Tietoisuus ja zazen

Eilen pohdin tietoisuutta nykytieteen näkökulmasta. Sekä varhaisen buddhalaisuuden että mahayanan yleinen kommentti on, että tietoisuus erehtyy, on se mitä tahansa. Tässä haluan ottaa esille kolme huomiota, joilla on merkitystä zazenille.

1) Tietoisuus on subjekti, keskus

Evoluutionäkökulmasta tietoisuus on syntynyt, jotta erillinen olento selviäisi. Ilman yhtä keskusta en voi toimia yhtenä. Buddhalaiset sutrat mainitsevat, että tietoisuus on sidoksissa mieli-ruumiiseen, toista ei ole ilman toista. Tietoisuus tekee mieli-ruumiin eläväksi.

Zazen tunnustaa tämän. Myös kamppailulajeissa, erityisesti aikidossa, puhutaan paljon keskustasta. Istuessani keskityn haraan, kehon keskipisteeseen, ja mielikuvani saattaa olla “koko universumi keskittyy haraan.”

Se, että olen yhtä maailman kanssa ei poista tätä keskusta. Olen hereillä ja kykenevä toimimaan. Zenkei Shibayama puhui “heräämisestä subjektiiviseen todellisuuteen.”

2) Tietoisuus on suhde tai suhteiden summa

Buddhalaisen maailmankuvan mukaan tietoisuus syntyy aistiperustan ja vastaavan ilmiön kohdatessa. Esimerkiksi kuuloon liittyvä tietoisuus syntyy kun kyky kuulla kohtaa äänen. Kuudenteen aistiin eli mieleen liittyvä tietoisuus syntyy kun kyky ajatella kohtaa fyysisiä aistikokemuksia. Vertaa tieteellisiin spekulaatioihin edellisessä blogissa…

Tietoisuus, keskus, subjekti siis syntyy potentiaalin ja sopivan herätteen kohtaamisesta. Buddhalaisuus ei tunnista (tietenkään) pysyvää tietoisuutta, vaan tietoisuuden virran. Intuitiivisesti voi ajatella, että tietoisuus tapahtuu.

Tämä keskus koostuu lukemattomista suhteista, on katoava ja vailla itsenäistä olemassaoloa. Ydinsutran mukaan “tietoisuus itsessään samoin on tyhjää.”

Suhteessa on subjekti ja objekti. Zazenissa objekti, huomion kohde, on kaikki tai ei mitään, mikä on sama asia. (Numerot laskemisessa ovat hyvin lähellä ei-mitään.) Timanttisutrassa Buddha keskittyi siihen mitä hänellä oli edessään. Zazenissa objekti on tuntematon, pysymätön ja vaatii jatkuvaa hereilläoloa. Jos päästän itseni herpaantumaan, mieli välittömästi luo jonkin mielikuvan johon takerrun.

3) 12 Nidanaa, riippuvainen yhtaikaa syntyminen

Tämä on varsin laaja teoria, joka löytyy Abhidharmasta, varhaisesta buddhalaisesta maailmanselityksestä. Aivan lyhyesti, jälleensyntymä tapahtuu seuraavanlaisen ketjun tuloksena:
Tietämättämyys -> mielen rakenteet -> tietoisuus -> mieli-ruumis -> kuusi aistikanavaa -> kontakti aistikohteisiin -> tunne -> kaipaus -> takertuminen -> joksikintuleminen -> syntymä -> vanheneminen ja kuolema.

Nämä syntyvät silmänräpäyksessä toisistaan riippuvaisina. Perättäinen esitysmuoto saattaa osin johtua esim. suullisen perinteen rajoituksista. Tarkemmin Wikipediassa tai Sante-Sensein kirjassa :”Bortom alla begrepp.”

Tätä voi zazenissa hyvin havainnoida.

Elollisen olentona, tietoisuuteni herää vähän väliä. Tietoisena voin aistia ja tunnistaa ilmiöitä. Tämä on 12 nidanan alkuosa.

Voin valita tarkkaavaisen läsnäolon yhä uudelleen. Taikka, riippuen tietämättömyydestäni, mielikuvitus, spekulatiivinen mieli, sisäinen omaa elämäänsä elävä maailman malli saa vallan. Seuraa ajatusprosessin vanheneminen ja lopulta kuolema. Mitä syvemmälle mielikuvamaailmaan antaudun, sitä voimakkaampi on tämä kokemus. Tämä on 12 nidanan loppuosa.

Pienessä mittakaavassa tätä tulee seurattua zazenissa kun palaa harjoitukseen uudelleen ja uudelleen. Suuremmassa mittakaavassa tämä näkyy vaikka retriitillä, kun mieli takertuu johonkin elämää suurempaan kuvitelmaan, makyoon.

Jatkuva jälleensyntyminen ei ole sinänsä hyvä tai paha, oikein tai väärin. Valinta on jokaisen oma. Zazen paljastaa oman tietoisuuden toimintaa, antaa tahdonvoimaa valita ja auttaa elämään tätä elämää tasapainossa.

Tietoisuus evoluution näkökulmasta

Ihmeellistä miten voin tarkkailla paitsi ulkoista maailmaa, myös itseäni… olla tietoinen. Tietoisuuden kokemus on selittämätön. Seuraavassa pohdintaa torstain dharmakeskustelun alustukseksi.

Evoluution näkökulmasta tietoisuus on hyvin tarkoituksenmukaista. Olioille on hyväksi hahmottaa ympäristöä ja reagoida siihen. Hahmontunnistuskyvyn parantuessa ne pystyivät tekemään yhä monimutkaisempia malleja ympäristöstään – ja selviämään olemassaolon kilpailussa.

Mielikuvitus auttaa selviämään yöelämässä.

Näin luonto-ohjelmassa mielenkiintoisen spekulaation. Pienet alkunisäkkäät ajautuivat yöeläimiksi koska päivällä oli vaarallista. Tasalämpöisyys ja karvapeite auttoivat yön kylmässä. Päivällä näkö antaa erittäin hyvän kuvan mitä ympäristössä tapahtuu. Nähtyyn voi reagoida välittömästi, joten aivojen tietojenkäsittely on suoraviivaista. Kun kuulee äänen yöllä, tarvitaankin mielikuvitusta maailman hahmottamiseen, jotta voisi ymmärtää mikä äänen aiheuttaa ja mitä kannattaa tehdä. Siksi ajattelukyky kehittyi monimutkaisemmaksi.

Kykyjen kasvaessa syntyi kyky tunnistaa yksilöitä ja ennakoida sosiaalista toimintaa, sekä kyky tunnistaa itse erillisenä erityisenä yksilönä. Tietääkseni ihmisapinat, papukaijat ja delfiinit tunnistavat itsensä peilikuvastaan. Ainakin toistaiseksi ajattelukyky on ollut eduksi eloonjäämiskamppailussa. Mielenkiintoista myös, että ajattelu on kehittynyt kahdessa toisistaan riippumattomassa evoluution haarassa; papukaijathan polveutuvat dinosauruksista.

Tietoisuutta siis tarvitaan, jotta yksilö pystyisi tekemään hyviä valintoja. Jos en olisi tietoinen vaan esimerkiksi tajuton, elintoiminnot kyllä jatkuisivat mutta en kykenisi kokonaisena yksilönä tekemään päätöksiä.

Tieteellisen selityksen mukaan tietoisuus on siis pitkän tarkoituksenmukaisen kehityksen tulos. Se on hyvin monimutkainen, mutta ei tuonpuoleinen. Tietoisuuden kokemus on kuitenkin sen verran ihmeellinen, että se on esimerkiksi saanut ihmisen uskomaan lajinsa ainutlaatuisuuteen. Ehkäpä tarkoituksenmukaisen kehityksen (eloonjäämisen) sivuvaikutuksena on syntynyt hyvin monimuotoinen tietoisuus, kyky itsensä tunnistamiseen, eksistentiaaliset kysymyksen jne.?

Toinen näkökulma on, miten tietoisuus rakentuu yksilönkehityksen myötä. Kun sikiön aivot ovat riittävän kehittyneitä, ne alkavat tallettaa kokemuksia mikrotarinoiden muodossa. Ensin tallentuu yksinkertaisia aistimussarjoja. Jokaiseen sarjaan liittyy kehollinen kokemus, miellyttävä tai epämiellyttävä. Näin muistiin jääneille kokemuksille syntyy merkitys. Yksinkertaisista kokemussarjoista rakentuu monimutkaisempia, kunnes päädytään ihmisen kykyyn hahmottaa maailmaa ja valita.

Myös psykologian objektisuhdeteoria perustuu minän ja maailman suhteeseen. Vauvan suhde äitiin kasvaa aikuisen suhteeksi ympäröivään maailmaan.

Tietoisuus on luonnollisesti varsin keskeinen ilmiö buddhalaisessa kirjallisuudessa. Wikistä saa esimakua. Muistetaan kuitenkin mitä Buddha sanoi: “Olen opettanut vain kaksi asia, kärsimyksen ja kärsimyksen päättymisen.”

Palaan huomenna asiaan teemana tietoisuus zenin näkökulmasta.

Dokusan ja daisan

Viikko sitten oli zazenkaissa eli kokopäivänistumisessa jälleen yli 20 osallistujaa. Moni kävi daisanissa, mihin tässä lämpimästi kannustan.

Koskaan ei tiedä mitä dokusanissa paljastuu.

Zen-traditio tarjoaa henkilökohtaista opetusta. Se tapahtuu oleellisesti dokusanissa, yksityisessä kohtaamisessa opettajan kanssa. Dokusan on luova tilanne; ei voi tietää etukäteen, mitä siellä tapahtuu tai mitä seurauksia siitä on. Netistä löytyi kaunis kuvaus.

Dokusaniin mennään zazenin aikana, kukin halukas vuorollaan. Opettajalla on kokemus omasta 15-20 vuotta päätoimisesta harjoituksestaan. Lisäksi opettaja on seurannut muutaman sadan oppilaan kehitystä, ja on siksi kykenevä auttamaan monenlaisissa tilanteissa.

Zengårdenissa dokusaniin pääsee muutaman kerran viikossa ja sesshinillä (intensiivinen retriitti) kolme kertaa päivässä. Suomessa opettaja käy muutaman kerran vuodessa. Helsingissä saa viikottain henkilökohtaista opastusta daisanissa, jota antavat Sami, Marja ja Ari. Daisan on kuten dokusan, jossa opettajan tilalla on kokenut ohjaaja.

Daisaniin pääsee usein, se on suomeksi, ja monet käytännön kysymykset harjoittamisesta ratkeavat siellä. Tavallinen keskustelu käytännön ongelmista olisi auttanut minua paljon zen-urani alkuvaiheessa. Myös turha jännitys dokusanissa vähenee, kun on harjoitellut daisanissa. Kokeneemmat voivat käyttää daisania säilyttämään tuntumaa ja lisäämään intensiteettiä, kun dokusaniin pääsee harvemmin.

Minulta on kysytty selityksiä miksi käydä dokusanissa… kas tässä:

1) Zazenissa harjoitellaan olemaan hereillä, tässä. Ihmisellä on taipumus vetäytyä omaan sisäiseen maailmaansa. On hienoa, jos zazen tarjoaa turvapaikan rauhoittua ja levätä. Sinne ei kuitenkaan ole tarkoitus erakoitua. Dokusan vetää vuorovaikutukseen, pois omista maailmoista. Se on hyväksi, vaikka ei aina haluaisikaan luopua yksityisestä rauhastaan.

2) Zazenissa tulee joskus kehiteltyä monenlaisia harhakuvitelmia. Suoraviivaisimmat ovat aistimuksia, vaikeammin havaittavat piintyneitä ajatuksia tai emootioita. Länsimainen psykologia sanoisi niitä defensseiksi. Zen kutsuu niitä nimellä makyo, huono ilmiö. Dokusan hyvin usein puhkaisee kuplan ja vetää takaisin realiteetteihin.

3) Harjoituksen näyttäminen opettajalle tekee harjoituksesta merkityksellistä. Se lisää intensiteettiä sekä ennen että jälkeen dokusanin. Tämän huomaa erityisesti, kun koan-harjoituksen myötä on tarkoitus demonstroida opettajalle vastausta. (Koan-harjoituksessa etsitään ratkaisua suureen kysymykseen.)

Vuorovaikutus virtaa dokusanissa.

4) Kun tekee Koan harjoitusta, on tarkoituksenmukaista käydä usein dokusanissa. Silloin vuorovaikutus alkaa sujua, aivan tavallinen jännitys lievenee ja vastauksia alkaa löytyä. Daisania kannattaa käyttää harjoitusvastuksena ensimmäisen koanin kanssa, vaikkei ohjaaja voikaan vastauksia hyväksyä. Vain opettaja hyväksyy vastauksen. Koan harjoituksen myötä syntyy myös helposti makyoita, joten edellinenkin kohta on relevantti.

5) Dokusan kertoo paljon minusta itsestäni, tärkeistä vuorovaikutussuhteistani vanhempiin ja auktoriteetteihin. Onko minulla taipumus ottaa suorituspaineita? Miten reagoin vastoinkäymisiin? Vetäydynkö kuoreeni jos kohtaan vaikeuksia? Mitä kuvittelen opettajasta? Tai itsestäni? Onko minulla käsittelemättömiä traumoja?

Lopuksi vielä myytti suomalaisesta kansanluonteesta. Sisu. Ominaisuus, jota zenissä tarvitaan. Periksiantamattomuutta ja sitoutumista parhaimmillaan. Ei vinguta pienistä. Kolikolla on kuitenkin vaarallinen kääntöpuoli: puhumattomuus, yksin pärjääminen ja häpeä. Sisukas zeniäinen puree hammasta, kärsii fyysisiä ja psyykkisiä kipuja, on pihalla, ei kerro kenellekään ja häpeää yksin. Vaikka vuosikausia. Käykää mieluummin dokusanissa.

Zen ei ole Tie

Mikä on se opetus jota tulevaisuuden ja menneisyyden buddhat opettavat?

Siis mikä on totta seuraavassa tai edellisessä universumissa? Sellainen, joka ei ole riippuvainen ihmisen luomista tarkoituksista, käsitteistä tai kulttuureista. Todellinen buddhalainen ei takerru edes buddhalaiseen identiteettiin.

Dharmaportti on avoinna

Äskettäin pohdin tätä erään zeniäisen kanssa. Hän totesi, että harjoittamiseen ei periaatteessa tarvita zeniä. Olen aivan samaa mieltä. Zeniä ei tarvitakaan periaatteessa vaan käytännössä.

Se auttaa raivaamaan aikaa ja tilaa harjoitukselle, ja antaa sille merkityksellisyyttä. Buddha puhui lautasta, joka pitää jättää kun se käy tarpeettomaksi. Sogaku Harada Roshi sanoi myyvänsä vettä joen rannalla. Zen-traditiossa puhutaan dharma-portin läpäisemisestä. Zen-opettaja lupaa pitää porttia pystyssä.

Ei ehkä kannata kiirehtiä hylkäämään lauttaa keskellä virtaa. Voi jäädä vesi juomatta, kun sitä ei enää ostakaan Harada-Roshilta.

Miksi sitten harjoittaa juuri zeniä? Se on henkilökohtainen valinta.

Hereillä, yöllä

Moni on kysynyt mitä käytännön hyötyä on zenin harjoittamisesta. Unesta voisin jakaa muutaman kokemuksen.

Muutama on kertonut heti johdannon jälkeen, että zazen illalla antaa paremman yöunen. Tämä on hyvin loogista: nukahtaminen vaatii keskittymistä. Zazen hiljentää mieltä. Mielessä pyörivät asiat menettävät otettaan.

Minun iässäni sattuu myös, että herää aamuyöstä valvomaan. Tuollaisessa tilanteessa voi panikoida: “Heräsin valvomaan, vaikka pitäisi nukkua. Miten jaksan huomenna. Mitä minä oikein tekisin?” Silloin ei kannata nousta sängystä ja herättää itseään perusteellisemmin. En siis suosittele, että ryhtyy istumaan yöllä.

Mutta, mikä oivallinen tilaisuus – olen Hereillä! Voin tehdä zen-harjoitusta hiljaa maaten. Voin tehdä jotakin hyödyllistä sen ajan kun olen hereillä. Harjoitus syrjäyttää mieleen pyrkiviä huolia. Jos satun nukahtamaan, hyvä. Jos olen hereillä ja keskityn harjoitukseen, hyvä.