Kuka minä olen?

Nyt siis paneudumme maailman merkittävimpään ilmiöön. Minä. Se käsittää noin puolet olemassa olevasta todellisuudesta. Seuraavassa todistus.

Viime blogissani (kannattaa lukea ensin…) puhuin pyörteestä, millä tavoin se on olemassa ja ei. Sama koskee kaikkia ilmiöitä. Minäkin olen pyörre tapahtumien virrassa, karmapyörre. Mielikuvani minästä perustuu ajattelun rajoitteisiin, todellisuudessa olen jotain muuta. En tarkoita mitään erikoista tai tuonpuoleista, ainoastaan että erehdyn.

Mitä siis tarkoitan kun sanon minä? Olenko varpaani? Oleellisesti jotain muuta. Olenko aivoni? Ilmankaan ei pärjäisi, mutta myös muuta. Mieli? Ruumis? Mieli-ruumis? Myös jotain muuta? Kokemushistoriani? Haaveeni? Minä on ilmeisestikin kooste ilmiöitä, hyvin paljon asiayhteydestä riippuen. Esimerkiksi identiteettiäni kuvaa parhaiten mihin ryhmiin liityn.

Entä olenko sama kuin syntyessä? 5 vuoden ikäisenä? Vuosi sitten? Tänä aamuna? Juuri äsken? Entä jos aivovaurion seurauksena persoonallisuus muuttuu, tai muisti katoaa? Tai iän myötä? Atomit, joista keho koostuu vaihtuvat lähes täysin 7 vuoden kuluessa. Mikä on tuo sama? Mikä on vain syntynyt seuraavassa hetkessä melkein samanlaisena? Ajatteleva mieleni hahmottaa minän suhteessa sosiaaliseen ympäristöön. Ulkoisen tarkkailijan objektina olen aivan ilmeisesti karmapyörre!

Myös subjekti minä rakentuu suhteessa maailmaan.

Arkinen tietoisuutemme rakentuu vähitellen mikrotarinoista. Ne ovat rytmin avulla tallentuneita aistimusten sarjoja. Jokaiseen mikrotarinaan liittyy kehollinen kokemus. Olemassa olevia mikrotarinoita käytetään uusien muodostamisessa. Lopulta päädytään esimerkiksi puhuttuun kieleen, sosiaaliseen koulutukseen tai maailmankuvaan. Myös edellisissä kappaleissa mainitut tavat ajatella minää ovat näitä tarinoita, niihinkin liittyy kehollinen kokemus.

Tietoisuutemme siis rakentuu tarinoista, joissa on aina kaksi osapuolta: Havainto ”maailmasta” sekä minän kokemus. Minä on siis maailma, ja maailma on minä. Toista ei ole ilman toista. Nuo keholliset kokemukset arvottavat kohtaamiamme ilmiöitä, ja käytämme niitä valitsemiseen, siis subjektina toimimiseen.

Kiertelevä munkki pysähtyi luostariin joksikin aikaa. Hänen lähtiessään mestari kysyi: ”Näetkö tuon kiven? Onko se mielessä?” Munkki vastasi asianmukaisesti: ”Kyllä on.” Mestari kysyi: ”Miksi raahaat tuollaista painavaa kiveä matkoillasi?” Munkki päätti jäädä luostariin.

Objektisuhdeteoria pohtii yksilönkehitystä suhteessa ympäröivään maailmaan. Vauva toimii ensin vaistonvaraisesti, sitten hahmottaa äidin, muita ihmisiä ja aikuisena tuo objekti on koko maailma. Kun olen vuorovaikutuksessa maailman kanssa, maailmankuvani (jotkut sanovat kulttuuri) selittää tapahtuneen ja antaa sille merkityksen. Näihin kaikkiin tietenkin liittyy kehollinen kokemus.

Tässä yksilönkehityksessä on varhainen vaihe, jossa maailmankuva on vielä epäjatkuva, sirpaleinen ja arvaamaton. Se on äärimmäisen ahdistavaa. Meillä jokaisella on muisto tuosta tilasta ja mieli tekee mitä tahansa välttääkseen tuon ahdistuksen. Subjekti-minän, siis maalimankuvan, hajoaminen on kadotus, totaalinen annihilaatio tai hulluus.

Tarvitsemme maailmankuvan joka on pysyvä, ehjä ja saa jatkuvasti vahvistusta. Siksi maailmankatsomukselliset ja kulttuurilliset asiat ovat ihmisille niin tärkeitä. Siksi uskonnoilla on valtaa. Siksi maailmankuvan muuttuminen pelottaa ja ahdistaa. Siksi ihmiset puolustavat kulttuuriaan äärimmäisin keinoin. Ahdistuksen hallinta on mielen primääri tehtävä.

Pelolla on konkreettinen kohde, opittu tai vaistonvarainen. Pelkoa voi hallita ajattelemalla tai kieltämällä. Tuntematon ja hallitsematon herättävät ahdistusta.

Zazen vahvistaa kohtaamaan ja kestämään pelkoa ja ahdistusta. Zenin maailmankuva on hyvin salliva – on lupa nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat. Kun mieli on riittävän vakaa, siihen jopa kannustetaan.

Zeniäinen! Kuka olet!

Intensiivistä zen meditaatioretriittiä kutsutaan nimellä sesshin. Se tarkoittaa kirjaimellisesti yhdistää mieli. Hmm. religere (yhdistää, eheyttää, parantaa) muinaisessa blogissa!!!

Ahdistuneen mielen harhapolut eivät päättyneet… Yhdistää mieli.

5 thoughts on “Kuka minä olen?

  1. Jani

    Hei Aatu,
    Zen eroaa theravada buddhlaisuudesta siten, että Zenissä pyritään irrottautumaan käsitejärjestelmästä. Tällä tarkoitetaan kaikkia mielen rakentamia käsitteitä kuten kokemukset, odotukset, tunteet, ennakkoluulot ja jopa kieli. Zazen-harjoitus eroaa meditaatiosta siten, että meditaatiossa pyritään usein keskittämään mieli myötätuntoon tai ”rakkaudellisiin ajatuksiin.”

    Zenin tai zazenin näkökulmasta käsite- tai luokittelujärjestelmät, ja tunteet kuten viha ja rakkaus, ovat tarpeettomia. Ei ole syytä luokitella luontoa, koska jokainen makro- ja mikrokosmoksen objekti ja hetki ajassa on yksilöllinen. Ilman vihaa ei ole rakkautta eikä ole absoluuttista vihaa eikä absoluuttista rakkautta, joten ei ole olemassa oikeaa rakkauden astetta. Ei ole mitta-asteikkoa eikä ole tarpeenkaan.

    Toisaalta, mitä kirjoitin juuri, se on tarpeetonta, koska se on mielen tulos ja käytin kirjaimia, sanoja, jotka kuuluvat samaan käsitejärjestelmään.

  2. Ari Tikka Kirjoittaja

    Hei Aatu,

    iloisuus helpottaa harjoittamista aikalailla Tunteet kuitenkin tulevat ja menevät. En haluaisi luoda mielikuvaa, että pitää olla iloinen voidakseen valaistua. Kuten edellä sanoin, zen-harjoituksen ohessa voi tehdä mitä hyväksi katsoo.

    Yleistyksenä voisi sanoa, että japanilaiseen kulttuuriin kuuluu kova tunteiden kontrolli, joka on periytynyt myös länsimaiseen zen-kulttuuriin. Ei kuitenkaan ole olemassa yhtä zeniä. Opettajat, harjoittajat ja paikalliset ryhmien kulttuurit ovat erilaisia. Opettaja-oppilassuhteet ovat erilaisia. Surullista, että Mitsunen löysi apua noin myöhään.

    Monilla on mielikuva ankarasta samurai-zenistä, joka näkyy ankaruutena itseä kohtaan ja ulkomuodossakin. Minullakin valitettavasti on siilitukka, mutta vain koska kyllästyin poninhännän hoitamiseen enkä jaksa käydä parturissa.

    Minun kokemukseni mukaan zen paljastaa millainen todella olen. Sieltä voi paljastua masennustaipumus, vanhoja traumoja, aggressiivisuutta tai myötätuntoa. Kun haluan mennä harjoituksessa syvemmälle, en halua takertua pieniin vaikeuksiin. Suuret on pakko selvittää ennenkuin on mahdollista päästä harjoituksessa eteenpäpäin. Siksi ymmärrän sekä tuota opettajaa, että oppilasta.

    En suosittele tekemään päätöksiä tai johtopäätöksiä yleistysten perustella. Paitsi, että kannattaa olla vuorovaikutuksessa ja välttää jäykistymistä; keskustella opettajan ja muiden harjoittajien kanssa, käydä dokusanissa tai daisanissa, hankkia tietoa, keskustella ammattiauttajien kanssa, mennä terapiaan, hankkia elämä. Zen ei ole elämän tarkoitus, zenin tarkoitus on auttaa elämään.

    Ari

    PS. Kiitos linkistä hienoon artikkeliin

  3. aatu

    Hmm, Buddha kuitenkin sanoi ilon olevan yksi valaistumiseen johtavista asioista ja siksi luulisin sen olevan todella tärkeä asia harjoituksessa. Mietin tätä koska luin artikkelin eräästä zen mestarista joka oli sairastunut masennukseen ja haki apua psykoterapiasta.

    http://www.nytimes.com/2009/04/26/magazine/26zen-t.html

    Hänellä on dharman siirto soto ja rinzai koulukunnista ja hän sanoi:

    ”There’s a suppression of anger in Zen, which is another kind of alienation.” Ja ”The advice he’d gotten in 1987 from a Zen teacher who said, “What you need to do, Lou, is put aside all human feelings.”

    Ja ajattelin että voiko zen tavallaan johtaa siihen että menneisyyden traumat voivat jäädä käsittelemättä (kuten haastatelulla tyypillä), koska zenissä painotetaan niin paljon nykyhetkeen keskittymistä. Tuon artikellissa olevan miehen ”zen-nimi” muuten on Mitsunen – Now-Mind.

    Harjoitan kyllä itsekin zazenia ja koen sen olevan oikein hyödyllinen harjoitus 🙂

  4. Ari Tikka Kirjoittaja

    Hei Aatu,

    zen ei anna ihannetta, jollaiseksi tulemista ihmisen sitten pitäisi harjoitella. Esimerkiksi metta bhavana (rakastavan myötätunnon harjoittelu) tai autuuteen pyrkiminen ovat tällaista. Zenin näkökulmasta mielentilat ovat sivuvaikutuksia. Harjoitukseen keskittyminen tuottaa joskus autuuden tunnetta tai positiivisuutta, joskus saattaa käydä päinvastoin. Mielentilat tulevat ja menevät.

    Toisaalta zen ei kiellä tekemästä minkä näkee oikeaksi. Jos minä huomaan olevani ärtynyt tai muuten paha ihminen, saan tietenkin harjoitella olemaan toisella tavalla. Samoin kuin nälkäinen syö, tai hento ryhtyy harrastamaan voimailua.

    Zen kannustaa tutkimaan kuinka asiat ovat. Vielä syvemmin. Zen luottaa siihen, että kyllin syvällinen oivallus aikanaan tuottaat hyviä mielentiloja ja tekoja, niitä ei erikseen harjoitella. Oivallus tai valaistuminen on jotain syvempää, se liittyy enemmän syihin kuin seurauksiin.

    Ari

  5. aatu

    Zenissä tunnutaan painottavan paljon todellisuutta ja tietoisuutta koskevia kysymyksiä, kun taas theravada buddhalaisuudessa käsitellään enemmän tunteita. Mikä rooli esimerkiksi autuuden (bliss) kehittämisellä ja positiivisella mielellä on zenissä?

Haluatko kommentoida?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s