Zen työssä

Periaatteessa zen-meditaatiota tehdään kahdella tavalla:

Intensiivinen keskittyminen on oleellista laskemisessa, hengitykseen keskittymisessä ja shikantazassa (pelkkä istuminen). Niitä tehdessä palaan harjoitukseen yhä uudestaan. Vähitellen pystyn keskittymäään yhteen asiaan, ja päädyn silloin tällöin samadhiin, keskittyneeseen tilaan. Harjoitukseni syvenee, harjaannun, ja samadhi seuraa useammin. Elämänlaatu paranee.

Suuri kysymys, eli koan. Harjoituksen myötä, tai jo aikaisemmin, minua alkaa polttaa kysymys. Mikä tämä on oikeasti? Kuka minä olen? Mikä on todellista? Mitä minun oikeasti pitää tehdä? Pidän kysymystä yllä, päivin ja öin. Zazenissa intensiivisesti, muuten tilanteen mukaan. Vähitellen syntyy oivalluksia.

Pelon, ahdistuksen ja menetyksen kohtaaminen – kärsimys

Kun on hyvinä aikoina vahvistanut mieltään, niin vaikeuksien kohtaaminen on helpompaa.

Meditaatioharjoitus palauttaa mielen tasapainoon. Ilmiöiden todellisen luonnon näkeminen auttaa hyväksymään tapahtunutta. Harjaantunut mieli on lujempi.

Zen tukee kriisissä muillakin tavoin. Harjoitukseen kuuluvat rituaalit, tottumukset ja mielikuvat luovat turvaa alitajunnalle. Samoin tekevät yhteisöllisyys, zendo tilana, ohjattu zazen sekä muiden harjoittajien läsnäolo. Opettajan kokemus auttaa.

Zen työssä

Kun palaan perustehtävään uudestaan ja uudestaan se alkaa onnistua. Vähitellen tottumus ja taito kasvavat, syntyy flow, yhä useammin. Työ sujuu.

Kokemuksen myötä syntyy ihmettelyä ja kyseenalaistusta myös työn suhteen. Miksi oikein teemme tätä, miksi juuri näin? Mitä ihmettä oikein tapahtuu? Jatkuva valppaus ja kysyvä mielentila tuottavat oivalluksia työssäkin. Ne synnyttävät oppimista, ymmärrystä ja innovaatioita. Luovuus on mielentila.

Ahdistuksen hallinta työssä

Organisaatiot käyttävät valtavasti energiaa ahdistuksen hallintaan. Ahdistuksesta seuraa usein huonoja päätöksiä. Johtoryhmissä on painetta ja ahdistusta aina, hyvinäkin aikoina.

Kun on hyvinä aikoina rakentanut toimivan työkulttuurin, niin vaikeuksien kohtaaminen on helpompaa.

Toimivat rutiinit ja perustehtävään palaaminen auttavat. Jatkuva oppiminen johtaa parempiin valintoihin. Konflikti, hallitsemattomuus, ennustamattomuus ja epävarmuus kannattaa hyväksyä ja toimia sen mukaan.

Yksilönä voin käyttää perustehtävään keskittymistä ja kysyvää mielentilaa. Jos olen harjoitellut niitä hyvinä aikoina, minulla on valmius siihen kriisinkin aikana.

Ryhmä voi harjaantua keskittymään yhteiseen työhön, ja olemaan utelias ja erilaisuuteen kannustava. Ahdistusta voi oppia käsittelemään.

Johtajana tai muuten vaikutusvaltaisena voin ottaa oppia zenin kokemuksista rakentaessani organisaatiota. Esimerkiksi Toyotalta peräisin oleva Lean traditio tarjoaa hyllymetreittäin konkreettisia tapoja. Minun tarvitsee vain keskittyä ja kysyä. Mitä ihmettä oikein tapahtuu?

Onko zen uskonto – ja mitä sekin tarkoittaa

Minulta kysytään usein onko zen uskonto. Ihmiset tunnistavat, että zen on jotain muuta kuin valtauskontomme. (sekä nimellinen kristinusko, että todellinen mammonanpalvonta) Mikä olisi sitten sopiva yleiskäsite? Filosofia, elämäntapa, harjoitus, perinne? Kyllä, mutta myös jotain muuta.

Valitettavasti kulttuurimme on romuttanut sekä sanan uskonto merkityksen, että sen mitä uskonnon harjoittaminen on. (Tämä on itseasiassa hyvin hyvin surullista – sen seuraukset pääsevät uutisiin.) Siksi usein vastaan vain, että zen on jotain muuta. Tällä kertaa pidempi selitys…

Suomen kielen sana uskonto on pahasti harhaanjohtava. Kansainvälinen uskontoa tarkoittava sana on peräisin latinan sanasta religere, yhdistää, parantaa. Sillä on siis vain rajallisesti tekemistä uskomusten kanssa. Käytänkin artikkelissa tästä eteenpäin valikoiden sanaa religio.

Ymmärrän kyllä harhan historian. Religioilla on pääpiirteissään kaksi keinoa tehtävässään, auttaa ihmistä kohtaamaan todellisuutta tai antaa uskoa paremmasta. Zen oleellisesti painottuu todellisuuden kohtaamiseen sekä siihen, miten sitä voi kestää.

Uskonto?

Miksi religiot ovat syntyneet? Ne ovat ihmisen keino hallita ahdistusta.

Jokainen ratkaisee omalla tavallaan miten kohtaan menetyksen, kuoleman, sen mitä ei voi tietää tai hallita, moraalisen valinnan, tai miten liityn johonkin itseä suurempaan. Erilaiset religioperinteet ovat syntyneet näistä tarpeista. Valitettavasti nämä tarpeet yhdessä laumavaistojen kanssa antavat religiolle pelottavan suuren vallan, jota onkin kautta aikojen käytetty surutta hyväksi. Näin ovat syntyneet uskonnolliset instituutiot.

Subjektiivinen mielipiteeni on, että zen vastaa ihmisen, harjoittajan, tarpeisiin ylivertaisen hyvin – on religio. Zen yhdistää ja parantaa; auttaa kohtaamaan ahdistusta ja menetystä; auttaa tekemään valintoja koko olemuksellaan.

Mikä parasta, zen on religio, jota älyllisesti rehellinen voi harjoittaa.

Ei tarvitse olla tieteenharjoittaja kokeakseen ristiriitaa esimerkiksi kristillisen teologian ja arjen havaintojen välillä. Juuri tämä ristiriita on tehnyt “uskonnosta” marginaalisen nykyaikana.

Zen ei siis perustu sokeaan uskoon. Jokin motivoiva mielikuva tai tarina saa aloittamaan harjoituksen, mutta oleellisesti voit käyttää tieteellistä lähestymistapaa: kokeilla harjoitusta ja jatkaa, jos se tuntuu tarkoituksenmukaiselta. Ei ole myöskään auktoriteettia joka käskisi.

Teen pienen sivupolun torjuakseni skeptikon ensimmäisen kysymyksen: jälleensyntymä? Niin mitä itseasiassa tarkoitat? Zen-mestari voisi sanoa, “en tiedä kun en ole vielä kuollut.” Sekoitetaanko tässä sama ja samanlainen? Jos oivallan mikä on se joka “jälleensyntyy”, kysymys muuttuu epäoleelliseksi. Jälleensyntymän voi esimerkiksi käsittää 2500 vanhaksi mielikuvaksi prosessista – synnyn joka hetki uudelleen. Buddhalaisuudessa on tästä monenlaisia mielikuvia – jokaisella on väistämättä omansa.

Zen siis mahdollistaa rationaaliselle skeptikolle ehjän maailmankuvan – ja religion. Mutta miksi vaivautua?

Ennemminkin, zen haastaa paitsi uskomisen myös tietämisen – niiden erohan on todistettavuudessa. “Kaikki mallit ovat vääriä, jotkut ovat käyttökelpoisia.” (Matemaatikko – George EP Box) Kun pysähtyy miettimään olemassaolon luonnetta, törmää pysymättömyyteen ja tyhjyyteen, väistämättä. Tietämisenkin illuusiosta joutuu luopumaan.

En voi tietää tai hallita, mutta voin olla kosketuksissa, tässä ja nyt. Kun luin Zenkei Shibayama kirjasta “Zen Comments on the Mumonkan” heräämisestä subjektiiviseen todellisuuteen, pidin sitä käsitteellisenä erehdyksenä. Nykyään (ihmisen) mielikuva objektiivisesta todellisuudesta tuntuu kaikkivoipaiselta harhalta.

Kaikki religiot käyttävät samanlaisia inhimillisesti tarkoituksenmukaisia menetelmiä: rukous/meditaatio, ryhmässä harjoittaminen, laulu/resitaatio, kokemuksen kunnioittaminen, alitajuinen ehdollistuminen, ajan ja tilan rajaaminen, toistuvat rituaalit, rituaaliesineet ja -symbolit. Zenissä meditaatioharjoituksella on erittäin suuri merkitys, muutoin se on samanlainen kuin moni muu religio. Vain ulkoa annetun uskomuksen paikalla on suuri kysymys.