Aihearkisto: Zazen

Kannustavia kirjoituksia. Opastusta harjoitukseen. Pieniä mutta joskus merkityksellisiä vihjeitä.

Suuri tuntematon

Tämä on jatkoa kirjoitukselle Karjuva hiljaisuus ei minkään reunalla.

Ivan Shishkin, "Fallen tree. Siverskaya", 1879.

Ivan Shishkin, ”Fallen tree. Siverskaya”, 1879.

Pieni mieli, ajattelu, mielikuvitus liikkuu ainoastaan tunnetulla alueella. Sen ulkopuolella oleva on käsittämätöntä. Kirjamellisesti. Meri on käsittämätön. Tähtitaivas on käsittämätön. Syntymä on käsittämätön. Kuolema on käsittämätön.

Ihmisellä on tarve tietää ja hallita. Mutta miten voin tietää tai hallita käsittämätöntä? Miten minä, joka olen tietoinen, hereillä, koen tässä hetkessä ja paikassa, voisin olla yhtä tuon suuren tuntemattoman kanssa?

Ajatteleva minä haluaisi hallita kaikkea, samoin kuin omaa kehoa, tietää ja ohjata. Valitettavasti se ei ole mahdollista. Vauvasta lähtien olen joutunut pettymään, kun maailma ei tottele. Hiukan olen oppinut, mutta alitajuinen fantasia elää edelleen.

Käsittämättömän kanssa voi olla kosketuksissa. Olen tunnetun reunalla, suuren tuntemattoman rajalla. Itseasiassa olen koko ajan, jos vain sallin itseni kokea sen. Suuri tuntematon on aika, paikka, tulevaisuus, syvyys. Kun käännän katseeni – suuri tuntematon on toiset ihmiset, koirat, linnut, kaikki tuntevat olennot, myös naapuri tässä zazenkaissa ja läheiset. Lähellä voi olla kaukana.

Zen

Mitä zen on? Tulla paremmaksi tai onnellisemmaksi? Ponnistella kohti omaa ja annettua ideaalia, mielikuvaa?

Olisiko merkityksellisempää kohdata suuri tuntematon? Toinen ihminen? Tässä ja nyt? Löytää rohkeus luopua tunnetusta ja kohdata hallitsematon? Ottaa vastuu siitä mitä valitsen seuraavaksi?

Se on mahdollista vain tässä ja nyt. Muu on mielikuvitusta, fantasiaa, projektiota tunnetusta tuntemattomaan.

Zazen

Zazen on turvallinen aika ja paikka kohdata tuntematon. Vähitellen se osa mielestä, joka on huolissaan, rauhoittuu. Tietenkin mieli läikähtelee; tuntemukset ja olotilat tulevat ja menevät. Zazen rakentaa turvallisen perustan olemiselle.

Pysyttelen tunnetun rajalla, siis tässä paikassa ja hetkessä. Yritän uudestaan, ja uudestaan. Palaan harjoitukseen. Vähitellen mieli rauhoittuu ja kohtaan välittömästi kaiken mikä on. Se paljastuu tälle subjektille hetki hetkeltä ja tässä paikassa. Sokeat halut, pelko ja huoli, vievät jatkuvasi muualle. Mutta mieleni on oppinut palaamaan tähän hetkeen.

Eräänä päivänä olen olemassa toisella tavalla. Minä tapahtuu. Kohtaan välittömästi kaiken mikä on. Kuten Buddhasta kerrotaan Timanttisuutrassa: Heräsi, kävi kerjäämässä, söi, peseytyi, istui ja kohdisti huomionsa siihen mitä hänellä oli edessään.

Surutyö

Tällainen maailmaan liittyminen on mahdollista kun päästän irti itsen erillisyydestä. Annan huolen päättyä.

Kuinka uskallan päästää irti tunnetusta ja turvallisesta? Mitä minulle sitten käy? Erityisesti suhteessa muihin ihmisiin, uskallanko olla haavoittuvainen? Ottaa pettymykset ja luopumisen vastaan.

Tämä on mahdollista, kun päästän irti myös menneestä kivusta. Mieli projisoi menneen tulevaisuuteen, ja tietenkin yrittää välttää kipua. Menneen tuskan käsittelyä kutsutaan surutyöksi. Sen oppiminen, depressiivinen positio, on keskeinen osa varhaista yksilönkehitystä. Sureminen liuottaa krampit aivoista. Sureminen liuottaa menetykseen liittyvää tuskaa ja pelkoa, ja mahdollistaa liittymisen.

Zazen on turvallinen aika ja paikka kohdata myös tuskallinen menneisyys. Sitä tapahtuu väistämättä harjoituksen myötä. Kun mieli hiljenee, menneisyyden traumat putkahtavat tietoisuuteen. Muistijälkiin on hyvä suhtautua kuten muihinkin ilmiöihin, joihin huomio tässä hetkessä kohdistuu. Hyväksyy, ei kiellä, mutta merkityksellisempää kuin jäädä muistoihin ja mielikuvitukseen on kohdata suuri tuntematon, tässä ja nyt. En jää märehtimään, koska seuraava hetki on todellinen ja kiehtova. Tällä tavoin surutyö tapahtuu zazenissa luonnollisesti ja sopivina annoksina. Jos tarpeen, zazenin ulkopuolella voi käyttää kaikkia viisaita keinoja kuten terapiaa.

Tavallista

Muutama päivä sitten olimme koirien kanssa metsässä kävelyllä. Näimme vanhan kaatuneen kuusen, jonka tiheät oksat olivat naavan peitossa. Otin kuusen sisääni. Näin sen vatsallani. Metsässä kävellessäni polku on mieleni sisällä. Ei mitenkään kuohuttavalla tai erinomaisella tavalla, vaan tavallisesti, huolettomana.

”Ei ahdista”

Arska kävi johdannolla 2009. Hän on suunnilleen 50 vuoden ikäinen ja tekee yrittäjänä fyysistä työtä. Arska kuvailee itseään huonoksi oppijaksi. Hänen on vaikea uskoa, kun sanon että harjoitus sujuu hyvin. Tai että hän on keskimääräistä sitkeämpi ja että se näkyy tuloksissa. Hän varmistaa kuulemansa aina moneen kertaan. Monelle muullekin olisi kyllä hyväksi varmistaa kuullun ymmärtäminen yhtä hyvin, kun keskustellaan harjoituksesta.

Arska on joskus käynyt retriitillä ja muutaman kerran kokopäivän meditaatiossa tapaamassa opettajaa. Pitkään istuminen on jo tuskallista hänelle, sillä fyysinen työ on kantanut veronsa. Siitä huolimatta Arska istuu kuitenkin sitkeästi joka päivä suunnilleen tunnin.

”Tämä on vähän niinkuin minun harrastukseni. Joskus tulee istuttua enemmänkin, ja joskus se on vaikeaa, mutta olen yrittänyt istua joka päivä.”

kilpikonna

Kaukoidän kulttuureissa kilpikonna edustaa paitsi pitkää ikää, myös määrätietoisuutta, sitkeyttä – ja onnellisuutta.

Arska ei juurikaan käy zendolla. Hän soittaa minulle kerran pari vuodessa ja kyselee asioita tai raportoi missä mennään. Keskustelemme perusteellisesti harjoituksesta. Aluksi tuli tuttuja kysymyksiä:

”Mitä kun tulee muita ajatuksia? Pitäisikö aina aloittaa ykkösestä?”

”En ole hyvä tässä, mutta olen kuitenkin yrittänyt istua joka päivä. Miten voisin varmistaa että teen tätä oikein?”

Välillä talousasiat ovat ahdistaneet:

”Ahdistaa tosi pahasti. Mutta olen yrittänyt istua säännöllisesti. Se tuntuu vähän helpottavan.”

Eräänä aamuna tulee äärimmäisen liikuttava raportointipuhelu, autosta. Minäkin olen matkalla töihin. Ehkä Arskalla oli kiire päästä jakamaan kokemuksensa:

”Voiko se johtua zazenista kun ei ahdista. Olen koko ikäni ollut ahdistunut, ja se on vaikuttanut moneen asiaan. Yhtäkkiä huomasin, että vaikka yrittäjän talous on epävarmaa, niin enää ei ahdista. ”

”Vaimokin sanoo, että minulle on nykyään helppo puhua kun en räjähdä arvaamatta.”

Viimeisin puhelumme oli noin vuosi sitten, neljä vuotta johdannon jälkeen. Pohdimme mihin suuntaan harjoitus voisi kulkea ja mitä kirjoja olisi tarjolla suomeksi.

Mielessäni ajattelin, että harjoitus alkaa kypsyä luonnollisella tavalla. Kun ahdistus on hellittänyt, niin uteliaisuus ja ihmettely alkaa orastamaan aivan itsestään. Huomio siirtyy omasta hyvinvoinnista siihen, miten liityn tähän maailmaan. Zenin polulla Koan ja Shikantaza -harjoitukset syventävät tätä yhteyttä ja tuovat merkityksellisyyttä elämään.

Kysyin Arskalta luvan tämän tarinan julkaisemiseen, sillä harvakseltaan toteutuva suhteemme on ollut minulle merkityksellinen. Ajattelin myös, että hänen esimerkkinsä kannustaa muitakin harjoittajia epätoivon hetkellä. Hän vastasi:

”Ahdistus on pysynyt poissa. Parin kuukauden lievä ahdistusjakso oli, mutta otin istumisen tehokuurin ja johan helpotti. Lisäksi asioiden turha huolehtiminen on nyt vähäistä verrattuna aiempaan. Ärsytyskynnyskin eri ilmiöille on laskenut ihan rutkasti. Useimmat asiat, joista aiemmin voimakkaasti ärsyynnyin, eivät nykyään juurikaan nosta verenpainetta. Ymmärrän kyllä, että em. seikat eivät ole se varsinainen pointti tässä jutussa, mutta en pane pahakseni vaikka ohessa elämänlaatu paranee.”

Miksi harjoittaa?

Tiivistelmä tieteellisestä tutkimuksesta on, että meditaatio vaikuttaa positiivisesti monella tavalla. Tunteiden säätely paranee, huomiokyky paranee, verenpaine pysyy kurissa, unen laatu paranee, ahdistus vähenee, stressi vähenee, kroonisen kivun sieto paranee jne. Tarkemmin http://en.wikipedia.org/wiki/Research_on_meditation sekä http://en.wikipedia.org/wiki/B._Alan_Wallace

Miksi koira harjoittaa?

Miksi koira harjoittaa?
(Klikkaa suuremmaksi)

Entä sitten? Tupakanpoltto on haitallista. Silti monet polttavat. Liikunta on terveellistä. Oikeasti ihmiset harjoittavat liikuntaa, koska se tuntuu hyvältä. Sama koskee zenin harjoittamista. Valinta perustuu sisäsyntyiseen kokemuksellisuuteen, ei ulkoa annettuihin todisteisiin. Ihminen ensin valitsee intuitiivisesti ja sitten valitsee sopivat rationaaliset perusteet.

Kirja ”Three Pillars of Zen” alkaa motivaation pohdinnalla. Yasutani-Roshi kertoo kiinalaisen Keiho-zenjin luokittelemat viisi erilaista syytä tehdä zazenia. Tässä hyvä linkki (myöhempi lisäys) http://www.wwzc.org/book/begin-here-five-styles-zen

  • Bompu zen – tavallinen zen. Oman hyvinvoinnin lisääminen. Tämä on ainoa jota on voitu tutkia tieteellisesti.
  • Gedo zen – ulkopuolinen tie. Harjoittaa zazenia saavuttaakseen jotakin, joka ei kuulu zen-traditioon. Esimerkiksi suorituskykyä tai tukea toisen uskonnon harjoittamiseen.
  • Shojo zen – Pieni kulkuneuvo. Henkilökohtaiseen vapautumiseen tähtäävä harjoitus.
  • Daijo zen – Suuri kulkuneuvo. Pyrkimys todellisen luontoni oivaltamiseen.
  • Saijojo zen – Korkein kulkuneuvo. Harjoitus ja päämäärä yhdistyvät, se vain tapahtuu.
  • Motivaatiot vaihtuvat ajan ja harjoituksen myötä.

    Zen antaa välineitä kohdata eksistentiaalisia ja uskonnollisia kysymyksiä, jotka voivat olla hyvinkin polttavia:

  • Miten kohtaan sen mitä ei voi tietää tai hallita?
  • Miten kohtaan menetyksen?
  • Miten voin liittyä johonkin itseä suurempaan?
  • Mitä valitsen seuraavassa hetkessä?
  • Neljään valaan kiteytyy buddhalaisen perinteen viisautta monisyisellä tavalla. Ne auttavat myös pohtimaan miksi harjoittaa.

    Vannon, että vapautan lukemattomat olennot.
    Vannon, että näen sokeiden halujen läpi.
    Vannon, että aukaisen rajattomat dharma-portit.
    Vannon, että kuljen Buddhan loputtoman tien.

    Hakuin-zenjin ylistyslaulu zazenille on kirjoitettu kansanlaulun säveleen 1600-luvulla. Se on runollinen kiteytys zenin polusta ja lupaus siitä millaista kokemuksellisuutta harjoittamisesta voi seurata.

    Aikojen alusta
    ovat kaikki olennot buddhia.
    Kuten vesi ja jää,
    ilman vettä ei jäätä,
    ulkopuolellamme ei buddhia.
    Niin lähellä on totuus,
    vaikka etsimme kaukaa,
    kuten se, joka seisoo vedessä
    ja huutaa: ”Minun on jano!”.
    Kuten rikkaan perheen lapsi,
    joka kerjäläisenä vaeltaa,
    kierrämme loputtomasti
    kuutta maailmaa.

    Kärsimysten syy on egoharha.
    Olemme kulkeneet pimeää polkua
    pimeydestä pimeyteen.
    Kuinka voimme vapautua
    syntymästä ja kuolemasta?

    Portti vapauteen on zazen-samadhi –
    vertaansa vailla, ylittämätön,
    puhdas Mahayana.

    Ohjeiden noudattaminen,
    katumus ja anteliaisuus,
    loputtomat hyvät teot
    ja oikea elämäntapa
    kaikki syntyvät zazenista.

    Yksi aito samadhi hävittää pahuuden,
    puhdistaa karman ja poistaa esteet.
    Missä silloin ovat pimeät harhapolut?
    Puhtaan lootuksen maa ei ole kaukana.
    Joka kuulee tämän totuuden
    kiitollisin ja nöyrin mielin,
    ylistää sitä, ottaa sen omakseen
    ja harjoittaa sen viisautta,
    saa ääretöntä siunausta
    ja loputtomat ansiot.

    Ja jos käännymme sisäänpäin
    ja näemme oikean luontomme:
    Todellinen Itse on ei-itse,
    oma Itse on ei-itse,
    niin ylitämme egon
    ja nokkelat sanat.
    Silloin aukeaa syyn ja seurauksen
    ykseyden portti.
    Ei kahtena eikä kolmena,
    vaan suoraan eteenpäin kulkee Tie.

    Muoto on nyt ei-muoto,
    vaikka menemme ja tulemme
    emme koskaan poistu kotoa.
    Ajatus on nyt ei-ajatus,
    tanssimme ja laulumme ovat Dharman ääni.

    Kuinka korkea
    on rajattoman samadhin taivas!
    Miten kirkas ja kuultava
    viisauden kuutamo!

    Mitä on ulkopuolellamme,
    mitä meiltä puuttuu?
    Nirvana on avoinna silmiemme edessä.
    Tämä maa, jolla seisomme
    on puhtaan lootuksen maa
    ja juuri tämä ruumis on buddha.

    Miksi siis valitsen harjoituksen?

    En tiedä. Se vain tapahtuu. Jotenkin jalat vievät tyynylle ja keho-mieli hakeutuu kohti harjoitusta.

    Shibayaman Mumonkan

    Tämä ei ole kirja-arvio, vaan rakkaudentunnustus. Zenkei Shibayaman ”Zen Comments on Mumonkan” on ollut minulle käänteentekevä kirja. Se on edelleen ylivertaisesti paras zenistä kirjoitettu kirja, kristallinkirkas lähde. Sen lempeä ja taidokas ilmaisu asettaa tarjolle vuosisatojen kokemuksen, huolellisesti kiteytettynä, taidolla joka seuraa 50 vuoden opetustyöstä.

    Junamatkan seuralainen, risaiseksi selattu.

    Olen joskus jo maininnutkin, että sain tämän kirjan veljeltäni, joka oli ostanut sen divarista. Painos oli loppu, ja kirja oli itseasiassa harvinaisuus.

    Jo lukiessani Mumonkania ensimmäistä kertaa kiinnitin huomiota kuinka kauniisti kappaleet on muotoiltu. Niissä on kerronnallinen kaari, joka välittää hallitun viestin. Näin, vaikka en yleensä kiinnitä kielellisiin asioihin huomiota.

    Kirjassa esitellään Mumonkan, klassinen kokoelma koaneja, zen-paradokseja. Tämän kirjan erityinen arvo ovat teishot, opetuspuheet, joissa Shibayama kommentoi jokaista koania, kuinka niitä käytetään harjoituksessa, ja kuinka ne liittyvät zen-traditioon. Olen kääntänyt näytteeksi ensimmäisen koanin ”Mu”.

    Shibayamasta henkilönä löytyi ainoastaan muistokirjoitus, josta ote alempana. Shibayaman oppilas Keido Fukushima jatkoi opettajansa jalanjäljillä, harjoitti kalligrafiaa ja teki opetusmatkoja USAhan. Jeff Shore oli puolestaan Fuksuhiman oppilaana 80-luvulta, ja on ilmeisesti ensimmäinen länsimainen, joka on käynyt läpi 25 vuotisen Rinzai-zen koulutuksen japanilaisessa luostarissa.

    Tässä ote Shibayaman yliopistoluennolle osallistuneen kertomus:

    Personal encounter…”University of California, on the occasion of his first visit to the U.S. (1965)

    The Abbot was an exceptional individual, and if I have ever met a human being whom I considered to be fully enlightened, it was he. One of the extraordinary things about his persona was that, when he was not doing anything, just sitting, for example, he appeared not to be present, at all, like a dead log. When he spoke, however, light seemed to suddenly burst from him, flooding the room, and one could sense his entire being fully there. But it was his laughter that impressed me the most, a deep, resonate sound that was full of humanity, and seemed to issue from the depths of being itself.”

    Kapleaun perimyslinjan perustaja Sogaku Harada Roshi on ollut Shibayaman opettajan opettajan oppilaana ja saanut tältä Inkan eli tunnustuksen oivalluksesta ja luvan opettaa.

    Mikä zenissä on se johon rakastuin? Mikä juuri tässä kirjassa osui kohdalleen?

    ”Se on tässä.”

    Shibayamalla on yksi viesti. Hän kertoo suoraan, yhä uudelleen, että jokaisen on itse mahdollista päästä äärettömän äärelle, ja olla yhtä sen kanssa. Tässä. Myös minun.

    Ei niin, että joku sanansaattaja kertoisi miten asiat ovat. Ei niin, että suggeroisin itseni uskomaan johonkin viestiin. Shibayama erottaa zen-buddhalaisen tradition zen-kokemuksesta. Ensimmäinen on sormi, toinen on kuu.

    Tätä olin etsinyt 20-vuotiaasta lähtien.

    Todellisuuden kohtaaminen on yksilölle äärimmäisen merkityksellistä. Absoluuttisesta näkökulmasta se on merkityksetöntä, yhtä hyvä kehityskulku kuin mikä muu tahansa. Ainoastaan sisäsyntyinen motivaatio saa oikeasti syventymään suureen kysymykseen. Siksi valinta on sinun.

    Shibayama pitää kiinni tästä periaatteesta ja taluttaa isoäidillisellä lempeydellä lukijan kohtaamaan suuren tuntemattoman. Yhä uudestaan ja uudestaan, erilaisten tarinoiden kautta, lisäten yksityiskohtia ja merkityksiä. Hän näyttää, kuinka traditio auttaa suuren kysymyksen äärellä.

    ”Elämä on uni,
    ei koska se olisi valheellista,
    vaan koska se on todellisempaa
    kuin miltä näyttää.”

    — Taolainen sanonta

    Japanilaista opetustyyliä on kritisoitu siitä, että se ei ”sovi” länsimaalaisille. Ehdottomat mieli- ja kielikuvat otetaan kirjaimellisesti ja niistä saadaan suorituspaineita. Länsimaista rakkaudesta kertovaa kirjallisuutta voisi kritisoida samoin perustein.

    Zenillä voi olla hyödyllisiä seurauksia, esimerkiksi keskittymiskyvyn paraneminen tai hyväksyvä läsnäolo. Mutta rakastuminen mullistaa elämän.

    Hyötynäkökulmaan liittyy ehdollinen toiminta. Ehkä jos. Sitten kun. Rakkaus on ehdotonta, siis ei-ehdollista.

    Jeff Shoren ”THIS is not a state of mind” ilmeisestikin demonstroi tapaa, kuinka japanilaiset roshit puhuvat. Viesti resonoi hyvin Shibayaman Mumonkan -kirjan kanssa.

    Rakastumiseen liittyy idealisaatiota ja unelmia. Ne ovat käyttövoimaa, motivaatiota pitkälle rakentavalle suhteelle. Tradition kokemus, opettaja sekä kokeneet harjoittajat ovat suureksi avuksi, kun jalostaa näitä unelmia todellisuudeksi.

    Zen liitetään moneen käytännölliseen ilmiöön. Tarjolla on mindfulness, zen ja psykologia, zen ja hyväntekeväisuus. Hyvä niin. Haluan muistuttaa zenin alkuperäisestä viestistä, oivalluksesta, kärsimyksen päättymisestä. Ettei kuitenkin kävisi kuten joululaulussa: ”Laps hankeen hukkuu, unhoittuu.”

    Sumiko Kudo oli Shibayaman kääntäjä. Tämä ote muistokirjoituksesta selittää osaltaan miksi kirjasta tuli niin vaikuttava.

    ”Though busy as Chief Abbot over some five hundred Zen temples, for three years he worked at this translation, concentrating on the work during winter months on the island of Hawaii, and for a month in summer in the mountains of Japan. Together with the Hekigan-roku, the Mumonkan has been studied and treasured by Zen students as an authentic text for training. There are many books about Zen in English, but no translations of classic Zen texts with Zen masters’ comments have so far been available in English. We worked on it day and night. Ambiguous or random translations would never do, a grasp of every sentence, and every word, was required. It was like having sanzen (Zen interview) with Roshi everyday. What makes Zen Comments on the Mumonkan most significant is Shibayama Roshi’s own teisho on each koan and on Master Mumon’s commentary. He could not give the usual teisho he would give to the monks at a Japanese monastery using traditional Zen terms. Readers would mostly be American students, highly intelligent but with a completely different cultural background and way of thinking. His constant concern was how Zen could be correctly transmitted to such readers. The work lamp burned until after midnight. Often, I would wake up after a few hours and find the light on in his room. Quietly opening the door, I would see him already working at his desk at three or four o’clock in the morning. The three winters we went to Hawaii he did not go out for sightseeing even once. The best I could manage was to take him out for an hour walk in the evenings.

    The manuscript of Zen Comments on the Mumonkan was completed in January 1973, with the unstinting help of Dr. Morgan. Receiving the first copy of the beautifully completed book in May 1974, Shibayama Roshi looked happy, and said, ”It turned out nicely. This will be the greatest work of my life. I am grateful for all who helped me to complete it.” Soon after this, he was taken ill and had to be moved into a hospital in Kyoto. In June he underwent two emergency operations, but to the great dismay of his disciples and friends, he passed away on August 29th, 1974, at the age of eighty.

    Shibayama Roshi was certainly a great man, and uniquely so. Yet he was an ”ordinary man,” who attained his Zen personality only after long and diligent training, an example showing that a man actually can live a life of prajna (wisdom) and karuna (compassion).”

    Harjoita 84 000 ihohuokosellasi

    Minulta kysytään usein daisanissa kuinka onnistuisi pitämään harjoituksesta kiinni ja syventämään sitä. Lähes jokaisella johdannolla kysytään mitä tehdä, kun mieli laskee hengityksiä ja sujuvasti pohdiskelee muita asioita samaan aikaan.

    Asiat ovat hyvin ja oikein juuri näin. On harhaluulo, että zen-meditaatiossa pyrittäisiin tyhjentämään mieli ajatuksista. Vain tajuttomalla ei ole ajatuksia. Zazenin tarkoituksena on olla yhtä maailman kanssa, ja maailmassa tapahtuu koko ajan.

    Jos auto ajaa ohi ja kuulen äänen, mielessä liikkuu mielikuva. Kun ääni häipyy, mielikuvakin häipyy. Alitajuisen impulssit aiheuttavat mielikuvia, jotka nekin häipyvät aikanaan. Harjoituksen tekemiseen liittyy mielikuvia. Se, mikä harjoituksen myötä vaimenee on sisäinen dialogi, assosiaatioiden ketju.

    Chien-chih Seng-tsan lausui: ”Ajatuksia tulee ja menee, mutta niitä ei pidä pyytää teelle.”

    Hetkiä Zengårdenissa. Kuvaus ja leikkaus Timo Teräväinen. 1:28 min.

    Itseasiassa, jos pyrkii poistamaan ajatuksia, vain lisää niitä.

    Mitä sitten voi tehdä?

    Zazenissa suunnataan aktiivisesti huomio yhteen asiaan, laskemiseen, hengitykseen, kysymykseen tai ei mihinkään erityiseen.

    Ihmisen mieli on nerokkaan tarkoituksenmukainen. Se suuntaa automaattisesti huomion siihen mikä on tärkeää.

    Harjoitus kasvaa tärkeämmäksi, kun sitä tekee. Erityisesti yhteinen zazen muiden samanhenkisten kanssa luo merkitystä. Zen-kirjojen lukeminen tai zenistä puhuminen eivät välttämättä hiljennä mieltä, mutta tekevät harjoituksesta merkityksellistä. Lukeminen yksin ei siis riitä, mutta tukee zazenia.

    Huomion ylläpito ja suuntaaminen on aktiivista ja väsyttävää työtä. Tämä pätee myös arjessa eikä ainoastaan zazenissa. Säännöllinen zazen auttaa tässäkin kasvattamalla keskittymiskuntoa.

    Zazen on yllättävän fyysinen harjoitus. Teen keskittymistyötä koko olemuksellani. Suuntaan aktiivisesti huomiotani myös keholla, kehontietoisuudella. Se miltä minä tunnun tässä ja nyt tekee työtä. Jos unohdan kehoni ja päästän sen jähmettymään yhteen asentoon, niin kehontietoisuus nukahtaa. Ja samantien mieli ryhtyy uneksimaan, haaveilemaan, käymään dialogia ja kokemaan harhoja, makyoita.

    Minulla kesti turhan pitkään, ennenkuin opin arvostamaan mestari Mumonin lempeää ja tiivistä ohjetta koanin ”Mu” kommentissa:

    ”Silloin keskity tähän ”Mu”:hun 360 luullasi ja 84000 ihohuokosellasi ja tee koko ruumiistasi yksi mahtava kysymys.”

    Vannomalla paras

    Neljä valaa ja kolme kumarrusta lienee useimmin toistuvia rituaaleja traditiossamme. Ne tapahtuvat ohjatun zazenin jälkeen ja sesshinillä neljä kertaa päivässä. Ne on ehkä otettu Avatamsaka Sutrasta. Tai sitten valat ovat olleet sutran rakennusaineita.

    Neljässä valassa siis resitoidaan kolme kertaa:

    Vannon että vapautan lukemattomat olennot
    Vannon että hävitän loputtomat sokeat halut
    Vannon että läpäisen rajattomat dharmaportit
    Vannon että saavutan buddhan suuren tien.

    Ne ovat kova juttu ja niin on tarkoituskin. Yleensähän suomalainen vannoo vain kostoa. Tai sotilasvalan.

    Perinteisessä muodossa valojen jokaisella rivillä on äärettömän suuri haaste: lukematon, loputon, rajaton. Ilmeisestikin kyseessä ei ole realistinen ja vaatimaton suunnitelma. Tarkoitus ei ole käydä kauppaa mahdollisella, vaan muistuttaa äärettömästä.

    Portti ja suuri tie

    Valat on mahdollista toteuttaa vain jokahetkisellä valinnalla, olemalla hereillä. Matkaa on ikuisesti. Otan askelen, koska rakastan kävelemistä. Valat muistuttavat mihin suuntaan otan askelen. Tämä on puhdasta antamista.

    Valojen jälkeen tehdään kolme polvikumarrusta alttaria kohti. Alttarin buddhapatsas on ulkoinen symboli minun mahdollisuudelleni olla hereillä. Zen ei tunnista mitään ulkopuolista tahoa, jota kumarrettaisi. Kumartaminen tekee hyvää egolle. Se tekee hyvää selällekin istumisen jälkeen.

    Jos valat tuntuvat liian rankoilta, miten olisi:

    Haaveilen, että voisin jonkun joskus ehkä vapauttaa
    Saattaisin jostain ikävästä halusta luopuakin
    Toivon, että opettaja kertoisi minulle oikeat vastaukset
    Ihailen kooovasti Buddhan suuuurta tietä.