Alkuteoksen kansikuva

Millaisten vaiheiden kautta tähän on tultu?

Kun olin harjoittanut muutamia vuosia kävimme perheen kanssa Zengårdenissa. Sensei mainitsi ohimennen Floran, ja kiinnostuin heti. Zengårdenin kirjastosta löytyi vanha kulunut vihkonen, jonka luin samantien. Kun tekstiäkään ei ollut liikaa, kirja oli mahdollista kääntää.

Seuraavaksi lähdin etsimään julkaisuoikeuksia. Flora viittasi kirjassaan Los Angelesiin, joten lähetin sähköpostia LA Zen Centeriin. Tässä vastaus 7.11.2001:

Dear Ari Tikka,

Zen Center of Los Angeles owns the copyright for “An Experience of Enlightenment.” It will appear again in English in a combined Zen book we are publishing through Wisdom Publications.

Flora Eko Courtois was a founding member of ZCLA. She was not a resident, but lived in Santa Barbara, CA, about 1-1/2 hour drive from here. She died February 14, 2000–alert and sharp as can be in her early 80s. She would be most thrilled that you are being inspired by her experience.

For your purposes, you have permission to translate it into Finnish. Please let me know how it goes. I wish you and your group the very best.

In Dharma,
Wendy Egyoku Nakao
Abbot and Head Teacher

Tein suurimman osan käännöstyöstä junassa työmatkalla. Onneksi kieli oli selkeää ja helposti käännettävää. Apunani oli muutamia Zen Centerin harjoittajia. Heistä haluan erityisesti mainita Raija Raumanin, joka toimi kääntäjänä patenttitoimistossa. Häneltä tuli hyvin tarkkoja merkitysten säilymiseen liittyviä huomioita. Vaimoni Marja tarkisti tekstiä moneen kertaan. Joistakin yksityiskohdista väiteltiin kovastikin. Minä kuitenkin tein lopulliset valinnat ja olen siis vastuussa virheistä.

Käännöksen kansi

Painokseksi päätettiin muistaakseni 600 kpl, joista parinsadan myynnillä katettaisiin kustannukset. Kun aikanaan hain loput Zen Centerin käännöspalkkiosta, 80 vapaakappaletta, hän oli hyvin iloisesti yllättynyt menekistä. Painos on ollut loppu jo jonkin aikaa, ja meillä on zendossa tusinan verran myyntikappaleita jäljellä. Ehkäpä nekin ovat joskus 300 dollarin keräilyharvinaisuuksia.

Asiat ovat hyvin ja oikein juuri näin. On harhaluulo, että zen-meditaatiossa pyrittäisiin tyhjentämään mieli ajatuksista. Vain tajuttomalla ei ole ajatuksia. Zazenin tarkoituksena on olla yhtä maailman kanssa, ja maailmassa tapahtuu koko ajan.

Jos auto ajaa ohi ja kuulen äänen, mielessä liikkuu mielikuva. Kun ääni häipyy, mielikuvakin häipyy. Alitajuisen impulssit aiheuttavat mielikuvia, jotka nekin häipyvät aikanaan. Harjoituksen tekemiseen liittyy mielikuvia. Se, mikä harjoituksen myötä vaimenee on sisäinen dialogi, assosiaatioiden ketju.

Chien-chih Seng-tsan lausui: “Ajatuksia tulee ja menee, mutta niitä ei pidä pyytää teelle.”

Hetkiä Zengårdenissa. Kuvaus ja leikkaus Timo Teräväinen. 1:28 min.

Itseasiassa, jos pyrkii poistamaan ajatuksia, vain lisää niitä.

Mitä sitten voi tehdä?

Zazenissa suunnataan aktiivisesti huomio yhteen asiaan, laskemiseen, hengitykseen, kysymykseen tai ei mihinkään erityiseen.

Ihmisen mieli on nerokkaan tarkoituksenmukainen. Se suuntaa automaattisesti huomion siihen mikä on tärkeää.

Harjoitus kasvaa tärkeämmäksi, kun sitä tekee. Erityisesti yhteinen zazen muiden samanhenkisten kanssa luo merkitystä. Zen-kirjojen lukeminen tai zenistä puhuminen eivät välttämättä hiljennä mieltä, mutta tekevät harjoituksesta merkityksellistä. Lukeminen yksin ei siis riitä, mutta tukee zazenia.

Huomion ylläpito ja suuntaaminen on aktiivista ja väsyttävää työtä. Tämä pätee myös arjessa eikä ainoastaan zazenissa. Säännöllinen zazen auttaa tässäkin kasvattamalla keskittymiskuntoa.

Zazen on yllättävän fyysinen harjoitus. Teen keskittymistyötä koko olemuksellani. Suuntaan aktiivisesti huomiotani myös keholla, kehontietoisuudella. Se miltä minä tunnun tässä ja nyt tekee työtä. Jos unohdan kehoni ja päästän sen jähmettymään yhteen asentoon, niin kehontietoisuus nukahtaa. Ja samantien mieli ryhtyy uneksimaan, haaveilemaan, käymään dialogia ja kokemaan harhoja, makyoita.

Minulla kesti turhan pitkään, ennenkuin opin arvostamaan mestari Mumonin lempeää ja tiivistä ohjetta koanin “Mu” kommentissa:

“Silloin keskity tähän “Mu”:hun 360 luullasi ja 84000 ihohuokosellasi ja tee koko ruumiistasi yksi mahtava kysymys.”

Neljässä valassa siis resitoidaan kolme kertaa:

Vannon että vapautan lukemattomat olennot
Vannon että hävitän loputtomat sokeat halut
Vannon että läpäisen rajattomat dharmaportit
Vannon että saavutan buddhan suuren tien.

Ne ovat kova juttu ja niin on tarkoituskin. Yleensähän suomalainen vannoo vain kostoa. Tai sotilasvalan.

Perinteisessä muodossa valojen jokaisella rivillä on äärettömän suuri haaste: lukematon, loputon, rajaton. Ilmeisestikin kyseessä ei ole realistinen ja vaatimaton suunnitelma. Tarkoitus ei ole käydä kauppaa mahdollisella, vaan muistuttaa äärettömästä.

Portti ja suuri tie

Valojen jälkeen tehdään kolme polvikumarrusta alttaria kohti. Alttarin buddhapatsas on ulkoinen symboli minun mahdollisuudelleni olla hereillä. Zen ei tunnista mitään ulkopuolista tahoa, jota kumarrettaisi. Kumartaminen tekee hyvää egolle. Se tekee hyvää selällekin istumisen jälkeen.

Jos valat tuntuvat liian rankoilta, miten olisi:

Haaveilen, että voisin jonkun joskus ehkä vapauttaa
Saattaisin jostain ikävästä halusta luopuakin
Toivon, että opettaja kertoisi minulle oikeat vastaukset
Ihailen kooovasti Buddhan suuuurta tietä.

Zazen on mielen lenkkeilyä. Se rajaa arjen hässäkästä ajan ja paikan, jossa tähän hetkeen ja paikkaan keskittyminen on maailman tärkein asia. Zazentreenin jälkeen minulla on kykyä keskittyä syvemmin johonkin muuhun tärkeään. Tästä näkökulmasta zazeniin liittyvät perinteiset toimintatavat ovat tarkoituksenmukaisia. Zazen palvelee harjoittajaa, ei ketään muuta.

Rituaalit ehdollistavat. Kun tulen samaan aikaan samaan paikkaan ja tunnen suitsukkeen tuoksun, mieli kirjaimellisesti siirtyy toisenlaiseen tilaan. Kun kello kilahtaa, minun on itseasiassa helppo istua 30 minuuttia liikkumatta. Koska olen tottunut.

Säännönmukaisesti samanlaisina toistuvilla rituaaleilla on keskeinen rooli ajan ja paikan rajaamisessa. Ne ovat myös siirtymäriitti arjesta zazeniin ja takaisin. Vaikutus on vahvempi, kun rituaaliin liittyy mahdollisimman monipuolinen aistimus: haju, näkö, kuulo, tunto, ajattelu, resitaatio sekä oma koko kehon liike kumarruksessa.

Vahvat rajat mahdollistavat suuren vapauden rajojen sisällä. Mieti hetki – lujat, turvalliset, luotettavat, itse rakentamani rajat. Niiden sisällä voin kokea, tuntea, tutkia, heittäytyä, päästää irti, luottaa.

Rituaalit ja tyhjä tila ovat myös hyvin todellisia. Ajatteluun perustuvat ohjeet ja aikomukset ovat mielikuvitusta. Zazen on todellista. Zenin ajattelu tai siitä lukeminen ovat mielikuvitusta.

Toisaalta, mitä merkityksellisemmiksi koen rajat, sitä lujemmiksi ne kasvavat. Siksi tradition kunnioittaminen tai rituaalien uskottavuus ja koskettavuus ovat tärkeitä. On helpompi pitää zazenia tärkeänä, kun siihen liittyvät mielikuvat ovat positiivisia ja sopusoinnussa oman maailmankuvan kanssa.

Rituaalit tarjoavat mielelle kiinnekohdan, johon se liittää kokemuksia ja näkemyksiä. Esimerkiksi kun kuulen neljän valan sanat ensimmäisen kerran, ne herättävät joitakin ajatuksia. Ehkä minulle kerrotaan niistä jotakin 15 minuutissa. Kun olen istunut joitakin vuosia, minulle on kertynyt kokemusta zazenista, joka mielessäni liittyy valoihin. Olen pohtinut mitä valat minulle tarkoittavat. Niihin assosioituu merkityksiä ja tunteita. Niistä alkaa tulla todellisia.

Yhteys toimii myös toiseen suuntaan. Kun resitoin neljä valaa, niihin liittyvät alitajuiset muistot virkistyvät. Valoihin liittyvien kokemusten ja ajatusten muistijäljet vahvistuvat.

Rituaalien on myös hyvä erottua riittävästi tavanomaisesta. Silloin mieleen rakentuu vaihtoehto ja vertailukohta. Se auttaa tiedostamaan mielen ja jokapäiväisen kulttuurin perusoletuksia, joita en ole koskaan pysähtynyt kyseenalaistamaan. Ne ovat olleet neljän valan mainitsemia sokeita haluja. Voin esimerkiksi olettaa itsestäänselvyytenä, että ihmisen kuuluu olla onnellinen. Siis on pakko?

Zenin perinteiset rituaalit ovat myös tradition suositus. Jollakin tavalla juuri ne ovat valikoituneet ja säilyneet. Ne osoittavat johonkin inhimilliseen kokemukseen, joka on osoittautunut hyväksi ajan saatossa. Harjoituksen myötä syntyy henkilökohtainen kokemus tuosta jostakin, joka ei välity selittämällä.

Naama seinässä.

Näitä aistimuksia voi olla monenlaisia. Voi tuntua, että kasvan suureksi. Voi tuntua, että painovoiman suunta muuttuu ja istunkin katossa. Voi kutittaa tai olla kipuja. Kaikki aistit, näkö, tunto, kuulo, haju, maku ja ajattelu ovat alttiita.

Istuessa on tarkoituksenmukaista keskittyä harjoitukseen niin kauan kuin mahdollista, makyoista huolimatta. Sitten kun ei enää pysty keskittymään, makyo kannattaa särkeä. Esimerkiksi näköaistimuksen saa pois räpäyttämällä silmiä. Tai avaamalla ne. Kokemuksen myötä tulet huomaamaan, että makyot saavat vallan kun päästää silmät kiinni.

Makyot voivat olla myös sitkeämpiä. On vaikea karkottaa päässä soivaa biisiä tai sinnikästä ajatusta. Mielentilat ja vahvat tunteet ovat vielä väkevämpiä ja lisäksi vaikeasti tunnistettavia. Ne ovat minä. Minulle kävi vuosikausia niin, että sesshinin keskivaiheilla tunteet menivät vuoristorataa, välillä masensi ja välillä oli hyvin onnellista. Ehkä työstin jotakin traumaa taikka karmaa, mitä sanaa haluaakaan käyttää. Tässäkin perusohje pätee – keskity harjoitukseen.

Ja sitten on suuri Makyo, suuri illuusio: takertuminen omaan sisäiseen maailman malliin, buddhalaisuuden tunnistama kärsimyksen syy.

Mielikuvitus

On minun taiteellinen valintani, mihin suuntaan huomioni, ja sillä on seurauksia. Kuinka hereillä olen? Kuinka vapaana ja tietoisena teen tuon valinnan? Joskus kannattaa puhkaista kupla ja palata kosketuksiin ympäröivän todellisuuden kanssa. Sitä harjoittelen zazenissa joka hetki, herkkänä ja valppaana. Harjaannun havaitsemaan makyon ja valitsemaan. Silloin pelko ja tietämättömyys eivät pidä minua illuusion vankina.

Monet kertovat harjoituksen opettaneen hyvin konkreettisella tavalla, että mielentilat tulevat ja menevät. Makyoiden kanssa painiminen on siis käytännön elämän harjoittelua. Toivottavasti tämä lohduttaa turhautumisen hetkenä ja saa ponnistelemaan vielä kerran.

Tarinan mukaan eräs Jesuiitta kävi Japanissa kauan sitten ja pääsi vierailemaan luostarissa. Hän oli hyvin vaikuttunut nähdessään hiljaa mietiskelevät munkit, ja kysyi opettajalta: “Mitä he ajattelevat.” Opettaja vastasi realistisesti: “Sitä tavallista: naisia ja lounasta.”

Intensiivinen keskittyminen on oleellista laskemisessa, hengitykseen keskittymisessä ja shikantazassa (pelkkä istuminen). Niitä tehdessä palaan harjoitukseen yhä uudestaan. Vähitellen pystyn keskittymäään yhteen asiaan, ja päädyn silloin tällöin samadhiin, keskittyneeseen tilaan. Harjoitukseni syvenee, harjaannun, ja samadhi seuraa useammin. Elämänlaatu paranee.

Suuri kysymys, eli koan. Harjoituksen myötä, tai jo aikaisemmin, minua alkaa polttaa kysymys. Mikä tämä on oikeasti? Kuka minä olen? Mikä on todellista? Mitä minun oikeasti pitää tehdä? Pidän kysymystä yllä, päivin ja öin. Zazenissa intensiivisesti, muuten tilanteen mukaan. Vähitellen syntyy oivalluksia.

Pelon, ahdistuksen ja menetyksen kohtaaminen – kärsimys

Kun on hyvinä aikoina vahvistanut mieltään, niin vaikeuksien kohtaaminen on helpompaa.

Meditaatioharjoitus palauttaa mielen tasapainoon. Ilmiöiden todellisen luonnon näkeminen auttaa hyväksymään tapahtunutta. Harjaantunut mieli on lujempi.

Zen tukee kriisissä muillakin tavoin. Harjoitukseen kuuluvat rituaalit, tottumukset ja mielikuvat luovat turvaa alitajunnalle. Samoin tekevät yhteisöllisyys, zendo tilana, ohjattu zazen sekä muiden harjoittajien läsnäolo. Opettajan kokemus auttaa.

Zen työssä

Kun palaan perustehtävään uudestaan ja uudestaan se alkaa onnistua. Vähitellen tottumus ja taito kasvavat, syntyy flow, yhä useammin. Työ sujuu.

Kokemuksen myötä syntyy ihmettelyä ja kyseenalaistusta myös työn suhteen. Miksi oikein teemme tätä, miksi juuri näin? Mitä ihmettä oikein tapahtuu? Jatkuva valppaus ja kysyvä mielentila tuottavat oivalluksia työssäkin. Ne synnyttävät oppimista, ymmärrystä ja innovaatioita. Luovuus on mielentila.

Ahdistuksen hallinta työssä

Organisaatiot käyttävät valtavasti energiaa ahdistuksen hallintaan. Ahdistuksesta seuraa usein huonoja päätöksiä. Johtoryhmissä on painetta ja ahdistusta aina, hyvinäkin aikoina.

Kun on hyvinä aikoina rakentanut toimivan työkulttuurin, niin vaikeuksien kohtaaminen on helpompaa.

Toimivat rutiinit ja perustehtävään palaaminen auttavat. Jatkuva oppiminen johtaa parempiin valintoihin. Konflikti, hallitsemattomuus, ennustamattomuus ja epävarmuus kannattaa hyväksyä ja toimia sen mukaan.

Yksilönä voin käyttää perustehtävään keskittymistä ja kysyvää mielentilaa. Jos olen harjoitellut niitä hyvinä aikoina, minulla on valmius siihen kriisinkin aikana.

Ryhmä voi harjaantua keskittymään yhteiseen työhön, ja olemaan utelias ja erilaisuuteen kannustava. Ahdistusta voi oppia käsittelemään.

Johtajana tai muuten vaikutusvaltaisena voin ottaa oppia zenin kokemuksista rakentaessani organisaatiota. Esimerkiksi Toyotalta peräisin oleva Lean traditio tarjoaa hyllymetreittäin konkreettisia tapoja. Minun tarvitsee vain keskittyä ja kysyä. Mitä ihmettä oikein tapahtuu?

Kuka ei olisi ihmetellyt tähtitaivasta?

Armeija oli masentava kokemus. Heti sen jälkeen eräs ystäväni tarjosi new age kirjoja, joita kaupat nykyään pursuavat. Silloin valikoima oli hyvin rajallinen, eikä internettiä ollut!

Otin kirjat vastaan lähinnä kohteliaisuudesta. Astraalijutut eivät kolahtaneet, mutta meditaatio, valaistumiskokemus ja henkinen kehitys kiinnostivat. Eksistentiaaliset kysymykset heräsivät. Kuka minä olen? Mitä minun todella pitäisi tehdä? Mikä olisi arvokasta? Mikä on todellista? Miten voisin ylittää arkisen tietämisen rajat? Olin noin 20.

Pidin Carlos Castanedan kirjoista, parista ensimmäisestä. Niissä oli paljon hauskaa ja oivaltavaa kritiikkiä arkista typeryyttä kohtaan. Niissä oli myös nuorelle miehelle sopivia sankarillisia ihanteita, henkinen soturi, voiman kerääminen tai maailman pysäyttäminen. Myöhempien kirjojen sekoilusta en innostunut.

J Krishnamurtiin suhtauduin vakavammin. Kysymys tarkkailijasta, joka tarkkailee itseään askarrutti vähän väliä ja koko ajan. Tein monen tunnin kävelymeditaatioita, kiitos Castanedan ehdotuksen, ja yritin “pysäyttää maailman” taikka ymmärtää, mikä tuo tarkkailja on. Lopulta oivallus vapautti minut kysymyksestä. Aiemmin luin K:n kirjoja hyvin intensiivisesti, nyt ne olivat ikävystyttäviä. Valitettavasti minulla ei ollut perinnettä, joka olisi auttanut jatkamaan, eikä edes ystävää joka olisi jakanut kiinnostukseni. Olin 27 ja seuraavaksi otinkin kovan läksyn tavallisesta elämästä. Mm. perustin yrityksen juuri -90 laman alkaessa.

Olin 33, kun veljeni sattumalta osti divarista kirjan Zenkei Shibayaman “Zen Comments on Mumonkan”, ja antoi minulle. Painos oli loppu, ja kirja oli itseasiassa harvinaisuus. Se on edelleen paras tuntemani zen-kirja.

Olin täysin myyty. Joitakin vuosia kuljetin kirjaa aina mukanani ja luin sen läpi monta kertaa. En löytänyt siitä yhtään väitettä, jota sisäinen rationaalinen skeptikkoni ei olisi hyväksynyt. Silti kirja vastasi, tai lupasi vastata, kaikkiin kysymyksiin jotka minua kiehtoivat. Ymmärsin, että on olemassa eläviä opettajia, ja että myös minä voin harjoittaa – eikä siihen tarvitse olla valittu tai erityinen.

Ryhdyin siis etsimään zen-opettajaa. Kohta löysin Sensei Sante Poromaan osoitteen internetistä. Minulla oli edessä zazenin opettelu perusteista lähtien. Kesällä 1996 lähdin ensimmäiselle sesshinille Zengårdeniin.

1) Tietoisuus on subjekti, keskus

Evoluutionäkökulmasta tietoisuus on syntynyt, jotta erillinen olento selviäisi. Ilman yhtä keskusta en voi toimia yhtenä. Buddhalaiset sutrat mainitsevat, että tietoisuus on sidoksissa mieli-ruumiiseen, toista ei ole ilman toista. Tietoisuus tekee mieli-ruumiin eläväksi.

Zazen tunnustaa tämän. Myös kamppailulajeissa, erityisesti aikidossa, puhutaan paljon keskustasta. Istuessani keskityn haraan, kehon keskipisteeseen, ja mielikuvani saattaa olla “koko universumi keskittyy haraan.”

Se, että olen yhtä maailman kanssa ei poista tätä keskusta. Olen hereillä ja kykenevä toimimaan. Zenkei Shibayama puhui “heräämisestä subjektiiviseen todellisuuteen.”

2) Tietoisuus on suhde tai suhteiden summa

Buddhalaisen maailmankuvan mukaan tietoisuus syntyy aistiperustan ja vastaavan ilmiön kohdatessa. Esimerkiksi kuuloon liittyvä tietoisuus syntyy kun kyky kuulla kohtaa äänen. Kuudenteen aistiin eli mieleen liittyvä tietoisuus syntyy kun kyky ajatella kohtaa fyysisiä aistikokemuksia. Vertaa tieteellisiin spekulaatioihin edellisessä blogissa…

Tietoisuus, keskus, subjekti siis syntyy potentiaalin ja sopivan herätteen kohtaamisesta. Buddhalaisuus ei tunnista (tietenkään) pysyvää tietoisuutta, vaan tietoisuuden virran. Intuitiivisesti voi ajatella, että tietoisuus tapahtuu.

Tämä keskus koostuu lukemattomista suhteista, on katoava ja vailla itsenäistä olemassaoloa. Ydinsutran mukaan “tietoisuus itsessään samoin on tyhjää.”

Suhteessa on subjekti ja objekti. Zazenissa objekti, huomion kohde, on kaikki tai ei mitään, mikä on sama asia. (Numerot laskemisessa ovat hyvin lähellä ei-mitään.) Timanttisutrassa Buddha keskittyi siihen mitä hänellä oli edessään. Zazenissa objekti on tuntematon, pysymätön ja vaatii jatkuvaa hereilläoloa. Jos päästän itseni herpaantumaan, mieli välittömästi luo jonkin mielikuvan johon takerrun.

3) 12 Nidanaa, riippuvainen yhtaikaa syntyminen

Tämä on varsin laaja teoria, joka löytyy Abhidharmasta, varhaisesta buddhalaisesta maailmanselityksestä. Aivan lyhyesti, jälleensyntymä tapahtuu seuraavanlaisen ketjun tuloksena:
Tietämättämyys -> mielen rakenteet -> tietoisuus -> mieli-ruumis -> kuusi aistikanavaa -> kontakti aistikohteisiin -> tunne -> kaipaus -> takertuminen -> joksikintuleminen -> syntymä -> vanheneminen ja kuolema.

Nämä syntyvät silmänräpäyksessä toisistaan riippuvaisina. Perättäinen esitysmuoto saattaa osin johtua esim. suullisen perinteen rajoituksista. Tarkemmin Wikipediassa tai Sante-Sensein kirjassa :”Bortom alla begrepp.”

Tätä voi zazenissa hyvin havainnoida.

Elollisen olentona, tietoisuuteni herää vähän väliä. Tietoisena voin aistia ja tunnistaa ilmiöitä. Tämä on 12 nidanan alkuosa.

Voin valita tarkkaavaisen läsnäolon yhä uudelleen. Taikka, riippuen tietämättömyydestäni, mielikuvitus, spekulatiivinen mieli, sisäinen omaa elämäänsä elävä maailman malli saa vallan. Seuraa ajatusprosessin vanheneminen ja lopulta kuolema. Mitä syvemmälle mielikuvamaailmaan antaudun, sitä voimakkaampi on tämä kokemus. Tämä on 12 nidanan loppuosa.

Pienessä mittakaavassa tätä tulee seurattua zazenissa kun palaa harjoitukseen uudelleen ja uudelleen. Suuremmassa mittakaavassa tämä näkyy vaikka retriitillä, kun mieli takertuu johonkin elämää suurempaan kuvitelmaan, makyoon.

Jatkuva jälleensyntyminen ei ole sinänsä hyvä tai paha, oikein tai väärin. Valinta on jokaisen oma. Zazen paljastaa oman tietoisuuden toimintaa, antaa tahdonvoimaa valita ja auttaa elämään tätä elämää tasapainossa.

Evoluution näkökulmasta tietoisuus on hyvin tarkoituksenmukaista. Olioille on hyväksi hahmottaa ympäristöä ja reagoida siihen. Hahmontunnistuskyvyn parantuessa ne pystyivät tekemään yhä monimutkaisempia malleja ympäristöstään – ja selviämään olemassaolon kilpailussa.

Mielikuvitus auttaa selviämään yöelämässä.

Kykyjen kasvaessa syntyi kyky tunnistaa yksilöitä ja ennakoida sosiaalista toimintaa, sekä kyky tunnistaa itse erillisenä erityisenä yksilönä. Tietääkseni ihmisapinat, papukaijat ja delfiinit tunnistavat itsensä peilikuvastaan. Ainakin toistaiseksi ajattelukyky on ollut eduksi eloonjäämiskamppailussa. Mielenkiintoista myös, että ajattelu on kehittynyt kahdessa toisistaan riippumattomassa evoluution haarassa; papukaijathan polveutuvat dinosauruksista.

Tietoisuutta siis tarvitaan, jotta yksilö pystyisi tekemään hyviä valintoja. Jos en olisi tietoinen vaan esimerkiksi tajuton, elintoiminnot kyllä jatkuisivat mutta en kykenisi kokonaisena yksilönä tekemään päätöksiä.

Tieteellisen selityksen mukaan tietoisuus on siis pitkän tarkoituksenmukaisen kehityksen tulos. Se on hyvin monimutkainen, mutta ei tuonpuoleinen. Tietoisuuden kokemus on kuitenkin sen verran ihmeellinen, että se on esimerkiksi saanut ihmisen uskomaan lajinsa ainutlaatuisuuteen. Ehkäpä tarkoituksenmukaisen kehityksen (eloonjäämisen) sivuvaikutuksena on syntynyt hyvin monimuotoinen tietoisuus, kyky itsensä tunnistamiseen, eksistentiaaliset kysymyksen jne.?

Toinen näkökulma on, miten tietoisuus rakentuu yksilönkehityksen myötä. Kun sikiön aivot ovat riittävän kehittyneitä, ne alkavat tallettaa kokemuksia mikrotarinoiden muodossa. Ensin tallentuu yksinkertaisia aistimussarjoja. Jokaiseen sarjaan liittyy kehollinen kokemus, miellyttävä tai epämiellyttävä. Näin muistiin jääneille kokemuksille syntyy merkitys. Yksinkertaisista kokemussarjoista rakentuu monimutkaisempia, kunnes päädytään ihmisen kykyyn hahmottaa maailmaa ja valita.

Myös psykologian objektisuhdeteoria perustuu minän ja maailman suhteeseen. Vauvan suhde äitiin kasvaa aikuisen suhteeksi ympäröivään maailmaan.

Tietoisuus on luonnollisesti varsin keskeinen ilmiö buddhalaisessa kirjallisuudessa. Wikistä saa esimakua. Muistetaan kuitenkin mitä Buddha sanoi: “Olen opettanut vain kaksi asia, kärsimyksen ja kärsimyksen päättymisen.”

Palaan huomenna asiaan teemana tietoisuus zenin näkökulmasta.