa ja tilaa harjoitukselle, ja antaa sille merkityksellisyyttä. Buddha puhui lautasta, joka pitää jättää kun se käy tarpeettomaksi. Sogaku Harada Roshi sanoi myyvänsä vettä joen rannalla. Zen-traditiossa puhutaan dharma-portin läpäisemisestä. Zen-opettaja lupaa pitää porttia pystyssä.

Ei ehkä kannata kiirehtiä hylkäämään lauttaa keskellä virtaa. Voi jäädä vesi juomatta, kun sitä ei enää ostakaan Harada-Roshilta.

Miksi sitten harjoittaa juuri zeniä? Se on henkilökohtainen valinta.

Jälleensyntymä?

Viime torstain dharmakeskustelu jätti mieleeni kaksi kysymystä. Ensinnäkin miksi tämä meteli jälleensyntymästä? Edellyttääkö zenin harjoittaminen uskoa konkreettiseen jälleensyntymään? Toiseksi miten zen auttaa kohtaamaan oman katoavaisuuteni? Enkö voikaan turvautua jälleensyntymän ajatukseen?

itu

Jälleensyntymä?

Ajatus jälleensyntymästä antaa tulkinnan vapauden. Zen-harjoituksen kannalta ei ole keskeistä, mitä minälle kuvitellaan tapahtuvan tulevaisuudessa – saat valita vapaasti mihin uskot. Jos haluat tutkia asiaa, syvenny kysymykseen: ”Mikä jälleensyntyy?”

Samanlainen hämmennys on todennäköisesti vallinnut Buddhan aikoihin. Voimme spekuloida hänen pedagogista ratkaisuaan. Buddha käytti opetuksessaan (tietenkin) vallitsevan hindulaisen kulttuurin käsitteitä, mutta selitti ne dramaattisesti uudella tavalla. Hän myös sovitti opetuksensa kuulijoiden valmiuksiin.

Sielunvaellus kuului vallitsevaan maailmankäsitykseen Buddhan aikana. Sen mukaan sielu, jumalainen kipinä, siirtyy kehosta toiseen, kunnes liittyy Brahmaniin, maailmansieluun. Buddha muutti mielikuvan tästä jatkuvuudesta. Sen sijaan, että olennoilla olisi sielu, atman, ne ovat tyhjiä, anatta.

Sielunvaelluksen sijaan buddhalaisuudessa puhutaan jälleensyntymästä. Jokainen ilmiö syntyy tai on syntymättä uudestaan seuraavassa hetkessä, perustuen vallitseviin olosuhteisiin, karmaan. Menneisyyden seuraukset sekä tulevaisuuden siemenet ovat tässä hetkessä.

2500 vuotta sitten ei myöskään ollut käsitettä prosessi. Jällensyntymä hetkestä hetkeen on ollut nerokas tapa kuvata sitä.

Buddhan nerokkuudella on arvoa tänäänkin.

Mielikuvat minän jatkumisesta ajassa korostavat erillisen minän jatkumista. Tällainen mielikuva voi olla kuolemanjälkeinen elämä tuonpuoleisessa, sielunvaellus toiseen ruumiiseen, taikka fyysisen elämän mittainen kaari, joka päättyy. Kaikki nämä suuntaavat huomion minän jatkuvuuteen ja erillisyyteen.

Tästä näkökulmasta myös elämän projektinhallintaa tekevä ”nykyaikainen ja rationaalinen” ajatteleva mieli toteuttaa sielunvaellusta muistuttavaa mielikuvaa. Ainoastaan seuraavan syntymän tilalla on loppu.

Sen sijaan mielikuva hetkestä hetkeen tapahtuvasta jälleensyntymästä kannustaa hereilläoloon ja kokemuksellisuuteen. Se antaa merkitystä sille mitä on tässä ja nyt. Vaikutan maailmaan ja maailma vaikuttaa minuun joka hetki, olen kaikkea muuta kuin erillinen. Se suuntaa huomion kosketuksissa olemiseen, minän ja maailman yhteyteen, ykseyteen.

Mikä on merkityksellistä sen jälkeen kun kykenen päästämään irti minän jatkumiseen liittyvistä huolista? Minä olen hereillä ja teen valinnan juuri nyt. Sillä on seurauksia! Tekoni jäävät elämään omaa elämäänsä tässä maailmassa. Minkälaisen jäljen sinä haluat jättää?

Buddha erikseen kieltäytyi vastaamasta kysymykseen onko hän olemassa kuoleman jälkeen. Kuolinvuoteellaan Buddha sanoi: ”Olen elämäni aikana opettanut kaksi asiaa, kärsimyksen ja kärsimyksen päättymisen.”

Zen mestarit ovat käyttäneet syntymän ja kuoleman kysymystä hämmentääkseen oppilaita.

Oppilas kysyi mestari Hakuinilta: ”Mitä valaistuneelle tapahtuu kuoleman jälkeen? Entä jos ei ole valaistunut?” Hakuin: ”Miksi minulta kysyt?” Oppilas: ”Olethan zen-mestari” Hakuin: ”Kyllä, mutta en kuollut!”

Oppilas kysyi mestarilta: ”Mihin menet kuoleman jälkeen?” Mestari vastasi: ”Helvettiin.” Oppilas järkyttyi: ”Miten se on mahdollista!” Mestari: ”Kukas niitä piruparkoja sitten auttaisi?”

Roshi Philip Kapleau toi meidän perimyslinjamme Japanista USA:han. Oppilas kysyi häneltä: ”Mikä sinä haluaisit olla seuraavassa elämässä?” Roshi: ”Kiinalainen ravintola.” (Keskustelu tapahtui sesshinin jälkeen kiinalaisessa ravintolassa.)

Entä jos joku toinen jälleensyntyy minuksi? Mikä on minää, mikä toista? Mikä on se, joka jälleensyntyy?

Mestari Mumon kommentoi koania Mu: ”… Kerro siis minulle, mikä on tämä zen-mestarien portti? Vain tämä ”Mu”. Se on zenin portti. Sitä kutsutaan zenin portittomaksi portiksi. Portin läpäisseet eivät ainoastaan näe Joshua selvästi vaan kulkevat käsi kädessä muinaisten mestarien kanssa, näkevät heidät kasvoista kasvoihin, näkevät samalla silmällä ja kuulevat samalla korvalla. Eikö se olisi ihanaa? …”

Yhdistää mieli?

Tulevan torstain dharmakeskustelun aihe on karma ja jälleensyntymä. Tällä kerralla alustuksesta tulee lyhyt ja keskustelusta pitkä.

Katsotaan ehdinkö blogata tuosta aiheesta ennen vai jälkeen keskustelun. Sitä ennen jatkoa blogeille kärsimyksestä ja minästä – miten mieli erehtyy olemassaolosta.

Ajatteleva mieli luo mielikuvan ajasta, jossa tunnistettavat ilmiöt, minä mukaan lukien, jatkuvat. Tästä näkökulmasta nykyhetki on vain kuvitteellinen mitättömän pituinen kohta, jossa tulevaisuus vaihtuu menneisyydeksi. Mieli suorittaa minän projektinhallintaa, elämän käsikirjoituksen toteuttamista. Tietenkin asiat ovat ja menevät toisin. Seuraa kärsimystä.

Kokeva subjektiivinen mieli on kosketuksissa maailmaan kuudella aistilla juuri nyt. Ajattelu on tuo kuudes aisti buddhalaisessa maailmankuvassa. Kokemuksellisesta näkökulmasta aika, mennyt ja tuleva ovat spekulaatioita, epätodellisia.

Itsesäilytysvaisto tai pelko tekevät ajattelusta tärkeää juuri nyt. Tulkitsen kokemukseni subjektiivisen maailmankuvani kautta. Erään tutkimuksen mukaan nisäkkäiden aivot käyttävät joutilaan ajan tutkien vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia, jotka tallentuvat muistojen joukkoon. Sieltä ne saa käyttöön kun tapahtuu jotakin. Haaveilu on siis tarkoituksenmukaista ja hyödyllistä.

Jos suljen muut aistit ja elän ajatuksissani, en ole kosketuksissa todellisuuteen. Mikäli lopetan ajattelun, ja elän vain muiden aistien varassa, kestää hetken ennen kuin jokin tapaturma poistaa geenini evoluutiosta. Molemmat todellisuuden karttelua. Ajattelulla on siis paikkansa. Se on hyvä renki, mutta huono isäntä.

ensotAjatteleva mieli on siis historian kokemuksen tulos, joka elää omaa elämäänsä. Se palaa kosketuksiin maailman kanssa osallistuessaan valintaan tässä hetkessä. Ja kerää seurauksista kokemusta.

Valintojen tekemiseen tarvitaan tekijä, subjekti, keskipiste – tietoisuus. Kokeva mieli. Tietoisuus on tästä näkökulmasta tarkoituksenmukainen ja väistämätön ilmiö. Se on tietoisuuden itsensä, siis minän, näkökulmasta maailman keskipiste. Ilman keskipistettä mieli olisi kooste automaattisia prosesseja elintoimintojen tapaan. Vaikuttaako itsensä kieltäminen tässä valossa jotenkin oudolta?

Varoituksen sana. Saatat kuulla lausahduksia, kuten ”ajattelun lopettaminen”, ”valikoinnista luopuminen” tai ”egon päättyminen”. Ajatteleva mieli tietenkin muodostaa niistä mielikuvia, zen-tavoitteita, zen-suunnitelmia. Ne jos mitkä ovat harhoja! Ei mitään kosketusta todellisuuteen! Ole siis utelias, tutki mistä oikeasti on kysymys, hanki kokemusta. Älä lukitse itseäsi harhaisiin mielikuviin. Buddhakin kokeili askeesia, itsen kieltämistä, ja ymmärsi ettei se ole tie valaistumiseen.

Kun minä olen läsnä, siis kun maailma on läsnä, kaikki kuusi aistia ovat hereillä tässä hetkessä, tasapainossa, rentoina. Mieli on yhtä. Koen, tunnen ja ajattelen. En uneksi, enkä zombiudu. Tätä zazenissa harjoitellaan. Valitsen olla tässä, uudestaan ja uudestaan.

Ainoa asia, jonka todellisuudessa omistan, on valintani juuri nyt.

Mikä rikkaus! Mikä vapaus! Todellinen religio!

Kuka minä olen?

Nyt siis paneudumme maailman merkittävimpään ilmiöön. Minä. Se käsittää noin puolet olemassa olevasta todellisuudesta. Seuraavassa todistus.

Viime blogissani (kannattaa lukea ensin…) puhuin pyörteestä, millä tavoin se on olemassa ja ei. Sama koskee kaikkia ilmiöitä. Minäkin olen pyörre tapahtumien virrassa, karmapyörre. Mielikuvani minästä perustuu ajattelun rajoitteisiin, todellisuudessa olen jotain muuta. En tarkoita mitään erikoista tai tuonpuoleista, ainoastaan että erehdyn.

Mitä siis tarkoitan kun sanon minä? Olenko varpaani? Oleellisesti jotain muuta. Olenko aivoni? Ilmankaan ei pärjäisi, mutta myös muuta. Mieli? Ruumis? Mieli-ruumis? Myös jotain muuta? Kokemushistoriani? Haaveeni? Minä on ilmeisestikin kooste ilmiöitä, hyvin paljon asiayhteydestä riippuen. Esimerkiksi identiteettiäni kuvaa parhaiten mihin ryhmiin liityn.

Entä olenko sama kuin syntyessä? 5 vuoden ikäisenä? Vuosi sitten? Tänä aamuna? Juuri äsken? Entä jos aivovaurion seurauksena persoonallisuus muuttuu, tai muisti katoaa? Tai iän myötä? Atomit, joista keho koostuu vaihtuvat lähes täysin 7 vuoden kuluessa. Mikä on tuo sama? Mikä on vain syntynyt seuraavassa hetkessä melkein samanlaisena? Ajatteleva mieleni hahmottaa minän suhteessa sosiaaliseen ympäristöön. Ulkoisen tarkkailijan objektina olen aivan ilmeisesti karmapyörre!

Myös subjekti minä rakentuu suhteessa maailmaan.

Arkinen tietoisuutemme rakentuu vähitellen mikrotarinoista. Ne ovat rytmin avulla tallentuneita aistimusten sarjoja. Jokaiseen mikrotarinaan liittyy kehollinen kokemus. Olemassa olevia mikrotarinoita käytetään uusien muodostamisessa. Lopulta päädytään esimerkiksi puhuttuun kieleen, sosiaaliseen koulutukseen tai maailmankuvaan. Myös edellisissä kappaleissa mainitut tavat ajatella minää ovat näitä tarinoita, niihinkin liittyy kehollinen kokemus.

Tietoisuutemme siis rakentuu tarinoista, joissa on aina kaksi osapuolta: Havainto ”maailmasta” sekä minän kokemus. Minä on siis maailma, ja maailma on minä. Toista ei ole ilman toista. Nuo keholliset kokemukset arvottavat kohtaamiamme ilmiöitä, ja käytämme niitä valitsemiseen, siis subjektina toimimiseen.

Kiertelevä munkki pysähtyi luostariin joksikin aikaa. Hänen lähtiessään mestari kysyi: ”Näetkö tuon kiven? Onko se mielessä?” Munkki vastasi asianmukaisesti: ”Kyllä on.” Mestari kysyi: ”Miksi raahaat tuollaista painavaa kiveä matkoillasi?” Munkki päätti jäädä luostariin.

Objektisuhdeteoria pohtii yksilönkehitystä suhteessa ympäröivään maailmaan. Vauva toimii ensin vaistonvaraisesti, sitten hahmottaa äidin, muita ihmisiä ja aikuisena tuo objekti on koko maailma. Kun olen vuorovaikutuksessa maailman kanssa, maailmankuvani (jotkut sanovat kulttuuri) selittää tapahtuneen ja antaa sille merkityksen. Näihin kaikkiin tietenkin liittyy kehollinen kokemus.

Tässä yksilönkehityksessä on varhainen vaihe, jossa maailmankuva on vielä epäjatkuva, sirpaleinen ja arvaamaton. Se on äärimmäisen ahdistavaa. Meillä jokaisella on muisto tuosta tilasta ja mieli tekee mitä tahansa välttääkseen tuon ahdistuksen. Subjekti-minän, siis maalimankuvan, hajoaminen on kadotus, totaalinen annihilaatio tai hulluus.

Tarvitsemme maailmankuvan joka on pysyvä, ehjä ja saa jatkuvasti vahvistusta. Siksi maailmankatsomukselliset ja kulttuurilliset asiat ovat ihmisille niin tärkeitä. Siksi uskonnoilla on valtaa. Siksi maailmankuvan muuttuminen pelottaa ja ahdistaa. Siksi ihmiset puolustavat kulttuuriaan äärimmäisin keinoin. Ahdistuksen hallinta on mielen primääri tehtävä.

Pelolla on konkreettinen kohde, opittu tai vaistonvarainen. Pelkoa voi hallita ajattelemalla tai kieltämällä. Tuntematon ja hallitsematon herättävät ahdistusta.

Zazen vahvistaa kohtaamaan ja kestämään pelkoa ja ahdistusta. Zenin maailmankuva on hyvin salliva – on lupa nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat. Kun mieli on riittävän vakaa, siihen jopa kannustetaan.

Zeniäinen! Kuka olet!

Intensiivistä zen meditaatioretriittiä kutsutaan nimellä sesshin. Se tarkoittaa kirjaimellisesti yhdistää mieli. Hmm. religere (yhdistää, eheyttää, parantaa) muinaisessa blogissa!!!

Ahdistuneen mielen harhapolut eivät päättyneet… Yhdistää mieli.